Annakaisa Tikkinen: Olisiko seuraavaksi englanninkielisen ylioppilastutkinnon aika? 

Tänään oli kevään ylioppilastutkinnon viimeinen koepäivä, kun saamen äidinkielen ja kirjallisuuden kokeeseen osallistuvat kokelaat saivat kokeensa tehtyä. Kaikkiaan 45 600 kokelaan urakka on nyt ohi, ja seuraavaksi työhön ryhtyvät alustavan arvioinnin tekevät opettajat sekä Ylioppilastutkintolautakunnan väki.  

Kevään 2023 tutkintokerta asettuu osaksi pitkää ketjua, sillä ylioppilastutkinto täytti viime vuonna 170 vuotta. Ylioppilastutkintoa on kehitetty pitkin matkaa ajan ja yhteiskunnan muuttuessa. Tuoreimpana isona askeleena 2010-luvulla konseptiarkit väistyivät läppäreiden tieltä – voisi sanoa, että ylioppilastutkinto on jopa ollut lukion digitalisaatiokehityksen veturi. Kehitys on ollut merkittävää ja välttämätöntä, jotta lukiossa kehittyvät ne valmiudet, joita yhteiskunnassa toimiminen ja työelämän vaatimukset edellyttävät. 

Digitalisaatio ei ole ainoa yhteiskunnallinen muutos, joka heijastuu lukiokoulutukseen. Osa näistä muutoksista on väistämättömiä – toiset sellaisia, joita on syytä tavoitella ja joiden toteutumisessa myös lukiokoulutuksella voi olla oma roolinsa. 

Esimerkki tavoiteltavasta muutoksesta on yhteiskuntamme kansainvälistyminen, sillä Suomen väestörakenteella osaajapulaa ei ratkaista ilman koulutus- ja työperäistä maahanmuuttoa. Näistä osaajista kilpailee moni muukin maa ikääntyvässä Euroopassa. Tässä kilpailussa pärjätäksemme meidän on vahvistettava englanninkielisten julkisten palveluiden ja koulutuksen saatavuutta. 

Englanninkielinen ylioppilastutkinto olisi tarpeellinen lisäys englanninkieliseen koulutustarjontaan 

Vaaliväittelyissä puolueiden puheenjohtajat pohtivat keinoja vahvistaa Suomen vetovoimaa kansainvälisten osaajien silmissä. Kyse ei ole pelkästään siitä, miten maahanmuuton prosessit toimivat ja miten työelämässä vastaanotetaan nämä tulijat, vaan myös palveluista heidän perheilleen. Yksi keskeinen ratkaisu onkin lisätä englanninkielisten koulutuspolkujen tarjontaa. Myös opetus- ja kulttuuriministeriön 15.2. julkaistussa virkanäkemyksessä tunnistetaan tämä tarve:  

”Suomen houkuttelevuutta kansainvälisten osaajien silmissä voi lisätä se, että koulutusjärjestelmän kaikki osat ovat mahdollisia myös muilla kuin suomen tai ruotsin kielellä. Perheiden tehdessä päätöstä uudesta kotimaasta ovat lasten koulutusmahdollisuudet keskeisessä asemassa ja suomalaista koulutusjärjestelmää tulee kehittää houkuttelevaksi myös kansainvälisten osaajien silmissä. Tältä osin lukiokoulutuksen ja ylioppilastutkinnon merkitys on keskeinen.” 

IB-lukiot tarjoavat yhden mahdollisuuden, mutta vaativan tutkinnon varaan ei voi yksin nojata. Englanninkielisen ylioppilastutkinnon tulisikin olla seuraava ylioppilastutkinnon merkittävä kehitysaskel vastaamaan toimintaympäristön muutoksiin. Lähelle päästiin jo 2019. Tuolloin selvityshenkilöiden laajan työn pohjalta ehdotus eteni jo hallituksen esitykseksi. Ehdotuksen eteneminen tyssäsi sivistysvaliokunnan käsittelyyn – perustuslakivaliokunnan kiireiden vuoksi sivistysvaliokunta ei ehtinyt saada tarvitsemaansa lausuntoa. Lopulta ehdotus poistettiin ylioppilastutkinnon laajemmasta lakiuudistuksesta. Sivistysvaliokunta esitti tuolloin kuitenkin lausumanaan, että hallitus harkitsisi uuden esityksen tekemistä englanninkielisen ylioppilastutkinnon järjestämisen ja suorittamisen mahdollistamiseksi. Esityksessä tulisi ottaa huomioon kansalliskielten asema sekä perustuslain vaatimukset. Olisiko nyt sen aika? Asia on uinunut pari vuotta, mutta samalla tarve englanninkieliselle ylioppilastutkinnolle on vain kasvanut. Erityisesti suurissa kaupungeissa tarvitaan uusia vaihtoehtoja vieraskielisen väestön määrän kasvaessa. 

Lukiokoulutukseen tarvitaan askelmerkkejä pitkäjänteiselle kehittämiselle 

Koulutuskentän keskeinen viesti päättäjille on ollut toive työrauhasta. Toive onkin perusteltu, sillä edelliset hallituskaudet ovat tuoneet lukiokoulutukseen voimakkaan digitalisaatiokehityksen lisäksi muun muassa oppivelvollisuuden laajentamisen ja uudet opetussuunnitelmat.  

Työrauha ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kehittämistyötä ei tehtäisi – päinvastoin koulutuksen järjestämisen luonteeseen kuuluu jatkuva kehittäminen. Seuraavat neljä vuotta painopisteen tulisi olla paikallisessa kehittämistyössä ja edellisten uudistusten toimeenpanossa. Edellytyksiä laadukkaalle toimeenpanolle auttaisi lukion rahoituksen saattaminen vastaamaan todellisia kustannuksia.

Katseet on kuitenkin suunnattava jo tulevaan, sillä lukiotakin haastavat muutokset eivät jää digitalisaatioon ja kansainvälistymiseen. Tarvitsemme lukioon pitkän aikavälin kehittämissuunnitelman sekä keskustelua siitä, mitä on tulevaisuuden yleissivistys – ja miten se voidaan turvata jokaiselle nuorelle väestörakenteen muuttuessa. Tämä keskustelu on aloitettava seuraavalla hallituskaudella.