Artikkelit

Valtakunnallista Kodin ja Koulun Päivää vietetään syyskuun viimeisenä perjantaina – hae mukaan!

Kodin ja Koulun Päivä on vuosittainen ja valtakunnallinen tapahtuma, jota päiväkodit, koulut ja oppilaitokset voivat toteuttaa yhdessä kotien kanssa itselleen sopivalla tavalla. Aiheen ja ajankohdan voi valita omaan vuosisuunnitelmaansa parhaiten sopivaksi. Tärkeintä on kohtaaminen ja mukava yhdessäolo sekä aikuisten yhteistyön vahvistaminen lasten parhaaksi. Kodin ja Koulun Päivä vastaa opetussuunnitelman perusteisiin kirjattua tavoitetta kodin ja koulun…

Sivista lausui yhdenvertaisuusvaltuutetun kertomuksesta eduskunnalle 2022

Sivista lausui eduskunnan sivistysvaliokunnalle yhdenvertaisuusvaltuutetun kertomuksesta eduskunnalle 2022. Sivista toi lausunnossaan esille varhaiskasvatustoimijoiden jo nykyisellään laajoja suunnitteluvelvotteita yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämiseen. Sivista katsoo, että uusien säädösten sijaan varhaiskasvatustoimijat hyötyisivät enemmän toimintamalleista, joita olisi helppo hyödyntää arjen yhdenvertaisuuden edistämistyössä, johon jo nykyinen laki velvoittaa. Sivista kannattaa yhdenvertaisuusvaltuutetun toimenpidesuositusta koronapandemian rajoitustoimenpiteiden lapsiin ja nuoriin kohdistuneiden vaikutusten huolellista…

Sivista sivistysvaliokunnan kuultavana opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslain muutoksista

Sivista oli eduskunnan sivistysvaliokunnan kuultavana hallituksen esityksestä laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslain muuttamisesta. Hallituksen esityksessä ehdotetaan lisättäväksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslakiin säännös erityisavustuksesta varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpisteisiin. Sivista kannattaa erityisavustuksesta säätämistä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslaissa, mutta katsoo että hallituksen esitys ei kaikilta osin vastaa sille asetettuihin tavoitteisiin. Sivista…

Ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten työnantajayhdistyksen hallitus

Ammatillisen koulutuksen aktiivista yhteistyötä yritysten kanssa – rekrytointikoulutuksista henkilöstön kehittämiseen ja verkkokaupan perustamiseen

Yhteistyö yritysten ja työelämän kanssa on lisääntynyt ammatillisessa koulutuksessa. Näin kertoo Sivistan koulutus- ja tutkimusalan barometri ja toimialakatsaus vuodelta 2021. Suunta on oikea, mutta yhteistyön tiivistämiseen on edelleen panostettava. Tavoitteellinen yhteistyö hyödyttää niin opiskelijoita kuin työelämää. Toisen asteen ammatillisen perustutkinnon suorittaneista vuoden kuluttua valmistumisesta oli työssä 70 prosenttia. Naisista 77 prosenttia ja miehistä 63 prosenttia….

Sivista lausui valmiuslain ja asevelvollisuuslain 79 §:n muuttamisesta

Sivista lausui sivistysvaliokunnalle hallituksen esityksestä valmiuslain ja asevelvollisuuslain 79 §:n muuttamisesta. Esityksessä valmiuslain poikkeusolojen määritelmää ehdotetaan täydennettäväksi siten, että määritelmässä otettaisiin nykyistä kattavammin huomioon erilaiset hybridiuhat. Sivista katsoo, että hallituksen esitys on linjassa valtioneuvoston juuri antaman turvallisuusympäristön muutosta koskevan ajankohtaisselonteon kanssa. Selonteossa turvallisuus ja siihen liittyvät tekijät ymmärretään laajasti – esimerkiksi kriisivalmiutta ja huoltovarmuutta tarkastellaan…

Sivista sivistysvaliokunnan kuultavana kuluttajansuojalain muutoksista

Sivista osallistui eduskunnan sivistysvaliokunnan kuulemiseen hallituksen esityksestä kuluttajansuojalain muutoksista. Kuluttajansuojalakiin esitetään säädettäväksi eräistä henkilöön kohdistuvista palveluista. Lakiin sisällytettäisiin varhaiskasvatus- ja koulutuspalveluja siinä tapauksessa, kun palvelun tarjoaja tulkitaan elinkeinonharjoittajaksi. Sivista katsoo, että henkilöön kohdistuvista palveluista säätäminen on tarpeellista, ja selkeyttää monilta osin kuluttajansuojaan liittyviä käytäntöjä. Sivista katsoo kuitenkin, että ehdotetussa lain soveltamisalassa on joiltain osin tarkentamisen…

Kohti SuomiAreenaa: tarvitaanko Suomessa urheilijatutkintoa?

Suomessa voi kouluttautua korkeakoulutasoa myöten taiteilijaksi – esimerkiksi näyttelijäksi tai muusikoksi, mutta urheilussa se ei ole mahdollista. Miksi se olisi tärkeää niin urheilijoiden kuin yhteiskuntamme kannalta? Onko urheilijoiden koulutuksessa haasteita, joihin pitäisi tarttua? Voisiko urheilijatutkinto motivoida suomalaisia nuoria jatkamaan urheilu-uraansa, ja ylipäätään liikkumaan enemmän? Tarvitsemme lisää keskustelua siitä, mikä on liikunnan ja urheilun yhteiskunnallinen merkitys…

OAJ hylkäsi yksityisen opetusalan sovintoehdotuksen – muut palkansaajaliitot ja Sivistystyönantajat olisivat hyväksyneet 

Sovittelija Jukka Ahtela antoi sovintoehdotuksen yksityistä opetusalaa koskevassa työriidassa 29.4.2022. OAJ ainoana kolmesta palkansaajaliitosta hylkäsi sovintoehdotuksen. Sivista, JHL ja Jyty olisivat sen sijaan hyväksyneet ratkaisun.   – Sovintoehdotus ei vastannut Sivistan tavoitteita, mutta olisimme hyväksyneet sen kitkeränä vastaantulona. Olemme todella pettyneitä OAJ:n kykenemättömyyteen tehdä minkäänlaisia kompromisseja, sanoo Sivistan työmarkkinajohtaja Hanne Salonen.  Tehty sovintoehdotus olisi tuonut palkansaajille…

Yksityisen opetusalan työriidassa sovintoehdotus

Sovittelija Jukka Ahtela antoi sovintoehdotuksen yksityistä opetusalaa koskevassa työriidassa perjantaina 29.4.2022. OAJ:n, JHL:n ja Jytyn ilmoittamat työtaistelut estäisivät toteutuessaan koulunkäynnin yli 13 000 lapselta ja nuorelta ajalla 3.-10.5.2022. Lakkojen kohteena on viisitoista yksityistä oppilaitosta pääkaupunkiseudulla ja kaksi Tampereella. Vastaukset sovintoehdotukseen annetaan sovittelijalle 29.4.2022 klo 20. Yksityisen opetusalan työehtosopimuksen piirissä työskentelee yhteensä noin 24 000 työntekijää….