Hanne Salonen: Sivistysalan työehtosopimuksia on kyettävä uudistamaan – opettajia koskeva työaikajärjestelmä jopa sadan vuoden takaa

Opetusta ja opettajia koskevat määräykset ovat Sivistysalan työehtosopimuksissa monin paikoin vanhentuneita, epäloogisia ja tarpeettoman vaikeatulkintaisia. Ne myös aiheuttavat epäoikeudenmukaisuuden kokemusta oppilaitoksissa ja korkeakouluissa. Erityisesti työaikaan ja palkallisiin vapaisiin liittyvien ehtojen kehittäminen törmää kuitenkin joka neuvottelukierroksella siihen, että ammattiliitot edellyttävät vanhoista eduista voitavan pitää yksilötasolla kiinni. Sivista ei ole neuvotteluissa pyrkinyt hakemaan muutoksilla säästöjä, vaan esimerkiksi tasaamaan työstä maksettavan kompensaation (palkka ja erilaiset palkalliset vapaat) ehtoja nykyistä oikeudenmukaisemmin. 

 

Opetusvelvollisuustyöaika joutaa historiaan 

Kouluissa ja erilaisissa oppilaitoksissa käytössä oleva opettajien ns. OPV-työaika (opetusvelvollisuustyöaika) juontaa juurensa yli sadan vuoden takaa. Tämän varmasti aikoinaan loogisen ja perustellun järjestelmän ajatus lähtee siitä, että opettajan työaika määritellään opetusvelvollisuustunteina. Työehtosopimuksessa määritellään erilaiset opetusvelvollisuustuntimäärät, joiden mukaan opettaja antaa tietyn määrä opetusta ja muuta työhön kuluvaa aikaa ei tässä järjestelmässä seurata, eikä vuosilomaa ansaita. Esimerkiksi samassa yläkoulussa työskentelevän äidinkielen opettajan opetusvelvollisuustyöaika on 18,5 tuntia viikossa, kemian opettajan puolestaan 21,5 tuntia ja tekstiilityön opettajan 24,5 tuntia viikossa. Opetusvelvollisuustyöaika voi olla riippuvainen myös opettajan kelpoisuudesta; esimerkiksi musiikin perusopetuksen puolella korkeimmin koulutetulla opettajalla on alhaisimmat opetusvelvollisuustunnit, vaikka tehdään täysin samaa työtä.  

Opetusvelvollisuustyöajan kyljessä kulkee se, ettei muille aloille normaalia vuosilomasysteemiä ole. Opettajilla esimerkiksi peruskouluissa ja lukioissa on palkallista, mutta työvelvoitteetonta aikaa noin 14 viikkoa vuodessa ja vuosilomalain säännösten puuttuessa opettajat voivat palata erilaisilta palkattomilta vapailta “töihin” eli palkalliselle vapaalle muun muassa kesän ajaksi – toisin kuin vuosilomalainsäädännön piirissä voidaan toimia. Opettajien työaikajärjestelmiin on siis kytköksissä myös määräaikaisten opettajien kesätyöttömyys. Vakituisessa työsuhteessa olevien etuuksia tasoittamalla ei tilannetta voida ammattiliittojen mielestä korjata, koska nämä opettajat ovat aikoinaan kärvistelleet kesätyöttömyyden ja nyt on heidän vuoronsa nauttia 10–14 viikon palkallisista vapaista vuodessa.  

Opettajien työaikajärjestelmiin perustuu sekin, että vasta uransa aloittaneet opettajat kokevat usein suurempaa kuormitusta kuin työtänsä pidempään tehneet. Uran alkuvaiheessa palkka on pienempi samoista opetusvelvollisuustunneista, mutta valmisteluun ja jälkitöihin menee yleensä enemmän aikaa kuin kokeneella opettajalla. Opetustyön hyvinvoinnin näkökulmasta aihetta on pohdittu myös täällä.

Koko OPV-järjestelmä on mielestäni ladattu ajatuksella koululla asuvasta opettajapariskunnasta, jotka opettavat kylän lapsia ja viljelevät peltoa kesäisin. Nykyisin ei peltoa opettajantyössä kesäisin viljellä ja tuo 9 kuukauden mittaisen työkauden aikainen palkka on jaettu 12 kuukaudelle – kuitenkin niin, että palkan kesältä voi saada, vaikkei olisi työskennellyt päivääkään tuon 9 kuukauden aikana. Työkuukausien määrä olisi muutoinkin hyvä muistaa esimerkiksi eri alojen palkkoja vertailtaessa ja suhteuttaa keskenään vertailtavat palkat palkallisten vapaiden määrään. 

