Oppimisen polulla eri kulkuneuvoilla

Lähipiirini on täynnä ihmisiä, jotka rakastavat lukea. Tuntuu, että minua ympäröivät ihmiset, joilla on loputonta tiedonjanoa ja uteliaisuutta. Tämä tuntuu erityisen ihailtavalta nyt, kun julkisuudessakin on käyty tärkeää keskustelua lukutaidon merkityksestä. Tämä tärkeä keskustelu on innostanut ihmisiä jakamaan parhaita kirjavinkkejään ja keskustelemaan niin fiktiivisistä seikkailuista kuin yhteiskuntamme erilaisista ongelmakohdistakin. Mutta entä me, jotka emme tykkää lukea vapaa-ajalla?

Oletusasetuksena lukeminen?

Itse en ole pitkään aikaan erityisemmin nauttinut lukemisesta vapaa-ajallani, mutten toki intohimoisesti sitä vihannutkaan. Alettuani satsaamaan koulunkäyntiin toden teolla jo ala-asteella, on lukeminen tuntunut työsuoritukselta. Kun myös oikeustieteellisen opinnot ja lakimiehen työ edellyttävät suureen aineistomäärään perehtymistä päivittäin, tuntuisi kirjan avaaminen päivän päätteeksi itselleni vain urakan jatkamiselta. Tätä kautta mieleen on päässyt iskostumaan alitajuinen ajatus lukeminen ainoana tai jopa parhaana tapana oppia. Siis kun en itse jaksa jatkaa opiskelua kirjan ääressä myös vapaa-ajallani, on minusta usein tuntunut, että minulta puuttuu se uteliaisuus ja tiedonjano – sekä myönnän, välillä jopa älykkyys – jota tuntemillani lukutoukilla on.

Aloin kuitenkin miettiä tätä tunnetta tarkemmin, kun avopuolisoni eräänä iltana ihmetteli, mitä oikein puuhaan puhelimellani. Olin selannut leivontablogeja jo reilun tunnin etsien vinkkejä gluteenittomaan leivontaan. Halusin ymmärtää, miksi gluteeniton jauho reagoi eri tavalla kuin vehnäjauho, jotta osaisin ryhtyä tarvittaviin ennakoiviin toimenpiteisiin ja onnistua leipomaan täydellisen suklaakakun. Kun asiaa tarkemmin ajattelee, nautin usein erilaisten reseptien ja leivontavinkkien syynäämisestä jopa sillä tasolla, että metsästän kemian kirjoista selitystä keittiössä tapahtuviin kämmeihin ja onnistumisiin. Eikö tämäkin ole tiedonjanoa?

Minulle parasta viihdettä on myös mysteeriä käsittelevän sarjan katsominen, minkä jälkeen jatkan aiheeseen pureutumista netissä erilaisia lähteitä haravoiden. Haluan löytää jokaisen johtolangan ja saada selityksen tapahtuneelle. Saatan kuunnella useammankin aihetta käsittelevän podcastjakson ja pysähtyä miettimään omia teorioita. Eikö tämäkin ole uteliaisuutta?

Olen aina nauttinut myös dokumenttien katselemisesta. Jokaisesta dokumentista oppii valtavasti uutta, esimerkiksi Titanicia koskevasta dokumentista yllättävää tietoa laivan rakentamisesta ja rakenteista. Ja oppiminen jatkuu näiden dokumenttien jälkeen taas netissä suoritetun tutkimustyön kautta. Eikö tämä kaikki uusi tieto voisi olla samanlaista älykkyyttä, mitä näen ihmisissä kirjojen lukemisen jälkeen?

Reitti ja kulkuneuvo päämäärän mukaan

Alettuani miettiä teemaa tarkemmin, tuntuu oudolta, ettei arkielämässä tule rekisteröityä sitä, että oppimistapoja ja -tyylejä on yhtä laaja kirjo kuin kiinnostuksen kohteitakin. Ehkä tämä on asia, joka tulee otettua itsestäänselvyytenä.

Tiettyyn paikkaan mentäessä mietitään, miten kaukana ja millaisten yhteyksien päässä päämäärä on, ja valitaan kulkuneuvo tämän mukaan.

Jos päämäärä on kaukana ja useamman kulkuneuvon päässä, saatetaan saman reissun aikana kävellä bussipysäkille, ottaa bussi juna-asemalle, kulkea junalla lähemmäs päämäärää ja kävellä juna-asemalta vihdoin päämäärään. Pitäisi olla selvää, että oppimisessakin suoritetaan vastaavaa valikointia. Jos haluan leipoa täydellisen kakun, täytyy minun yhdistellä erilaisia oppimisen keinoja: etsiä ja lukea resepti, perehtyä sen vaiheisiin ja erilaisiin vinkkeihin sekä lähteä toteuttamaan sitä keittiössä. Kakku ei ilmesty kirjan sivuilta, vaan minun täytyy kokeilemalla onnistumisten ja erehdysten kautta se leipoa.

Kun tätä teemaa pohtii laajemmin, huomaa, että juuri tähänhän esimerkiksi jäsenkenttämme vastaa toiminnallaan. Meillä täytyy olla useampia tapoja päästä erilaisiin päämääriin, ja tätä kautta löytää tiemme opin äärelle. Kaikki eivät opi tenttiin pänttäämällä – eikä toisaalta kaikkea voi opetella kirjoista. Töissä opin esimerkiksi lukemalla oikeuskirjallisuutta ja -käytäntöä mielenkiinnolla, kun taas vapaa-ajallani opin esimeriksi podcasteista, dokumenteista ja keittiössä puuhastelemalla.

Olisi tärkeää huomata, että arki on täynnä todella monimuotoista oppimista, ja arvostaa sen hienoutta. Siis sen sijaan, että pohtisin, miksen jaksa vielä vapaa-ajallanikin lukea ja soimaisin itseäni uteliaisuuden puutteesta, aion vastaisuudessa keskittyä siihen, miten hienoa on, että on mahdollista käyttää useampaa keinoa uuden oppimiseen niin, ettei edes itse huomaa opiskelevansa.