Korkeakoulujen yhteistyötä ei kannata ehdoin tahdoin estää
Opetus- ja kulttuuriministeriössä on luonnosteilla lakimuutos, joka helpottaisi korkeakoulujen opetusyhteistyötä. Ei kuulosta kovin kummalliselta. Tätä tehdään jo, eikö niin? Eihän kellään ole resursseja kattaa kaikkia suuntauksia ja sisältöjä edes yhdellä koulutusalalla, saati sitten monenlaista osaamista yhdistävissä ohjelmissa. Yhteistyöllä tämäkin hoituu.
Korkeakoulujen opetusyhteistyö on kuitenkin harvinaista, sillä laki laittaa sille esteen. Korkeakoulun on aina järjestettävä toiselta hankittavaa opetusta myös itse, jos kyseinen opetus kuuluu tutkintovaatimuksiin. Käytännössä yhteistyön tekeminen ei siis toteudu, koska samasta asiasta pitää maksaa kaksi kertaa. Vähän kuin taksin käyttäminen olisi sallittua vain, jos omistaa itsekin auton.
Tämä rajoitus tuntuu oudolta, kun ajattelee, kuinka maailma toimii. Kukaan ei osaa eikä voi tehdä kaikkea. Niinpä on kehittynyt niinkin arkinen asia kuin työnjako. Harva antaa kouluopetusta omille lapsilleen, viljelee oman ruokansa, oikoo itse hampaansa tai korjaa autonsa. Jotain näistä on hyvä tietää, mutta kaikkea ei onneksi tarvitse tehdä itse. Monipuolinen ja laadukas arki syntyy yhteistyöstä ja työnjaosta.
Yhteistyöllä myös korkeakoulut voivat vahvistaa omia erityispiirteitään ja tarjota parhaita puoliaan toistensa käyttöön. Kun korkeakoululla on tietyllä alalla erityistä sisällöllistä ja pedagogista osaamista, olisi järkevää, että tämä osaaminen olisi tarjottavissa helposti toisillekin korkeakouluille, vaikkapa yksittäisten kurssien muodossa.
Nyt ministeriö on siis suunnittelemassa yhteistyön esteen poistamista lainsäädännöstä. Iso peukku tälle. Poisto olisi ollut järkevää jo aiemmin, mutta erityisen ajankohtaista se on nyt. Resurssit ovat niukentuneet ja korkeakoulut ovat viime vuosina löytäneet yhä enemmän yhdessä tekemisen tapoja. Yhteistyölle on sekä työntöä että vetoa.
Opiskelijoille voidaan tarjota nykyistäkin laadukkaampaa ja monipuolisempaa opetusta, jos korkeakoulut voivat sopia keskenään helpommin työnjaosta siellä, missä se huomataan järkeväksi. Tietyllä alalla vahva korkeakoulu voi tarjota osaamistaan toisten käyttöön ja sopia samalla itse opetuksen hankkimisesta toisesta korkeakoulusta alalla, jolla sen oma osaaminen tai resurssit ovat ohuet. Yhteistyön hyvä toteutuminen vaatii yhteistä suunnittelua ja luottamusta niin korkeakoulujen kuin opettaja- ja tutkijakollegoidenkin välillä. Samalla itse kukin saattaa huomata, että muuallakin osataan.
Yhteistyöllä korkeakoulujen olisi myös mahdollisuus vastata huutoon resurssien tehokkaammasta kohdentamisesta. Keskusteluissa on jo vuosien ajan nostettu esille profiloinnin tarve ja vahvojen osaamiskeskittymien rakentaminen. Opetusyhteistyön aidolla avaamisella voidaan tätäkin työtä edistää. Samalla myös autonomia lisääntyisi. Korkeakouluilla olisi parempi mahdollisuus pohtia, kuinka olemassa olevat resurssit käytetään mahdollisimman laadukkaasti.
Suunnitellusta lakimuutoksesta on vaikea keksiä huonoja puolia. Se ei pakota mihinkään, mutta se avaa mahdollisuuksia laadukkaamman korkeakoulutuksen järjestämiselle ja korkeakoulujen tiiviimmälle yhteistyölle.