» Tiedotteet » Uusi ammatillinen koulutus – uhka vai mahdollisuus?

Uusi ammatillinen koulutus – uhka vai mahdollisuus?

23.08.2018

Ammatillisen koulutuksen uudistus on jälleen ollut otsikoissa viime viikkoina. Ammatillinen koulutus on uudistettu juurista latvoihin ja kuten suuret muutokset aina, siitä aiheutuu myös kasvukipuja. Vaikka vähenevä rahoitus ja mittava lainsäädäntöuudistus muodostavat kiistatta vaikean yhtälön, pelkkien uhkakuvien maalaaminen ei palvele opiskelijan tai työelämän etua.

Lainsäädäntö täyttää syyskuun alussa yhdeksän kuukautta ja kaikkien vaikutusten arviointi on vielä liian aikaista muutoksen ollessa vielä kesken. On kuitenkin tunnistettava ne kohdat, jotka vaativat nopeampaa korjaamista jotta uudistuksen tavoitteisiin osaamisperustaisuudesta, asiakaslähtöisyydestä ja joustavuudesta voidaan päästä.

Yksi jo alkumetreillä tunnistettu haaste on monimutkainen, kertoimiin perustuva rahoitusjärjestelmä. Ammatillisesta koulutuksesta puhuttaessa on muistettava, että 2/3 ammatillisen koulutuksen opiskelijoista on aikuisia ja heistä moni jo työelämässä mukana. Useassa tapauksessa paras vastaus osaamisen kartuttamiseen on tällöin perustutkinnon sijasta ammattitutkinto. On varmistettava, että rahoitusjärjestelmän mekanismit mahdollistavat ja tukevat ammattitutkinnon tarjoamista silloin, kun se vastaa opiskelijan ja työelämän tarpeisiin.

Pahimmillaan monimutkainen rahoitusjärjestelmä voi kampittaa uudistuksen tavoitteita. On pidettävä huolta siitä, että tavoitteiden toteuttamiseksi rakennettu rahoitusjärjestelmä toimii tarkoituksenmukaisella tavalla. Näin varmistetaan monipuolisen tarjonnan säilyminen opiskelijoiden ja työelämän saatavilla.

Kirjoitus on julkaistu mielipiteenä Aamulehdessä 21.8.2018 ja Turun Sanomissa 24.8.

Lisätietoja:
Riikka Vataja, 040 5360954
elinkeinopoliittinen asiantuntija, Sivistystyönantajat

Jaa

Seuraa