Artikkelit

Sivista kuultavana selonteosta Suomen digitaaliseksi kompassiksi

Sivista oli sivistysvaliokunnan kuultavana valtioneuvoston selonteosta Suomen digitaaliseksi kompassiksi. Sivista pitää tärkeänä, että kompassi jäsentää digitalisaation kokonaisuutta ja kutsuu laajasti toimijoita mukaan ratkaisemaan digimurroksen haasteita sekä hyödyntämään nykyisiä vahvuuksia entistä määrätietoisemmin. Toimme kuulemisissa esiin tarpeen vahvistaa sivistyssektorin digitalisaatioon liittyvää kokonaiskoordinaatiota. Sivista katsoo, että esimerkiksi koronapandemian aikaiset poikkeukselliset opetusjärjestelyt ovat tarjonneet kokemuksia ja oppia digitalisaation hyödyntämisestä…

Sivista lausui opiskeluhuollon järjestämisvastuun siirrosta hyvinvointialueille

Sivista lausui sosiaali- ja terveysministeriölle neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta sekä lasten ja nuorten ehkäisevästä suun terveydenhuollosta annetussa asetuksen (338/2011) muuttamisesta. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen myötä kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävät siirtyvät hyvinvointialueille. Sivista muistuttaa sosiaali- ja terveysministeriötä ja hyvinvointialueita siitä, että yksityiset opetuksen ja koulutuksen järjestäjät tulee ottaa tiiviisti mukaan opiskeluhuollon kehittämiseen.

Teemu Hassinen: Tänään on lasten vuoro osallistua työelämään

Lapsi mukaan töihin päivää vietetään tänään 18.11. Päivä on osa lasten oikeuksien viikon toimintaa. Lapsiasiavaltuutetun ja yhteistyökumppaneiden Lapset mukaan töihin -päivä järjestetään viidettä kertaa. Mukana on jo yli 500 työpaikkaa, Sivista on yksi päivään osallistuvista tahoista. Miksi on tärkeää viettää Lapsi mukaan töihin -päivää? – Monelle lapselle voi olla epäselvää, mitä oma vanhempi tai lähiaikuinen…

Milka Kortet ja Jussi-Pekka Rode: Ammattiosaamisen laatu tehdään oppilaitoksen ja yrityksen yhteistyönä

Yhteiskunnan ja työelämän nopea muutosvauhti haastaa koko koulutusjärjestelmää. Aiemmin hankittu osaaminen vanhenee nopeasti, uudet työpaikat edellyttävät korkeampaa osaamista ja geneerisiin taitoihin sekä yleissivistyksen merkitys kasvaa. Tämä haastaa paitsi koulutuksen, myös työelämän. On mietittävä, milloin tarvitaan nopeaa ja ketterää osaamista ja milloin pidempi koulutus on tarpeen. Ammattilaisia tarvitaan monipuolisiin työtehtäviin nyt ja tulevaisuudessa. Esimerkiksi Tilastokeskuksen työssäkäyntitilastojen…

Sivista lausui TKI-rahoituslaista

Sivista antoi kirjallisen lausunnon eduskunnan sivistys-, talous- ja valtiovarainvaliokunnille hallituksen esitystä laiksi valtion tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoituksesta vuosina 2024-2030. Lain tavoitteena on kasvattaa julkista TKI-rahoitusta ennakoitavasti ja pitkäjänteisesti. Sivista tukee vahvasti lakiesitystä.

Sivista lausui kouluruokailun kehittämisohjelmasta

Sivista lausui maa- ja metsätalousministeriölle luonnoksesta kouluruokailun kehittämisohjelmaksi. Yleisesti Sivista pitää kehittämisohjelmaa kattavana ja katsoo, että kehittämistä ehdotetaan suunnattavan tavalla, joka tukee opetussuunnitelman perusteiden tavoitteiden toteutumista. Sivista pitää erityisen tärkeänä kouluruokailun kehittämistä vastuullisuuden näkökulmasta ja katsoo, että ohjelmassa tunnistetaan hyvin niin ekologiseen, sosiaaliseen kuin taloudelliseen vastuullisuuteen liittyviä näkökulmia, joita kouluruokailussa voidaan edistää. Sivista ei kannata…

Ihmistä tarvitaan aina -kampanja

On aika tuoda inhimillinen ote ammattiosaamisen viestintään ja nostaa ammattiosaamisen merkitys keskusteluun. Mistä syntyy ammattiylpeys? Entä ammattiosaamisen arvostus? Haluatko olla mukana puhumassa ammattiosaamisen merkityksen puolesta? Kutsumme sinut ja organisaatiosi mukaan yhteiseen ’Ihmistä tarvitaan aina’ joukkoon kertomaan missä kaikkialla ihmistä tarvitaan! Aika: torstai 8.12. klo 10.00-13.00 Paikka: Lasipalatsin Bio Rex, Helsinki tai verkossa Linkki tilaisuuteen  …

Maija Airas: Kun aiempaa harvempi suomalainen korkeakouluopiskelija lähtee vaihtoon, laskee myös yhteiskunnan kansainvälisyysosaamisen taso

Koronapandemia romahdutti Suomesta ulkomaille suuntautuvan opiskelijavaihdon, mutta luvut kääntyivät laskuun jo selvästi ennen pandemiaa. Opiskelijavaihtoon lähtevien suomalaisten korkeakouluopiskelijoiden määrä on laskenut yhtäjaksoisesti vuodesta 2017 alkaen. Tätä ennen aina 90-luvun alusta ja Suomen liittymisestä Euroopan unionin Erasmus-ohjelmaan kasvoi ulkomaille lähtevien suomalaisopiskelijoiden määrä vuosittain. Vuosina 2016-2019 korkeakoulujen Suomesta ulkomaille suuntautuva opiskelijaliikkuvuus laski kokonaisuutena 25 %. Tämä lasku…

Sivista lausui työelämäpalautteen keräämisestä

Sivista lausui luonnoksesta opetus- ja kulttuuriministeriön asetukseksi ammatillisen koulutuksen rahoituksen laskentaperusteista annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen 24 §:n muuttamisesta. Asetuksen 24 §:n 3 momentin mukaista voimaantulosäännöstä ehdotetaan muutettavan siten, että osa-aikaisen työpaikalla tapahtuvan osaamisen hankkimisen osalta asetuksen työelämäpalautetta koskevaa säännöstä sovellettaisiin voimassa olevasta voimaantulosäännöksestä poiketen ensimmäisen kerran myönnettäessä varainhoitovuoden 2025 rahoitusta. Sivista yhtyy hallituksen esityksen…

Leena Pöntynen ja Annakaisa Tikkinen: Pirstaleisesta osaoptimoinnista kohti tulevaisuuden sivistyksen perustaa 

Jos keksisimme nyt koulun, jossa lapsemme saavat riittävät perustaidot ja valmiudet elämän mittaiseen itsensä kehittämiseen, kuinka paljon se muistuttaisi nykyistä peruskouluamme?     Peruskoulusta ja perustaidoista puhutaan nyt paljon. Kansanedustajat näkevät perustaitojen vahvistamisen ratkaisuna Suomen koulutustason nostamiseen ja peruskoulu vaikuttaisi nousevan kevään vaalien keskeiseksi koulutuspoliittiseksi teemaksi. Odotettavissa on siis runsaasti lisää keskustelua osaamisen perustan kuntoon laittamisesta…