Skip to content
» Uutishuone » Blogi » Suomi tarvitsee edelläkäypää osaamista

Suomi tarvitsee edelläkäypää osaamista

Ilkka Niemelä

Koulutuksella ja tutkimuksella on keskeinen vaikutus työn tuottavuuteen ja tätä kautta Suomen elintasoon, kilpailukykyyn ja hyvinvointiin. Aineellisen elintason osatekijät ovat tehdyn työn määrä ja tehdyn työn tuottavuus. Suomessa 1900-luvun alusta 1960-luvulle asti elintason kasvu perustui vielä osin tehdyn työn määrän kasvulle, mutta 1960-luvun jälkeen aineellisen elintason kasvu on perustunut käytännössä yksinomaan työn tuottavuuden kasvuun.

Tuottavuuden kasvu korostuu entisestään

Jatkossa tuottavuuden kasvun rooli korostuu entisestään ikäluokkien pienentyessä ja väestön ikääntyessä, mikä tekee tehdyn työn määrän kasvattamisesta entistä vaikeampaa.

Elintasomme turvaaminen edellyttää toki myös työn määrästä huolehtimista panostamalla erityisesti työperäiseen maahanmuuttoon, työllisyysasteeseen sekä sujuvaan siirtymiseen koulutusasteiden ja koulutuksen ja työelämän välillä. Elintason säilyttämisen ja erityisesti elintason kasvattamisen kannalta työn tuottavuuden kasvu on kuitenkin erityisasemassa.

Työn tuottavuus perustuu kolmeen osatekijään: henkiseen pääomaan, kiinteään pääomaan ja uusiin ideoihin ja innovaatioihin. Professori Matti Pohjolan laskelmien mukaan vuosina 1865–2015 Suomen tuottavuuden kasvusta noin 67 % syntyi uusista ideoista, uudesta teknologiasta ja innovaatioista. Henkisen pääoman osuus tuottavuuden kasvusta oli noin 29 % kiinteän pääoman osuuden jäädessä alle viiteen prosenttiin.

Lukujen takaa voidaan nähdä, että tutkimuksella ja koulutuksella on tuottavuuden kannalta keskeinen asema. Kiinteänkin pääoman osalta avaininvestointeja kasvun kannalta ovat investoinnit tutkimukseen ja kehitykseen sekä muuhun aineettomaan pääomaan, kuten digitaalisiin työkaluihin. Henkistä pääomaa kasvatetaan koulutuksella.

Työn tuottavuuden kolmas ja merkittävin osatekijä, uudet ideat ja innovaatiot, on keskeisin tekijä siinäkin mielessä, että tuottavuuden kannalta on investoitava nimenomaan tuotantoa ja yleisemmin toimintatapojamme uudistavaan tutkimukseen, koulutukseen ja innovaatioihin. Tämä sitoo tuottavuuden osatekijät yhteen turvaamaan ja parantamaan aineellista elintasoamme.

Tämänkaltainen analyysi on pohjana myös esimerkiksi Euroopan komission talouspoliittisissa suosituksissa Suomelle. Suosituksissa Suomea kehotetaan parantamaan kasvupotentiaaliaan investoimalla aiempaa päättäväisemmin tutkimukseen, innovointiin ja osaamiseen.

Osaamiseen investointi on välttämätöntä

Osaamiseen investointi onkin välttämätöntä ja edellyttää nopeita toimenpiteitä. Entinen maailman kärkimaa Suomi on pudonnut alle OECD-maiden keskiarvon nuorten aikuisten korkeakoulutusasteella mitattuna.

OECD:n tuoreen Education at a Glance -raportin mukaan Suomen 25–34-vuotiaista vain 41 % on suorittanut korkea-asteen tutkinnon. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Suomen luku on noussut vain kolme prosenttiyksikköä, kun OECD-maiden keskiarvo on samaan aikaan kivunnut yhdeksän prosenttiyksikköä Suomen ohi 44 prosenttiin. Opetus- ja kulttuuriministeriö onkin Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2030:ssa määritellyt keskeiseksi tavoitteeksi korkeakoulutusasteen nostamisen vähintään 50 prosenttiin nuorten aikuisten ikäluokasta. Tavoite liittyy myös työn tuottavuuden parantamiseen, ja sitä kautta suomalaisten elintasoon.

Suomen jäämiseen jälkeen kansainvälisestä kehityksestä on kaksi syytä: meillä siirtyminen toiselta asteelta korkea-asteelle kestää liian kauan ja korkea-asteen opinnot pitkittyvät. Nämä molemmat vähentävät suomalaisten korkeakoulutettujen työvuosia.

Suomen kandidaattiohjelmissa aloittavista opiskelijoista 20 % aloittaa korkeakouluopintonsa suoraan toisen asteen koulutuksen jälkeen, kun esimerkiksi Yhdysvalloissa tämä osuus on yli 90 %, Belgiassa ja Alankomaissa lähes 90 %, ja Virossa noin 70 %. Kandidaattiohjelmissa ensikertalaisina aloittavien opiskelijoiden keski-ikä on Suomessa 24 vuotta, ja niin sanotuissa pitkissä maisteriohjelmissa (maisteritutkinto ensimmäisenä tutkintona) 22 vuotta. Suomessa opiskelijoiden osuus väestöstä onkin OECD-maiden korkein sekä ikäluokassa 25–29-vuotiaat (31 %) että ikäluokassa 30–39-vuotiaat (17 %).

