Artikkelit

Mitä sivistalainen tekee vapaa-ajallaan? Vuorossa Jukka!

Vapaa-ajallani pyrin tekemään asioita laidasta laitaan, erilaisista kulttuuririennoista kalastamiseen, mökkeilyyn ja koiran kanssa sohvalla torkkumiseen. Yksi ylitse muiden on kuitenkin luonto ja erityisesti metsäluonto, joka pitkälti yhdistää myös vapaa-ajan käyttöäni. Metsässä hiihdän, kerään marjoja ja sieniä, lenkkeilen sekä metsästän. Näin syksyisin nautin erityisesti dreeverimme kouluttamisesta metsässä samoillen tai vain hirvitornissa istumisesta hiljaisuudessa, jonka rikkoo vain…

Järjestöt esittävät ratkaisuja Suomen tutkimus- kehittämis- ja innovaatiotyön aukkokohtiin

Suomi pärjää vain, jos tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintamme kaikki osa-alueet ovat kunnossa. Huomiota ja rahoitusta tarvitsevat niin tuloksellinen käytännönläheinen kehittäminen, uuden tiedon tuottaminen, tiedon soveltaminen kuin kaupallistaminenkin. Tukea työhönsä tarvitsevat yritykset, julkisorganisaatiot ja kolmas sektori. Näin toteavat kahdeksan järjestöä avoimessa kirjeessään parlamentaariselle ryhmälle, joka on asetettu selvittämään keinoja, joilla sitoudutaan julkisen sektorin tutkimus-, kehittämis- ja…

Yhteistyö vapaan sivistystyön ja korkeakoulutuksen välillä on monitasoista ja edistää jatkuvaa oppimista

Koulutusasteiden välinen yhteistyö on yksi niitä koulutuspoliittisen kentän teemoja, jonka todellisuutta tunnetaan melko huonosti. Yhteistyötä tehdään ja kehitetään jatkuvasti, mutta sen hyödyt osaajille ja osaamiselle eivät saa ansaittua näkyvyyttä. Tämä yhteistyö on kuitenkin erittäin tärkeää esimerkiksi jatkuvan oppimisen kysymyksiä ratkottaessa. Joten tartuimme aiheeseen ja avaamme hieman, mistä kokonaisuudessa on kysymys. Haastattelimme LUT-yliopiston professori Hannu Rantasta,…

Ilman ammatillista koulutusta, yhteiskunnan rattaat pysähtyisivät ammattiosaamisen puutteeseen

Lähitulevaisuus on muutosten ja toimintatapojen kehittämistä, hyvien asioiden vahvistamista sekä joustavien oppimistapojen ja henkilökohtaistamisen juurruttamista opiskeluarkeen. Työelämän murros ja kohtaanto-haasteet ovat ajankohtainen ilmiö, ja näen ammatillisen toisen asteen koulutuksen olevan tehokas ratkaisemaan näitä haasteita tiiviillä yritysyhteistyöllä koulutus- ja oppisopimuskoulutusten kautta. Työpaikoilla on monesti suuri rooli amis-opiskelijan tulevaisuuden suunnan kannalta Ammatillinen koulutus on tulevaisuudessakin joustava lisä-/täydennyskoulutus,…

Tutkintoon valmentavan koulutuksen toteuttamista tulee seurata tarkasti

Hallitus on antanut esityksen tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen (TUVA-koulutus) rahoituksesta. TUVA-koulutus on kiinteä osa oppivelvollisuuden laajentamista. – TUVA-koulutuksen käyttöönotossa pitää ottaa huomioon kaikki koulutuksen järjestäjät tasapuolisesti, Sanoo Sivistan johtaja Laura Rissanen. Koulutuksen tarkoituksesta johtuen voi olettaa, että koulutukseen osallistuu keskimääräisesti huomattavasti enemmän tuen tarpeessa olevia opiskelijoita. – Rahoituksen riittävyyttä tulee seurata tarkkaan. Onneksi hallituksen esitykseen on…

Tutkintoon valmentavan koulutuksen toteuttamista tulee seurata tarkasti

Sivista oli kuultavana eduskunnan sivistysvaliokunnassa hallituksen esityksestä tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen (TUVA-koulutus) rahoituksesta. TUVA-koulutus on kiinteä osa oppivelvollisuuden laajentamista ja sen käyttöönotossa on otettava huomioon kaikki koulutuksen järjestäjät tasapuolisesti. Sivistan lausunnossa todetaan, että koulutuksen tarkoituksesta johtuen on olettavaa, että koulutukseen osallistuu keskimääräisesti huomattavasti muun toisen asteen koulutusta enemmän tuen tarpeessa olevia opiskelijoita. Rahoituksen riittävyyttä on seurattava…

Työterveyslaitoksen Jari Hakanen työn imua tutkimassa – työelämässä kannattaa vahvistaa hyvää

Ihminen viettää suuren osan elämästään työtä tehden. Toimeentulon lisäksi työ tuo ihmisen elämään paljon muutakin tärkeää sisältöä: työkavereita, verkostoja, uutta opittavaa. Työ ja työelämä ovatkin teemoja, jotka puhuttavat paljon. Haastattelimme aiheesta Jari Hakasta, joka toimii Työterveyslaitoksen tutkimusprofessorina ja on tutkinut erityisesti työn imua. – Valmistuin sosiaalipsykologiasta 90-luvun taitteessa, valtavan laman keskellä. Tein töitä vapaansivistystyön ja…

Tanja Alatainio Sivistaan työmarkkinalakimieheksi

OTM ja FM Tanja Alatainio on nimitetty Sivistan työmarkkinalakimieheksi 25.10. alkaen. Tehtävään hän siirtyy Lakitoimisto Kumpuvuori Oy:n lakimiehen työstä. Aikaisemmin Alatainio on työskennellyt lakimiehenä Heta – henkilökohtaisten avustajien työnantajien liitto ry:ssä Alatainiolla on myös opetuskokemusta eri koulutusasteilta esimerkiksi ammattikorkeakoulusta ja ammatillisesta oppilaitoksesta. Lisätietoja: Teemu Hassinen p. 050 562 7004 Toimitusjohtaja, Sivista

Korkeakouluharjoittelijan valttikortti – uusia tuulia työelämään

Upean ruskan saattelema lokakuu tuo monille uutta tuulta työviikkoihin, kun etätyösuositukset tulevat päätökseensä ja alkaa paluumuutto yhteisiin työ- ja toimistotiloihin. Niin taukotilat kuin kokoushuoneetkin alkavat täyttyä puheensorinasta ja kahvikuppien jälkeensä jättämistä tahroista, ja huoneiden oville pysähtyneet työkaverit rytmittävät päivää eri tavalla kuin etätyön Teams-maininnat. Osa uudemmista työntekijöistä saattaa tavata työyhteisönsä jäseniä ensimmäistä kertaa kasvotusten. Vaikka…

Jatkuvan oppimisen digitreffit – tervetuloa mukaan!

Digitaalinen ja vihreä siirtymä tuovat uusia osaamisvaatimuksia ja uuden osaamisen tarve koskettaa meitä kaikkia. Millaisia digitaalisia palveluja jatkuvan oppimisen osalta tarvitaan? Kuka vastaa digikehittämisestä? Miten suomalainen huippuluokan pedagoginen ja teknologinen osaaminen valjastetaan yhteisvoimin palvelemaan jatkuvan oppimisen tarpeita? Digitreffeeillä keskustelussa seuraavat teemat: pe 5.11. Jatkuvaa oppimista ja digitaitoja opiskelijalähtöisesti pe 12.11. Älyä osaamisen tunnistamiseen – data…