Monta eriarvoistavaa ongelmaa saattaisi poistua, jos opettajien lomat määräytyisivät ansainnan mukaan, kuten muillakin asiantuntijatyötä tekevillä ja työaika määriteltäisiin opetusvelvollisuustuntien sijaan työaikana.   

Anatomian opetustilanne, 1920- luku. Opettaja Viktor Malmberg. Taideteollisuuskeskuskoulun opetustilanteita. Kuva: Aalto-yliopisto

Yliopistojen työehtosopimuksessa edelleen määreitä kasvokkain tapahtuvalle opetukselle 

Yliopistojen opetus- ja tutkimushenkilöstön työehdoissa puolestaan seurataan useita vuosikymmeniä sitten luotua niin sanottua kontaktiopetuksen määrää eli opetusta, jossa opettaja opettaa ryhmää fyysisesti samassa tilassa. Jo paljon ennen koronaa tällaisen opetuksen määrien seuraamisella ei ole enää ollut mitään eikä ketään hyödyttävää vaikutusta.  

Työehtosopimusmääräyksen sisältö ei kuitenkaan muutu ajan saatteessa itsestään, vaan osapuolten pitäisi kyetä muuttamaan määräyksiä työelämän muuttuessa. Tässä emme ole ammattiliittojen kanssa onnistuneet ja siellä se edelleen yliopistojen työehtosopimuksessa lukee: kontaktiopetusta saa olla esimerkiksi professoreilla enintään 8,7 % ja kielikeskuksen opettajilla enintään 24,4 % heidän kokonaistyöajastaan, 1612 tuntia vuodessa. Kontaktiopetuksen määrien rajaaminen ja seuraaminen onkin yliopistojen osalta malliesimerkki työehtosopimusmääräysten vanhentumisesta. Opetukseen käytettävän ajan suhteesta esimerkiksi tutkimukseen ja yhteiskunnalliseen työhön eri yliopistoissa ja niiden eri tiedekunnissa, laitoksissa ja yksiköissä tulisi sopia vain ja ainoastaan paikallisesti.  

Ammattikorkeakoulujen työehdoissakin kehitettävää 

Ammattikorkeakouluille on vastikään neuvoteltu ensimmäistä kertaa oma työehtosopimus. Sen sisältö noudattelee pitkälti yksityisen opetusalan ehtoja ja paljon kehitettävää siis on. Toivottavasti ammattikorkeakouluissa noudatettavat työehdot saadaan tulevilla työehtosopimuskierroksilla kehitettyä sellaisiksi, että ne vastaavat ammattikorkeakouluissa tehtävää työtä ja tulevaisuuden työelämätarpeita.   

Opetusta koskevien työehtosopimusmääräysten kehittäminen ei pysy perässä 

Edellä mainittuja ja muita aikansa eläneitä määräyksiä vaikuttaa kuitenkin olevan vaikeaa tai mahdotonta muuttaa, ellemme halua esimerkiksi ylioppilaskirjoitusten päälle lakkoja tai jollemme löydä jostain hirvittävää määrää kohdentamatonta rahaa oppilaitoksille ja korkeakouluille. 

Työehtojen kehittäminen tyssää usein siihen, että palkansaajaliiton neuvottelijoilla ei ole valtuuksia heikentää yhdenkään työntekijän kulloinkin voimassa olevaan työehtosopimukseen perustuvia etuuksia, vaikka muutos parantaisi joidenkin toisten työehtoja. Sovimme noin 40 000 opetustyötä tekevän työntekijän ehdoista ja tällainen yksilötason ehtojen jäädyttäminen edellyttäisi sitä, että jossain olisi rahasammio, josta voisimme neuvotteluissa ammentaa (julkista) rahaa. 

Työehtosopiminen saattaa menettää hiljalleen arvostuksensa myös sivistysalan työnantajien ajatuksissa, jos aikansa eläneitä järjestelmiä ei pystytä yhdessä sopimalla muuttamaan. Sivistalla on halua ja kykyä työehtosopimusten muuttamiseen ja toivomme, että myös sopimuskumppaneillamme on rohkeutta, luovuutta ja ennakkoluulottomuutta uudenlaisille avauksille opetushenkilöstön työaikajärjestelmien uudistamiseen. Tavoitteemme on kuitenkin yhteinen: hyvinvoiva henkilöstö menestyvissä yliopistoissa, ammattikorkeakouluissa, yksityisissä kouluissa ja oppilaitoksissa.