Tarvitsemme korkeakoulutettuja osaajia nopeammin ja aiempaa enemmän

Korkeakoulut ovat vastanneet haasteeseen sujuvoittamalla korkeakoulutukseen hakeutumista entisestään sekä tehostamalla koulutusohjelmiaan tukeakseen nopeampaa siirtymistä työelämään. Prosessien sujuvoittaminen ei kuitenkaan yksin riitä. Tarvitsemme korkeakoulutettuja osaajia paitsi nopeammin, myös yksinkertaisesti aiempaa enemmän. Jopa yli 75 % uusista työpaikoista arvioidaan olevan sellaisia, että ne tarvitsevat korkeakoulutettua työvoimaa. Pula osaajista on jo aito ongelma monella alalla, ja pulan arvioidaan hidastavan talouskasvua tulevina vuosina.

50 prosentin tavoitteen saavuttamisen keskeisimmäksi keinoksi hallitusohjelma määrittelee korkeakoulujen aloituspaikkojen voimakkaan lisäämisen. Tältä pohjalta opetus- ja kulttuuriministeriö onkin esittänyt, että vuonna 2030 suomalaisista yliopistoista tulisi valmistua jopa 40 % enemmän maistereita tämän hetken tavoitteeseen verrattuna. Tuottavuuden kasvun kannalta on olennaista kohdistaa koulutuslisäykset erityisesti yliopistokentässä aloille, joilla on niin vahva tutkimuspohja, että korkeinta opetusta pystytään tässä mittakaavassa lisäämään. Keskinkertaisuus ei kilpailukykyä tai tuottavuutta paranna.

Laatuun täytyy investoida

Jotta osaamisen lisäämisellä koulutuksen kautta olisi toivottava vaikutus, täytyy koulutuksen olla riittävän laadukasta. Laatuun täytyy investoida.

OECD:n selvityksistä tiedämme, että Suomessa kokonaisinvestointi korkeakouluopiskelijaa kohden on jo nyt selvästi matalampi kuin keskeisissä vertailumaissa. Jos opiskelijamääriä lisätään OKM:n esittämällä tavalla, täytyy lisäinvestoinnin olla samaa kokoluokkaa. Erityisesti, kun teknologian nopea kehitys ja siihen liittyvä työelämän nopea murros tulevat edellyttämään korkeakouluilta kasvavaa panostusta jatkuvan oppimisen tukemiseen korkeakoulututkinnon jo aiemmin suorittaneille. OKM:n Visio 2030:n kulmakiviä onkin tki-menojen nostaminen neljään prosenttiin BKT:sta vuoteen 2030 mennessä nykyisestä noin 2,7 prosentin tasosta. Tämä vahvistaisi sekä innovaatiokykyä että korkeimman koulutuksen perustaa.

Investoinnit osaamiseen, ideoihin ja innovaatioihin eivät kuitenkaan voi olla yksinomaan julkisen sektorin harteilla. Korkeakoulutuksen ja tki-toimintojen yksityinen rahoitus on Suomessa vertailumaihin nähden silmiinpistävän alhaisella tasolla: yksityisen sektorin tutkimus- ja kehitysinvestoinnit ovat Suomessa vähentyneet kaikista EU:n jäsenvaltioista voimakkaimmin vuodesta 2009.

Keskeinen haaste Suomen korkeakoulukentälle ja laajemmin tki-sektorille on saada yksityinen sektori taas uskomaan Suomeen tki-toimintojen ja -investointien sijaintipaikkana. Tämä ei tarkoita tieteellisen kunnianhimon tason laskua pinnallisemman soveltavan tutkimuksen tieltä, vaan päinvastoin niin vahvaa tutkimuksellista pohjaa, että se tuottaa yhteistyökumppaneita houkuttelevia uusia ideoita, innovaatioita ja edelläkäypää osaamista. Meidän on kilpailtava laadulla.

On myös ymmärrettävä, että kilpailu on globaalia. Suomeen on rakennettava pitkäjänteinen ja ennakoitava julkinen tki-rahoitus ja toimintaympäristö ja tätä kautta kansainvälisesti niin merkittäviä ja huomattavia tki-keskittymiä, että ne houkuttelevat osaajia, yhteistyökumppaneita ja investointeja kautta maailman.

Kansainvälisesti merkittävien keihäänkärkien luominen ei ole pois muilta kotimaisilta toimijoilta. Päinvastoin, kykymme ketterään kansalliseen yhteistyöhön varmistaa, että tällaiset kansainväliset kärjet pystyvät kytkemään muutkin kotimaiset toimijat yhteistyöhön kansainvälisen eturintaman kanssa.

Jaa

Seuraa

Ilkka Niemelä

Kirjoittaja on Aalto-yliopiston rehtori ja Sivistystyönantajien puheenjohtaja.

Scroll To Top