Sipilän hallituksen viimeiset budjettiratkaisut
Nykyinen hallitus valmistelee ensi viikolla viimeisen valtion talouden kehysratkaisunsa ja perään sitten alkaakin heti budjettiratkaisun tekeminen ministeriöissä. Suuria muutoksia harvoin tehdään enää tässä vaiheessa hallituskautta.
Kuten viime hallituksilla nykyiselläkin hallituksella ratkaisut ovat olleet perin vaisuja. Kun on täytynyt leikata, on leikattu vähän kaikkialta – toisilta toki hieman enemmän. Viimeisin surullinen esimerkki on ratkaisu yritystukien kohdalla: ei ollut rohkeutta priorisoida, niin ei tehty sitten mitään. Näin vaikka yksimielisyys löytyikin siitä, että tuilla täytyisi tukea kestävää kehitystä, talouden uudistumista sekä kasvua ja kansainvälistymistä.
Koulutuksen ja tutkimuksen kannalta ratkaisu on huono, sillä juuri näihinhän yhteisiä varoja täytyisi suunnata edellä mainituilla perusteilla mm. markkinapuutteen ja positiivisten ulkoisvaikutusten vuoksi. Tarvittaisiin osaamista, perustutkimusta, mullistavaa T&K:ta ja innovaatioita.
Kataisen/Stubbin ja Sipilän hallitukset ovat leikanneet koulutuksesta lähes 1,5 mrd. euroa – ja siis vuositasolla – kun indeksijäädytykset otetaan huomioon. Vaikka koulutusta ja tutkimusta käsiteltäisiin laajasti ja otettaisiin huomioon sinällään lukumääräisesti monet mutta euromääräisesti pienet ja usein kertaluonteiset/määräaikaiset lisäpanostukset, puhutaan miljardi leikkauksesta. Toki osin rahoitusleikkauksia on kyetty kompensoimaan muilla rahoituslähteillä.
Tämä ei ole voinut olla näkymättä koulutuksessa ja tutkimuksessa. Suomen sijoitukset niin koulutuksen tasollisissa (esim. korkeakoulutettujen osuus) ja laadullisissa (esim. PISA) kuin tutkimuspanostusten suhteellisissa (esim. TKI-panostus per BKT) kansainvälisissä vertailuissa on heikentynyt.
Henkilöstön määrä on vähentynyt koulutus- ja tutkimusorganisaatioissa useilla tuhansilla. Usein vähennykset ovat aluksi suuntautuneet hallinto- ja tukihenkilöstöön mutta viime aikoina entistä selkeämmin opetus- ja tutkimushenkilöstöön. Esimerkiksi yliopistoissa palkkasumma on laskenut yhtäjaksoisesti vuodesta 2014 alkaen.
Panostusten ja odotettujen tuotosten suhde on hyvin ristiriitainen. Suomen talouden päästyä vahvasti kansainvälisen talouden kasvun imuun on kiihtyvään tahtiin puhuttu osaavan työvoiman pulasta. Menetetyn vuosikymmenen aikana on jatkuvasti puhuttu rakennemuutoksen voimakkuudesta ja uudistumisen tarpeesta. Kenellekään ei voi tulla yllätyksenä, että sinällään runsaan työvoimareservin osaaminen ei nyt vastaakaan kysyntää.
Viime aikoina on toki herätty elinikäisen oppimisen ja muuntokoulutuksen suhteen. Vaikka ei puhutakaan kokonaisten uusien tutkintojen tarpeista, on koulutuksessa aina viive. Koulutus on investointi, joka kestää yleensä vuosia. Koulutus vaatii ennakointia, suunnittelua ja panostuksia. Leikkausten sijaan olisikin jo täytynyt puolenkymmentä vuotta panostaa koulutukseen ja tutkimukseen. Koulutuksen ja tutkimuksen julkisten panostusten tulisi olla osaksi jopa hieman vastasyklisiä – suhdanneluonteisia lisäpanostuksia laskusuhdanteessa.
En odota merkittäviä lisäpanostuksia hallituksen viimeisiltä kehys- ja budjettiriihiltä. Perustoiminnan rahoituksen olisi kuitenkin seurattava kustannusten nousua. Ts. indeksijäädytykset tulee perua ensi vuodelta ja takautuvasti kuluvaltakin vuodelta. Tämä ei ole kohtuuton panostus tässä taloudellisessa tilanteessa. Seuraavalla hallituskaudella panostukset on saatava aidosti kasvuunkin, sillä koulutuksen ja tutkimuksen tarve ei ole laskussa. Panostuksilla luomme tulevia resursseja mm. kasvaviin sosiaali- ja terveysmenoihin.