» Tiedotteet » Sivistystyönantajat: Tiedeleikkausten peruminen askel oikeaan suuntaan, osaavan työvoiman saatavuus edellyttää uusia toimenpiteitä

Sivistystyönantajat: Tiedeleikkausten peruminen askel oikeaan suuntaan, osaavan työvoiman saatavuus edellyttää uusia toimenpiteitä

Sivistystyönantajat kiittää Marinin hallitusta siitä, että tiederahoitusta uhanneet leikkaukset peruttiin ensi vuodelta budjettiriihen yhteydessä.

– Myös tutkimusyhteistyökannustin on tervetullut. Suomen kestävä kasvu edellyttää edelleen lisäpäätöksiä, jotta tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan rahoitus saadaan riittävälle kasvu-uralle. Viimeksi tänään valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta totesi, että neljän prosentin t&k-intensiteetin saavuttaminen vuoteen 2030 mennessä vaatisi kuuden prosenttiyksikön vuosittaista kasvua t&k-menoissa aikavälillä 2019–2030, Sivistystyönantajien johtaja Laura Rissanen sanoo.

– Tutkimustoiminta on pitkäjänteistä ja monivuotista, joten ennakoiva ja pitkäkestoinen rahoitus on välttämättömyys. Tiedettä ei tehdä vain hyvinä vuosina, Rissanen jatkaa.

Sivistystyönantajat kiittää myös hallituksen linjauksia koulutus- ja työperäisen maahanmuuton osalta.

Osaavan työvoiman saatavuus on tällä hetkellä suurin kasvun este. Koulutus- ja työperäisen maahanmuuton esteiden purkamiseen tarvitaan tehtyjäkin päätöksiä laajempia ratkaisuja. Lupaprosessit ovat nykyisellään liian hitaita ja kankeita.

– Laadukas koulutus on paras tae turvata osaavaa työvoimaa. Huolestuttavaa onkin, että ammatillisen koulutuksen perusrahoitus on edelleen liian matalalla tasolla, määräaikaiset tulevaisuusinvestoinnit ovat vain laastaria. Korkeakoulujen mittavien aloituspaikkalisäyksien pysyvä resurssointi puuttuu myös edelleen, Rissanen sanoo.

Lisätietoja:

Laura Rissanen, p. 041 5404505

Sivista, johtaja

Jaa

Seuraa