Sini-Maria Melanen: Lukemisen ei tarvitse olla suorittamista

Olen aina lukenut omasta mielestäni vaivalloisen hitaasti, enkä yhtä paljon kuin kenties pitäisi. Tästä huolimatta päädyin opiskelemaan kirjallisuustiedettä. Enpä arvannut, miten äärettömän arvokkaan pääoman saisin tämän päätöksen ansiosta itselleni. 

Ensikosketukseni kirjallisuuden klassikkoihin taisi olla lapsuudenkotini kirjahyllystä löytämäni Jane Austinin Ylpeys ja ennakkoluulo -teos. Muistan kirjan punaiset kannet, hieman kellastuneet lehdet ja vanhan paperin tuoksun. Tarina pisti minut pohtimaan esimerkiksi naisen aseman kehitystä, yhteiskunnan yksilöille asettamia odotuksia ja normeja. Tästä lukukokemuksesta lähtien olen hakeutunut usein juuri kirjallisuuden klassikoiden pariin. 

Kirjallisuudenopintojeni aikana lukemani lukuisat klassikkoromaanit opettivat lisää historiasta, aatteista ja arvomaailmoista. Voisinkin sanoa, että nämä nuoruudessa lukemani kirjat ovat vaikuttaneet merkittävästi ajatteluni kehittymiseen. Romaanien lukeminen nimittäin opettaa aivoja luomaan monimutkaisia hermoyhteyksiä ja käyttämään täysin uusia aivojen alueita. Tutkimusten mukaan esimerkiksi klassikkoteoksista tehdyt adaptoidut tai lyhennetyt versiot eivät kuitenkaan stimuloi aivoja samalla tavoin kuin alkuperäiset teokset; kielen ja tarinamaailman vivahteilla on väliä. 

Mutta mitä jos en olisikaan lukenut, vaan käyttänyt tämän ajan johonkin muuhun?  

Ajankäytöstä on tullut nykypäivän ongelma, sillä ihmisten ajasta kilpaillaan enemmän kuin koskaan. Lukeminen tuntuu monista pakkopullalta, koska se on vaivalloisempaa kuin TikTok-videoiden katselu, ja koska kaikkien ”pitäisi” lukea.  

Mielestäni omaa aikaansa ei missään nimessä pidä aina kuluttaa johonkin erityisen hyödylliseen tai kehittävään. Liian usein ajankäytöstä tulee suorittamista. On siis aivan yhtä hyväksyttävää lukea kevyitä murhamysteerejä kirjallisuuden klassikoiden sijaan – tai olla lukematta.  

Kaikki tämän blogin lukijat tietävät, että lukutaito on ihmiselle erittäin tärkeä, ellei se kaikista tärkein taito. Siksi en käytä tätä loppukaneettia paheksuakseni lukutaidon kollektiivista heikkenemistä. Itselleen kannattaa olla armollinen ja oman aikansa voi käyttää kuten haluaa ilman ulkoista määrittelyä. 

Samaan hengenvetoon on kuitenkin sanottava, että en ole ikinä katunut lukemiseen käyttämääni aikaa.