Artikkelit

Varhaiskasvatuksessa pitää selkeyttää työnjakoa kuntien ja yksityisten päiväkotien välillä

Marinin hallitus on antanut esityksen varhaiskasvatuslaista. Hallituksen esitys liittyy hallitusohjelman kirjaukseen kolmiportaisen tuen mallin kehittämisestä. – Jos esitys toteutuu, se selkiyttää lapsen tuen järjestämiseen liittyvää kirjavuutta yleisesti myös yksityisissä varhaiskasvatuspalveluissa, sanoo Sivistan johtaja Laura Rissanen. Varhaiskasvatuslaki edellyttää palvelun tuottajaa, kunnallista tai yksityistä, toimimaan aina kaikessa lapsen etu huomioiden. Jottei lapsen etu jää taloudellisten realiteettien alle,…

Sivista lausui luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi varhaiskasvatuslain muuttamisesta

Sivista katsoo, että esitysluonnos selkiyttäisi toteutuessaan lapsen tuen järjestämiseen liittyvää kirjavuutta yleisesti myös yksityisissä varhaiskasvatuspalveluissa. Varhaiskasvatuslaki edellyttää palvelun tuottajaa, kunnallista tai yksityistä, toimimaan aina kaikessa lapsen etu huomioiden. Sivista piti tärkeänä, että työnjaon selkiyttäminen kuntien ja yksityisten toimijoiden välillä on tarpeen, jotta lapsen etu ei jää taloudellisten realiteettien alle. Tämä toimii myös laatukriteerinä tuen toteuttamisessa….

Koulutusviennin kotikutoisia esteitä tulee viipymättä purkaa – haastattelussa Omnia Educationin Mervi Jansson

Koulutusvienti on koulutukseen, koulutusjärjestelmään tai siihen liittyvään osaamisen siirtoon pohjautuvaa liiketoimintaa, josta ulkomainen taho maksaa. Suomalaisella koulutusosaamiselle on kysyntää maailmalla. Opetushallituksen tuoreen selvityksen mukaan Suomen koulutusviennin arvo ylsi viime vuonna jo puoleen miljardiin euroon. Poikkeuksellisesta koronatilanteesta huolimatta, koulutusvienti kasvoi vuoteen 2019 verrattuna lähes 30 prosenttia. Tietyt lainsäädännön ja rahoituksen pullonkaulat uhkaavat kuitenkin hidastaa kasvua. Omnia…

Sivista lausui kiusaamisen ehkäisyohjelmasta

Sivista lausui hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi perusopetuslain, ammatillisen koulutuksen annetun lain ja lukiolain muuttamisesta. Esityksessä on tarkoitus yhtenäistää perusopetuksen, ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen lainsäädäntöä.  Sivista pitää aihetta tärkeänä ja ajankohtaisena sekä opetus- ja kulttuuriministeriön toimenpideohjelmaa kiusaamisen, väkivallan sekä häirinnän ehkäisemiseksi varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja oppilaitoksissa tarpeellisena.  Lakiesitys on luonnollista jatkoa ns. koulurauhalaille (1267/2013). Turvallinen oppimisympäristö on…

Kuntavaalit ovat sivistysvaalit

Kuntavaalit järjestetään 13.6. Koulutuksen näkökulmasta nämä vaalit ovat erityisen tärkeät, sillä sote-uudistuksen myötä sivistyspalveluista tulee kunnan merkittävin tehtävä. Kuntapäättäjät ovat paljon vartijoina siinä, miten yhteiset verorahat käytetään pienimpien lasten varhaiskasvatuksesta vapaaseen sivistystyöhön, eli todella laajasti ja lähes jokaista kuntalaista koskettaen. Yli vuoden kestänyt globaali pandemia heijastuu vaaleihin ja kuntien tekemiin päätöksiin vielä vuosien ajan, vaikka…

Jatkuvan oppimisen palvelukeskus on jo syntyessään vanhanaikainen ja kankea

Suomen hyvinvointi ja kilpailukyky rakentuvat osaamiselle. Osaamisen uudistaminen on tulevina vuosina yksi yhteiskuntamme keskeisistä mahdollisuuksista ja haasteista. Se tarkoittaa panostuksia jatkuvaan oppimiseen. Marinin hallituksen ratkaisu jatkuvan oppimisen haasteisiin on palvelukeskuksen perustaminen. – Hyvä, että jatkuvaa oppimista tarkastellaan kokonaisvaltaisesti. Perustettava palvelukeskus on kuitenkin vanhanaikainen ja kankea lähestymistapa kysymykseen, sanoo Sivistan johtaja Laura Rissanen. Palvelukeskusta tärkeämpää olisi…

Aalto-yliopistossa opiskelijoiden hyvinvoinnin eteen tehdään jatkuvaa kehittämistyötä

Opiskelijoiden jaksaminen ja hyvinvointi ovat puhuttaneet jo kauan oppilaitoksia ja korkeakouluja. Koronapandemian pitkittyessä, opiskelijoiden jaksamiseen on kiinnitetty entistä enemmän huomiota. Työtä opiskelijoiden jaksamisen ja tukemisen eteen on tehty pitkään. Tarpeet kuitenkin muuttuvat, erityisesti nykyisen poikkeustilanteen vuoksi, joten tekemistä vielä riittää. Tutustuimme jäsenistömme opiskelijoille tarjottaviin hyvinvointia tukeviin palveluihin. Aalto-yliopistosta haastattelimme opintopsykologi Merita Petäjää. Kysyimme myös yliopisto-opiskelijoita…

Sivistystyönantajat: Lisätalousarvion kohdennukset koulutukseen ja tutkimukseen välttämättömiä

Sivistystyönantajat pitää hallituksen kolmannessa lisätalousarviossa suunnattua 111 miljoonan kokonaisuutta lasten ja nuorten koronahaittojen lievennykseen perusteltuna. Kokonaisuudesta 69 miljoonaa kohdistetaan suoraan koulutuksen järjestäjille ja korkeakouluille. – Lähes puolitoista vuotta jatkuneet poikkeukselliset opetusjärjestelyt ovat jättäneet kaikilla koulutusasteilla merkittävän jäljen. Etäopetusjaksoista aiheutunut oppimisvaje on kurottava umpeen pikaisesti, Sivistystyönantajien johtaja Laura Rissanen korostaa. Määrärahojen tarkemmasta jaosta on tarkoitus sopia…

Digitaalisella opetusjärjestelmä ViLLEllä ratkaisuja oppimisvajeen paikkaamiseen

Turun yliopistossa on vuodesta 2016 toiminut Oppimisanalytiikan keskus, joka on monitieteinen digitaalisia ratkaisuja kehittävä tutkimuskeskus. Yksi keskuksen päätavoitteista on edistää koulutusteknologian ja oppimiseen liittyvän analytiikan käyttöä suomalaisessa koulutusjärjestelmässä. Keskuksen 25 hengen tiimi on kehittänyt Suomen käytetyimmän digitaalisen oppimisalustan ViLLE:n, jota käyttää tällä hetkellä noin 350 000 oppilasta ja 14 000 opettajaa. Tämä tarkoittaa, että yli…

Sivista otti kantaa SORA-säännöksiin

Sivista lausui ehdotuksesta valtioneuvoston asetukseksi ammatillisesta koulutuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen 20 §:n muuttamisesta. Ns. Sora-säännöksiin lisättäisiin vammaisalan ammattitutkinto. Sivistalla ei ollut esitykseen huomautettavaa. Lue koko esitys ja lausunto. Lisätietoja: elinkeinopoliittinen asiantuntija Jussi-Pekka Rode, p. 040 168 6836