» Vaikutamme » Lausunnot

Lausunnot

Sivista osallistuu yhteiskunnalliseen päätöksentekoon sekä koulutus- ja tutkimuspolitiikkaan antamalla lausuntoja ja kannanottoja jäseniimme vaikuttavasta lainsäädännöstä ja muista asioista.

Klikkaa otsikkoa siirtyäksesi lausuntoon. Vanhempia lausuntoja ja kannanottoja voit lukea arkistostamme.

Sivista lausui sivistysvaliokunnalle ajankohtaisselonteosta turvallisuusympäristön muutoksesta

25.4.2022

Sivista lausui eduskunnan sivistysvaliokunnalle ajankohtaisselonteosta turvallisuusympäristön muutoksesta. Selonteossa arvioidaan Venäjän hyökkäyksen
aiheuttaman ulko- ja turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön muutosta ja sen vaikutuksia
Suomelle. Sivista tuomitsee Venäjän sotatoimet Ukrainassa ja pitää tärkeänä, että Euroopan muuttuneessa turvallisuustilanteessa Suomessa käydään turvallisuuspoliittista keskustelua päivitetyn tilannekuvan pohjalta. Sivista esitti lausunnossaan huomioita erityisesti henkiseen huoltovarmuuteen liittyen sekä sivistyskentän rooliin kriisivalmiuden vahvistamisessa. (lisää…)

Sivista lausui tutkintojen ja muun osaamisen viitekehyksen muuttamisesta

25.4.2022

Sivista lausui ehdotuksesta valtioneuvoston asetukseksi tutkintojen ja muiden osaamiskokonaisuuksien viitekehyksestä annetun valtioneuvoston asetuksen liitteen muuttamisesta. Ehdotuksella lisättäisiin tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA) sekä kansanopistojen oppivelvollisille suunnattu vapaan sivistystyön koulutus liitteen tasolle kolme. Sivista pitää nyt esitettyjä muutoksia perusteltuina ja linjassa niiden periaatteiden kanssa, joiden mukaan viitekehystä päivitetään.   (lisää…)

Sivista kuultavana eduskunnassa julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2023-26

22.4.2022

Sivista osallistui eduskunnan sivistysvaliokunnan kuulemiseen julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2023-2026. Sivista korosti oppilaitosten ja korkeakoulujen rahoituksen riittävyyden ja pitkäjänteisyyden takaamista ja nosti esille muun muassa ylläpitäjäneutraliteetin huomioimisen kaikessa koulutuksen rahoituksessa ja kehittämistyössä. (lisää…)

Sivista lausui luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi erityisavustuksesta varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin

13.4.2022

Asetuksessa säädettäisiin varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin tarkoitetun erityisavustuksen myöntökriteereistä sekä käyttökohteesta.

Sivista pitää tärkeänä, että myöntämiskriteerit ovat selkeästi perustellut, läpinäkyvät sekä järjestäjäneutraalit. Yleisesti Sivista katsoo, että asetusluonnoksessa esitetyt kriteerit täyttävät nämä ehdot, kunhan varmistetaan, että kaikki järjestäjät ovat aina hakukelpoisiaSivista pitää hyvänä sitä, että avustuksen käyttökohteeksi on määritelty varsin yleisellä tasolla varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen kasvatus- ja opetushenkilöstön palkkakulut. Sivista edellyttää, että kasvatus- ja opetushenkilöstö tulkitaan tarkoittavan laajasti eri nimikkeillä päiväkodeissa ja oppilaitoksissa toimivaa henkilöstöä.

Lue koko lausunto

Lisätietoja:
Annakaisa Tikkinen, p. 040 356 6082

Sivista lausui ammatillisen koulutuksen lain väliaikaisesta muuttamisesta

11.4.2022

Sivista otti kantaa ammatillisen koulutuksen lain väliaikaisesta muuttamisesta. Sivista kannatti esitettyjä väliaikaisia muutoksia, eikä nähnyt itse esityksessä muuta huomautettavaa.

Sivista katsoi, että koronakriisin taloudellisia- ja pitkäaikaisvaikutuksia opetukseen ja koulutukseen ei vielä tarkkaan tiedetä. Siksi osaamisvajeen paikkaamiseen tarvitaan edelleen monipuolisia ratkaisuja ja vakaata rahoituspohjaa. Lisäksi koulutuksen järjestäjät tarvitsevat työrauhaa.

Lue koko lausunto

Lisätietoja:
Jussi-Pekka Rode, p. 040 168 6836

Sivista lausui Harrastamisen Suomen mallista

11.4.2022

Sivista otti kantaa Harrastamisen Suomen mallin kirjaamisesta nuorisolakiin. Sivista pitää Harrastamisen Suomen mallia hyvänä kokeiluna, josta voidaan ottaa pysyviäkin käytänteitä käyttöön. Sivista ei kuitenkaan tässä vaiheessa kannata mallin kirjaamista lakiin, sillä mallin vakiinnuttamiselle ei ole vielä saatu tarpeeksi arviointi- ja tutkimustietoa taakse.

