Artikkelit

Osaaminen luo kasvun

Viestimme koko EK:n liittoyhteisön kanssa tänään vahvasti, että ”Kasvu maksaa velan – vain siten vältämme rajut leikkaukset ja veronkorotukset”.  Velanmaksuun onkin syytä keskittyä, onhan koronavirus aiheuttanut pelkästään tänä vuonna 15–20 miljardin euron lisävelan jo ennestään kestävyysvajeen kanssa kamppailevalle julkiselle taloudellemme. Mistä uusi kasvu sitten syntyy? Viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana aineellisen elintason kasvu on Suomessa perustunut…

Lausunto hallituksen esitys laeksi ammatillisesta koulutuksesta annetun lain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (LUONNOS 22.6.2020)

Sivista lausui ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmän muuttamisesta Hallituksen esitysluonnoksessa ehdotetaan ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmän muuttamista. Rahoitusosuudet säilyisivät vuoden 2020 rahoitustasossa siten, että perusrahoituksen osuus rahoituksesta olisi 70 %, suoritusrahoituksen 20 % ja vaikuttavuusrahoituksen 10 %. Sivista kannattaa tätä esitystä, jotta oppilaitokset voivat suunnitella toimintaansa mahdollisimman pitkäjänteisesti. Samalla on hyvä muistaa, että myös muut ohjaavat rahoitusosuudet säilyvät eli…

Koronan koettelema koulutus – kokemuksia ja näkemyksiä ammatillisesta koulutuksesta

Kevään koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne iski rankasti suomalaiseen koulutusjärjestelmään; opiskelijoihin, opettajiin ja koko kouluyhteisöön. Epävarmuus jatkuu yhä ja herättää edelleen kysymyksiä. Eri koulutusasteet ovat kohdanneet haasteita liittyen mm. opetuksen järjestämiseen ja turvallisuuteen. Vaikka esimerkiksi digitalisaation, etäopetuksen ja oppilashuollon kysymykset ovat eri koulutusasteilla samoja, niin ratkaisut ja arkipäivän tilanteet voivat olla erilaisia. Haastattelimme jäsenistöämme siitä, miten koronatilanne…

Ajankohtaista kasvomaskeista

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos THL:n 13.8. antama suositus THL on antanut 13.8.2020 suosituksen kasvomaskien käytöstä. Kansalaisille suositellaan kasvomaskien käyttöä tietyissä tilanteissa toisten ihmisten suojaamiseksi. Suositus ei koske työyhteisöjä, joiden asiantuntijalaitoksena tässä asiassa toimii Työterveyslaitos. THL:n antaman suosituksen lisäksi alueelliset tartuntatautiviranomaiset voivat antaa alueellaan omia täydentäviä tai rajatumpia suosituksia, jotka perustuvat niiden omaan riskinarviointiin. THL:n suosituksen yksityiskohtaisen…

Päätöksiä kestävistä työllisyystoimista ja uuden kasvun tukemisesta tarvitaan

Valtiovarainministeri Vanhasen johdolla valmisteltu esitys vuoden 2021 talousarvioksi julkaistiin juuri. Vanhanen itse korosti niin neuvotteluiden alla kuin julkistusinfossa sitä, että kukaan ei vielä tiedä, miten koronavirus lopulta vaikuttaa Suomen ja maailman talouteen. ”Koronan torjunta on myös talouspolitiikkaa”, todettiin eilisen infon alkuun. Siksi lopulta olikin hämmentävää, miten vähän uutta valtiovarainministeriön esitys sisältää. Esitys on myös laadittu…

Nimitysuutisia Sivistassa

Joona Kaunisniemi (OTM), on nimitetty työmarkkinalakimieheksi 17.8. alkaen. Aiemmin Kaunisniemi on työskennellyt Suomen Taksiliitto ry:n lakimiehenä ja Helsingin hallinto-oikeudessa esittelijänä. Lisätietoja, Teemu Hassinen p. 050 562 7004 Toimitusjohtaja, Sivista

Opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalveluita ei tule siirtää sote-maakuntiin

Opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalveluita ei tule siirtää sote-maakuntiin Hallituksen lakiluonnoksessa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukseksi esitetään opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalveluiden siirtämistä sote-maakuntien tehtäväksi, toisin kuin aiemmissa sote-uudistusesityksissä. Samaan aikana oppivelvollisuuden laajentamisen yhteydessä oppilashuoltoa halutaan vahvistaa. Tähän ajatukseen sopii huonosti se, että psykologien ja kuraattoreiden yhteys kouluarkeen katkeaa. Sotelakiluonnoksen mukaan nykyinen opiskeluhuollon palvelujen hajaantuminen eri hallinnollisille toimijoille…

Koronan koettelemat koulut – Kulosaaren yhteiskoulun rehtori Halla: tarvitaan luottamusta paikallisen tason tekemiseen

Kevään koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne iski rankasti suomalaiseen koulutusjärjestelmään, oppilaisiin, opettajiin ja perheisiin. Eri koulutusasteet ovat kohdanneet haasteita liittyen mm. opetuksen järjestämiseen ja turvallisuuskysymyksiin. Vaikka esimerkiksi digitalisaation, etäopetuksen ja oppilashuollon kysymykset ovat eri koulutusasteilla samoja, niin ratkaisut ja arkipäivän tilanteet voivat olla erilaisia. Haastattelimme jäsenistöämme siitä, miten koronatilanne on vaikuttanut opetuksen järjestämiseen, oppilaisiin ja heidän perheisiinsä,…

Opetushallituksen päivitettyjä ohjeita varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen järjestäjille

Opetushallitus on päivittänyt ohjeitaan kouluihin ja oppilaitoksiin paluuseen ja koronatilanteeseen liittyen. Eri koulutusastekohtaiset ohjeistukset löytyvät alla olevan linkin kautta. Opetushallitus uusissa suosituksissa ohjeistetaan muun muassa sitä, miten tartuntoja ehkäistään ja miten tulee toimia jos varhaiskasvatuksessa, koulussa tai oppilaitoksessa havaitaan koronavirustartunta. Suositusten mukaan varhaiskasvatukseen, kouluun, oppilaitokseen tai työpaikalle ei jatkossakaan saa tulla hengitystieinfektio-oireisena ennen kuin mahdollinen…

Aliresursoituna oppivelvollisuus-uudistusta ei pidä tehdä

Marinin hallituksen ajama oppivelvollisuuden pidentämistä koskeva uudistus on edelleen keskusteluttanut suomalaisia kesän aikana. Pilvi Torsti totesi Helsingin Sanomissa 1.8. julkaistussa vastineessaan Pia Pakariselle ja Paula Risikolle, että oppivelvollisuusiän noston vastustajat tulevat samalla kannattaneeksi sitä, että on ok lopettaa koulu 15-vuotiaana. Näinhän asia ei ole. Niin uudistuksen kannattajat kuin kriitikot ovat yhtä mieltä siitä, että kaikkien…