» Uutishuone » Uutiset » Uudistamme ja uudistumme -Sivistan viestit tuleville päättäjille

Uudistamme ja uudistumme -Sivistan viestit tuleville päättäjille

Sivistystyönantajat julkaisee tänään 1.10.2018 viestinsä tulevaisuuden päättäjille. Samassa yhteydessä julkaistaan uudistettu ilme, logo ja lyhenne.

– Olemme mukana uudistamassa Suomea ja samalla myös itse uudistumme. Katsomme tulevaisuuteen ja nostamme entistä vahvemmin koulutuksen, tutkimuksen ja sivistyksen ääntä Suomessa. Samaan aikaan haluamme kehittää suomalaista työelämää, sanoo Sivistystyönantajien toimitusjohtaja Teemu Hassinen

Suomen hyvinvointi ja talouskasvu syntyvä osaamisesta ja sivistyksestä. Sivistynyt yhteiskunta voi olla tuottava ja tuottava yhteiskunta mahdollistaa sivistyksen. Maamme tulevaisuuden pohja luodaan varmistamalla riittävät resurssit osaamiselle ja tutkimukselle sekä yhteistyöhön perustuva rohkea toiminnan kehittäminen.

– Osaaminen ja sivistys ovat vahvuuksiamme. Rohkeasti toimien Suomesta on mahdollista rakentaa jatkuvan oppimisen sekä avoimen tieteen ja opetuksen malli maa. Yksi askel tässä on se, että päätämme tämän EU-puheenjohtajakautemme pääteemaksi, toteaa Hassinen.

Keskeiset tavoitteemme hallitusohjelmaan ovat:
Suomen hyvinvointi ja kasvu syntyvät osaamisesta ja sivistyksestä
Koulutusjärjestelmää tulee kehittää kokonaisuutena
Tekijöitä työlle ja osaamisen kehittämistä yksilöllisiin tarpeisiin
Koulutuksen järjestäminen läpinäkyväksi ja vertailtavaksi
Tieto avoimesti yhteiskunnan käyttöön

Tavoitteemme löytyvät kokonaisuudessaan sivuiltamme tästä.

Uusi ilmeemme kuvastaa sivistystä
Uudella ilmeellä korostamme asiantuntevuutta, luotettavuutta ja sivistystä. Uudessa logossamme on kuvattuna ”Sivistyksen S”, joka ilmentää luovuutta; sulkakynää tai sivellintä.

Samalla otamme käyttöön nimen Sivista, lyhenne, jolla meidät jo nyt hyvin tunnetaan.
Uudet kotisivumme julkaisemme loppusyksystä. Niistä lisää myöhemmin!

Lisätietoja,
Teemu Hassinen, 050-562 7004
Toimitusjohtaja, Sivistystyönantajat

Ilmeuudistuksesta:
Piia Alvesalo, 040-8609233
Viestintäpäällikkö, Sivistystyönantajat

Jaa

Seuraa