Miksi tieteestä on niin helppo leikata?

Tiedeyhteisö sai eilen kylmää kättä, kun se sai kuulla, että tutkimusrahoitukseen kohdistuu tulevina vuosina leikkauksia. Tieto oli ilmoilla jo vappuaattona, opetus- ja kulttuuriministeriön uutisoidessa rahapelitoiminnan tuottojen vähentymisen kompensoinnista. Uutisessa ennakoitiin 8 miljoonan euron vähennyksistä tieteelle. Suurempi uutinen oli kuitenkin tiedotteen lopussa, jossa ilmoitettiin, että: ”hallituksen linjauksen mukaisesti opetus- ja kulttuuriministeriötä koskeva sopeutustarve on 35 miljoonaa euroa. Hallituksen linjauksen mukaisesti sopeutus ei kohdistu koulutukseen eikä opintososiaalisiin etuuksiin.” Toisin sanoen leikkaus kohdistuu tieteeseen, kulttuuriin, liikuntaan ja nuorisotoimintaan. Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko vahvisti eilisessä Helsingin Sanomien uutisessa leikkauksen tarkoittavan tieteeseen kohdistuvia säästöjä.

Valtion kokonaisbudjetissa summa häviää desimaaliksi, mutta tutkimuksenteossa se on iso raha. Jo puolet leikkauksesta vastaa pienen yliopiston vuotuista tutkimusbudjettia tai neljäsosaa yliopistosairaaloiden tutkimusmenoista. Varsinainen pöyristyminen aiheutui kuitenkin puheiden ja tekojen epäsuhdasta. Hallituksen linjauksissa ja ministeriöiden tiekartoissa on tavoitteeksi otettu TKI-rahoituksen kasvattaminen 4 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Vahvaa tukea viestille on tullut muun muassa elinkeinoelämän ja palkansaajien etujärjestöistä ja talousasiantuntijoilta. Tutkimuksen merkitystä koronan voittamisessa ja koronasta elpymisessä on korostettu ja muistutettu kehittyneiden yhteiskuntien rakentuvan ja toimivan tutkitun tiedon varassa. Kun vielä kehysriihen aikana kävi selväksi että hallituskauden alussa sovitut menokehykset tulevat ylittymään, niin odotukset investointien kasvun puolesta olivat vahvat. Vaan kuinkas sitten onkaan käymässä?

Tarvitaan sinnikkyyttä ja rohkeutta pysyä alkuperäisessä päätöksessä

Tiede- ja tutkimusrahoitus joutuvat muiden intressien jalkoihin tuon tuostakin. EU:n rahoituskehysneuvotteluissa tanssiaskeleet on opittu ulkoa. Alkuvaiheessa lähes kaikki maat kannattavat TKI-rahoitusosuuden nostoa, mutta kun rahoituksen kohdennuksista aletaan kunnolla vääntämään, on tutkimusbudjetti ensimmäisenä vähennyslaskujen kohteena. Lupaus nostaa tutkimusrahoitusta on kuin uudenvuoden lupaus aloittaa uusi harrastus ja vähentää juomista. Kaikki kehuvat päätöstä ja lupaaja itse on tyytyväinen, mutta niin vain jo helmikuussa sitä ollaan vanhan punaviiniharrastuksen parissa sohvalla. Järkevää? Ei. Helppoa? Kyllä. Nopea palkinto syö pidemmän ajan edun.

Mieleeni on jäänyt entisen MEP:n kehotus ottaa lobbauksessa mallia maanviljelijöistä. Mutta mikä olisi se tutkimusyhteisön tepsivä lobbausviesti tai vääntömomentti? Miksi tutkimusrahoituksesta näyttää olevan niin helppo leikata? Kyse ei voi olla tiedon tai vakuuttavien puolustuspuheiden puutteesta. Helsingin sataman tukkiminen merentutkimusaluksilla ei myöskään taitaisi auttaa. Olisiko kuitenkin niin, että tarvitsemme päättäviin asemiin uskallusta ajatella yli vaalikauden ja syleillä sitä kuuluisaa kokonaiskuvaa? TKI-lupaus on jo ääneen lausuttu ja harjoittelukin aloitettu. Nyt vaan sinnikkyyttä ja rohkeutta pysyä alkuperäisessä päätöksessä. Kyllä sitä tulosta tulee.