Sivista pitää harrastustoiminnan kehittämistä tärkeänä, sillä jokaisella lapsella ja nuorella tulee olla oikeus ja tosiasiallinen mahdollisuus mieluisaan harrastukseen. Harrastamisessa tulee kiinnittää erityistä huomiota heikoimmassa asemassa olevien lasten ja nuorten harrastamiseen sekä harrastamisen turvallisuuteen että yhdenvertaisuuteen. On tärkeää, että rahoitus ohjautuu tasaisesti kaikille toimijoille ja huomioi nykyistä selkeämmin syrjäytymisvaarassa olevien lapset sekä nuoret.

Lue koko lausunto

Lisätietoja:
Jussi-Pekka Rode, p. 040 168 6836

Sivista lausui perusopetuslain ja Helsingin eurooppalaisesta koulusta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta

6.4.2022

Esitetyillä muutoksilla jatkettaisiin opetuksen järjestäjien mahdollisuutta siirtyä poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin eli käytännössä osittaiseen tai kokonaan etäopetukseen myös lukuvuonna 2022-23 tartuntatautitilanteen sitä edellyttäessä. Sivista pitää esitystä tarkoituksenmukaisena, mutta katsoo, että erilaiset ennakoimattomat muutokset edellyttävät lainsäädännössä pysyvää varautumista. Nyt ehdotettu lain väliaikainen muuttaminen tehdään jo neljättä kertaa. Sivista ehdottaakin, että perusopetusta koskevaan lainsäädäntöön lisätään pysyvät, toistaiseksi voimassa olevat säännökset normaaliolojen poikkeus- ja häiriötilanteisiin, joilla voi olla vaikutuksia opetuksen järjestämiseen mahdollistaen osin tai kokonaan etäopetukseen siirtymisen tarvittaessa.

Lue koko lausunto

Lisätietoja:
Annakaisa Tikkinen, p. 040 356 6082

Sivistystyönantajien lausunto osaamisen kohtaanto-ongelmasta

5.4.2022

Sivistan johtaja Laura Rissanen on eduskunnan sivistysvaliokunnan kuultavana kohtaanto-ongelmasta, jonka valiokunta on ottanut käsittelyyn ns. omana asiana. Sivista pitää hyvänä, että valiokunta on halunnut kiinnittää erityistä huomiota aiheeseen.

Sivista kiinnitti lausunnossaan huomiota erityisesti koulutuksen järjestäjien yhteistyöhön työ- ja elinkeinoelämän kanssa, koulutusjärjestelmän reaktioherkkyyteen äkillisissä muutoksissa, jatkuvaan oppimiseen ja osaamisen kehittämiseen työuran aikana sekä koulutuksen resursseihin.

Sivista katsoo, että kohtaanto-ongelman ratkaisun ytimessä on oltava vahva työ- ja elinkeinoelämän näkökulman tunnistaminen ja sisällyttäminen koulutuksen kehittämiseen. Vuoropuhelu koulutuksen järjestäjien ja työelämän toimijoiden kanssa on oltava tiivistä ja jatkuvaa. Erilaiset yhteiskunnan ja työelämän nopeat muutokset niin paikallisesti kuin globaalisti haastavat nykyjärjestelmäämme. Koulutusjärjestelmä nykyisellään on viritetty toisenlaiseen maailmaan. Keskitetty ohjaus ja säätelyn raamit on toimintatapana kyseenalaistettava ja siirryttävä vahvistamaan luottamusta paikalliseen päätöksentekoon. Kohtaanto-ongelma itsessään on ilmiönä kansallinen, mutta ilmenee eri puolilla Suomea eri tavoin.

Parhaat edellytykset koulutuksen järjestäjille vastata yhteiskunnan ja työelämän osaajatarpeisiin tarjoaa vakaa ja ennakoitava rahoitus sekä työrauha toteuttaa perustehtäväänsä.

Lue koko lausunto

Lisätietoja: johtaja Laura Rissanen, 0415404505

Sivista lausui ulkomaalaislain muuttamisesta

29.3.2022

Sivista kannattaa hallituksen esitystä pitkäaikaisen eli niin sanotun D-viisumin käytön laajentamisesta uusiin kohderyhmiin, kuten opiskelijoihin ja tutkijoihin. Muutoksen vaikutus maahantulon nopeutumiseen on kuitenkin varsin rajallinen. Maahantulon kehittämistä onkin jatkettava myös kokonaisuutena asiakaslähtöisestä näkökulmasta.

Lue koko lausunto

Lisätietoja:
Heikki Holopainen, johtava elinkeinopoliittinen asiantuntija, p. 0400 639 331

Sivista lausui valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä annetun lain sekä taiteen perusopetuksesta annetun lain muuttamisesta

17.3.2022

Sivista piti esitystä luonnollisena jatkumona jo aloitetulle työlle osaamisen tunnistamiselle ja tunnustamiselle vapaassa sivistystyössä. Sivista katsoo, että esimerkiksi taiteen perusopetuksen opinnot antavat tietoja ja taitoja, jotka palvelevat myöhemmässä työelämässä myös monilla muilla kuin taidealoilla. Sivistan mukaan taiteen perusopetuksen kehittämistä täytyy jatkaa aktiivisesti tulevina vuosina.  Jatkossa on entistä tärkeämpää, että osaamisperusteisuuden eteen tehdään työtä yhdessä vapaa sivistystyön kanssa.

Lue koko lausunto

Lisätietoja:
Jussi-Pekka Rode, p. 040 168 6836