Kommentti valtiovarainministeriön menokartoitukseen: vain osaaminen pitää Suomen pinnalla

Valtiovarainministeriö julkisti maanantaina meno- ja verokartoituksensa, jotka ovat tulevalle hallitukselle tarkoitettu työkalupakki valtion talouden hallitsemiseksi – ja suorastaan hillitsemiseksi. Haasteet ovatkin suuria, sillä ikäluokat pienenevät, väestö vanhenee ja velkapotti on kasvanut.

Suomi käyttää joka vuosi julkista rahaa koulutukseen, osaamiseen, tutkimukseen, kulttuuriin, nuorisoon ja liikuntaan eli sivistyksen toimialaan yli 26 miljardia euroa. On aina tarpeen käydä keskustelua siitä, mikä on fiksuin tapa käyttää tuon mittaluokan rahapotti. Myös sivistyksen sektorilla keskustelu on sallittua ja tarpeellistakin. Osa ehdotuksista on kuitenkin huonosti mietittyjä heittoja.

Kannatettava ehdotus on valtiovarainministeriöltä se, että korkeakoulujen tuloja pitää kasvattaa. EU/ETA-maiden ulkopuolisilta perittävät maksut ovat yksi esimerkki. Avoimen korkeakouluopetuksen hintasääntelystä pitäisikin luopua ja antaa korkeakoulujen päättää itse hinta avoimelle opetukselle. Nyt avoin opetus on säädelty niin halvaksi, että sitä ei kannata usein järjestää lainkaan.

Sivista on ehdottanut, että korkeakoulujen pitäisi saada periä maksu myös siitä, kun opiskelija suorittaa toisen samantasoisen tutkinnon, esimerkiksi toisen maisterin tutkinnon. Näin saataisiin jopa 7000 aloituspaikkaa lisää kohdistumaan nuorille. On tärkeää huomata, että ehdottamamme maksut eivät ole mikään säästökeino, sillä tavoite 50 prosentin korkeakoulutusasteesta tarkoittaa sitä, että kaikki aloituspaikat on täytettävä – niillä, joilla tutkintoa ei vielä ole.

Valtiovarainministeriö kiinnittää huomiota siihen, että päällekkäisiä tutkintoja tehdään myös ammatillisessa koulutuksessa. On tärkeää, että hoidamme syitä eikä oireita: kaikkien alojen työnantajat raportoivat tällä hetkellä rekrytointivaikeuksista ja osaavan työvoiman pulasta. Monilla aloilla töihin ei pääse ilman alan ammatillista perustutkintoa. Ennen kuin näitä syitä selvitetään ja korjataan, ei voi ryhtyä tukkimaan väyliä uuteen työhön.

Ministeriön ehdotuksissa kannatettavaa on ajatus, että ammatillisessa koulutuksessa pitäisi hyödyntää entistä laajemmin myös tutkintojen osia. On selvä asia, että rahoitusjärjestelmän ei pidä ohjata sellaiseen koulutuksen ylitarjontaan, jossa ihmisiä ohjataan heille vähemmän tarkoituksenmukaisiin ja pitkäkestoisempiin opintoihin. Kehitys menee kuitenkin jo nyt oikeaan suuntaan: Ammatillisessa koulutuksessa tutkinnon osaa tai osia suorittavien opiskelijoiden määrä on yli kaksinkertaistunut vuosina 2017–2021.

Tutkinnon osien parempi hyödyntäminen palvelee myös VM:n tavoitetta, että opinnoista työhön päästäisiin nopeammin. Sen sijaan ministeriön karua ajatusta ammatillisten tutkintojen lyhentämisestä kaksivuotisiksi on koulutuksen ja osaamisen lähtökohdista vaikea puolustaa. Se vaikuttaa pintapuoliselta heitolta.

Samanlaiseksi oudoksi heitoksi jää ajatus, että varhaiskasvatukseen osallistumista vähennettäisiin maksuja korottamalla. Lapsen etu on osallistuminen korkealaatuiseen varhaiskasvatukseen, ja tämän puolesta on tehty hyviä ja tuloksellisia toimia jo monta vuotta. Valtiovarainministeriö tiedostaakin, että lasten osallistumisen vähentäminen heikentäisi myös vanhempien työllistymistä.

Erittäin hyvä ajatus taas on, että koulutuksen kehittämistä tehtäisiin jatkossa pitkäjänteisesti lukuisten yksittäisten hankerahoitusten sijaan. Kun rahoitus tulee koulutuksen järjestäjälle perusrahoituksena määräaikaisten hankkeitten sijaan, rahalle saadaan suurempi vaikuttavuus tekemällä pitkäkestoisempia päätöksiä, kuten palkata uusia opettajia. Määräaikaisiin hankkeisiin liittyvä hallinnointi, raportointi, arviointi ja epävarmuus aiheuttavat ylimääräistä työtä, jota sivistysalan barometrissä 2022 moittivat kaikki koulutuksen järjestäjät.

Seuraava hallitus joutuu ratkaisemaan monta Suomen kohtalonkysymystä taloudesta turvallisuuteen ja ilmastonmuutoksesta syrjäytymiskehitykseen. VM:n ehdotukset ovat tarpeellinen työkalupakki pohdintaan. Monien kriisien ja nopeiden muutosten keskellä on varmaa, että niin koko ihmiskuntaa kuin vain Suomeakin kohtaavien kriisien ratkominen edellyttää aina uutta tietoa ja osaamista. Jotta Suomen suorituskyky kansantaloutena säilyy hyvällä tasolla, meidän kaikkien täytyy osata enemmän. Tämä edellyttää tarkkaan mietittyjä panostuksia osaamiseen, tutkimukseen ja koulutukseen.