Leena Pöntynen ja Annakaisa Tikkinen: Pirstaleisesta osaoptimoinnista kohti tulevaisuuden sivistyksen perustaa 

Jos keksisimme nyt koulun, jossa lapsemme saavat riittävät perustaidot ja valmiudet elämän mittaiseen itsensä kehittämiseen, kuinka paljon se muistuttaisi nykyistä peruskouluamme?  

Peruskoulusta ja perustaidoista puhutaan nyt paljon. Kansanedustajat näkevät perustaitojen vahvistamisen ratkaisuna Suomen koulutustason nostamiseen ja peruskoulu vaikuttaisi nousevan kevään vaalien keskeiseksi koulutuspoliittiseksi teemaksi. Odotettavissa on siis runsaasti lisää keskustelua osaamisen perustan kuntoon laittamisesta ja perustaidoista. Mutta mitä nämä perustaidot ovat? Ennen kaikkea: miten vahvistamme niitä vaikuttavasti? 

Kerrataan perusasiat: Nyt peruskoulumme rakentuu 18 oppiaineesta, joita ohjataan perusopetuksen opetussuunnitelman perusteilla – niitä on jo valtakunnallisesti 473 sivun verran, paikallisesti vielä lisää. Jos oppiainetta verrattaisiin laatikkoon, voisi sanoa, että peruskoulun laatikot ovat ääriään myöten täynnä tavaraa. Näitä laatikoita kasaamme toistensa päälle pääsääntöisesti yhdeksän vuoden ajan. Millaiset eväät koulumme antaa jokaiselle lapselle oppimiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin? Muodostuuko näistä laatikoista huojuva torni vai luja perusta? Tätä kannattaa pohtia, sillä näiden laatikkotornien varaan rakennamme jatkossa koko yhteiskuntamme. Kestävä ja hyvinvoiva yhteiskunta rakennetaan osaamisella – siitä perustasta ei ole varaa tinkiä.  

Kun järjestelmä on viritetty tiettyyn asentoon, ratkaisutkin on usein luontevin asetella tähän määriteltyyn kehikkoon. Peruskoulun kehittämisessä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että huomatessamme uusia osaamistarpeita tai jonkin asian jäävän liian vähälle huomiolle, yleensä ensimmäinen (ja helpoin) ehdotus on lisätä tavaraa näihin laatikoihin tai jopa kokonaan uuden laatikon luominen – siis ehdottaa lisäystä jonkin oppiaineen tuntimääriin tai opetussuunnitelmiin, ehkä jopa kokonaan uutta oppiainetta. Tällaiset ehdotukset johtavat helposti osaoptimointiin, sen sijaan että peruskoulun kehittämistä tarkasteltaisiin kokonaisuutena. Uusien laatikoiden sijaan ratkaisu voisikin löytyä olemassa olevien laatikoiden uudelleen järjestelystä, karsimisesta tai tavasta käsitellä niitä.  

Oppijoiden yksilöllisiin tarpeisiin vastaaminen yhä tärkeämpää 

Tänä syksynä julkaistussa ministeriöiden tulevaisuuskatsauksessa myös virkamiehet ovat suunnanneet katseet tulevaan ja pohtineet vahvan sivistyksen pohjan rakentumista. Katsauksessa nykyisyyden ja tulevaisuuden perustaidoiksi tunnistetaan ”monipuolinen kielellinen ja matemaattinen ajattelu ja oppimaan oppiminen sekä sosiaaliset taidot.” Tätä pakettia kun täydennetään vielä tulevaisuustaidoilla kuten luovuudella, kriittisellä ajattelulla ja ongelmanratkaisutaidoilla, alkaa lähtökohta olla jo varsin hyvä. Suuren haasteen asettaa se, että polut näiden valmiuksien hallintaan ovat erilaisia: joku tarvitsee kivijalkansa lujikkeeksi ilmastointiteippiä, toisella taas riittäisi intoa ja kykyjä ryhtyä jo kunnianhimoisempaan rakennusprojektiin. Peruskoulun kehittämisessä yksilöllisiin tarpeisiin vastaaminen tuleekin yhä tärkeämmäksi. Se vaatii, että pidämme kiinni koulutusjärjestelmämme tärkeistä periaatteista: paikallisesta päätöksenteosta ja pedagogisesta vapaudesta oppilaitoksissa. Samaan suuntaan kulkeminen vaatii puolestaan vahvaa yhteistä visiota ja pedagogista johtajuutta niin paikallisesti kuin kansallisesti. 

Oppijoiden erilaistumisen taustalla on isoja demografisia ilmiöitä. Tiedämme, että perusopetuksen oppilasmäärät romahtavat 2020-luvulla. Senkin tiedämme, että ilman kansainvälisiä osaajia emme saa osaajia riittämään ja huoltosuhdettamme kuriin – edessä on siis monikulttuurisempi yhteiskunta. Miten takaamme jokaiselle lapselle tasavertaiset mahdollisuudet oppimiseen asuinpaikasta, kulttuurisesta ja sosioekonomisesta taustasta riippumatta? Kevään vaaleissa valittavat päättäjät ovat sellaisen mittaluokan haasteen edessä, että meillä ei ole varaa käyttää enää yhtäkään nelivuotista osaoptimointiin.  

Yhä useamman on osattava yhä enemmän – kohti omaa kansallista huipputasoamme 

Haasteidenkin keskellä rima on pidettävä korkealla. Yhteiskuntamme hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn vahvistaminen edellyttää sitä, että yhä useampi osaa yhä enemmän. Esimerkiksi matemaattisen osaamisen taso Suomessa on 15 vuodessa heikentynyt kokonaisen lukuvuoden verran. Meidän tulee kaikilla toimillamme tavoitella sitä, että saavutamme oman kansallisen huipputasomme uudelleen. Koulut tekevät parhaansa, mutta tarvitsevat tuekseen vaikuttavia ja skaalautuvia toimenpiteitä, joita voidaan määritellä esimerkiksi parhaillaan valmisteilla olevassa kansallisen LUMA-strategian toimeenpanosuunnitelmassa. 

Tulevaisuuteen kurkottaminen on hankalaa. Varmaa on kuitenkin se, että suunnatessamme kohti digivihreää ja kestävää yhteiskuntaa, myös koulun on muututtava. Koulutusjärjestelmälle on uskottu tärkeä rooli yhteiskunnan uudistamisessa. Uudistumiskyvyn pitäisi olla siis perustavanlaatuinen lähtökohta koulutussektorilla. Uudistumiskyvyn vahvistaminen edellyttää sitä, että luovumme niistä oletuksista, joita meillä peruskoulun osalta on. Vain se mahdollistaa peruskoulun kehittämisen tavalla, joka ei jää jumiin nykyisiin rakenteisiin tai sorru osaoptimointiin – se taas on edellytys sille, että huojuvien tornien sijaan jokainen nuori saa lujan perustan, jolle voi myöhemmissä elämänsä vaiheissa rakentaa omannäköistään osaamisen ja sivistyksen palatsia.