» Uutiset » SuomiAreenalla keskusteltiin taiteesta ja tieteestä lasten ja nuorten elämässä

SuomiAreenalla keskusteltiin taiteesta ja tieteestä lasten ja nuorten elämässä

Tiede ja tutkimus ovat yhteiskuntamme kasvun, hyvinvoinnin ja kehityksen peruspilareita. Tutkitulle tiedolle on juuri nyt tarvetta niin yhteiskunnallisten haasteiden kuin kansalaisten arjen kysymysten ratkaisemisessa. Samaan aikaan taiteen ja kulttuurin merkitys kunkin meistä hyvinvoinnille on tullut ilmiselväksi. Tästä tärkestä kokonaisuudesta keskusteltiin SuomiAreenan Allas Sea Poolin lavalla Helsingissä 12.7.

Tutkitun tiedon teemavuoden ohjelmakokonaisuuteen kuuluvassa keskustelutilaisuudessa ”Tiede, taide ja nuoret -maailman pelastuspaketti ” teemaa lähestyttiin kolmen eri keskusteluparin kautta.

Sivistystyönantajien toimitusjohtaja Teemu Hassinen ja Tiedekeskus Heurekan toimitusjohtaja Mikko Myllykoski pohtivat, miten tutkittua tietoa ja taidetta saadaan paremmin kaikkien ulottuville, mikä on esimerkiksi koulujen rooli.

Lastenkulttuurikeskus Kruunupään johtaja Päivi Setälä ja akatemiatutkija Carita Lindstedt-Kareksela Jyväskylän yliopistosta käsittelivät taiteen ja luovuuden teemoja, tieteen ja taiteen tekemisen yhdistäviä tekijöitä.

Taidetestaajat-hankkeen projektipäällikkö Joonas Keskinen ja lukiolainen, taidetestaaja Helmi Isotupa keskustelivat siitä, miksi on tärkeää, että jokainen nuori saa osallistua taidevierailuun ja miten nuoret ylipäätään suhtautuvat taiteeseen.

Keskustelijat olivat lopussa yhtä mieltä siitä, että tieteessä ja taiteessa, niihin liittyvässä luomisprosessissa ja niiden vaatimassa uteliaisuudessa ja luovuudessa, on erittäin paljon yhdistäviä tekijöitä. Lasten ja nuorten osallisuutta tähän luovuuden kokonaisuuteen haluttiin lisätä ja päättäjiltä kaivattiin lisää ymmärrystä tieteen, taiteen ja tutkitun tiedon merkityksestä.

Keskustelutilaisuuden juonsi toimittaja Kirsi Alm-Siira.

Keskustelutilaisuuden järjestivät: Sivistystyönantajat, Suomen Akatemia, Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto ja Lastenkulttuurikeskus Kruunupää

Keskustelu on nähtävissä SuomiAreenan tapahtumasivulla tästä linkistä.

Lisätietoja:
Piia Alvesalo p. 040 860 9233

Viestintäpäällikkö, Sivista

 

Tilaisuus on osa Tutkitun tiedon teemavuoden ohjelmaa. Teemavuosi kokoaa yhteen tutkitun tiedon tunnettuutta edistäviä tapahtumia ja tekoja ja vahvistaa niiden näkyvyyttä. Tavoitteena on lisätä ymmärrystä tutkitun tiedon luonteesta, sen merkityksestä arjessa sekä mahdollisuuksista globaalien ongelmien ratkaisussa. Tutkitun tiedon teemavuonna 2021 kotimaiset toimijat tuovat yhdessä tutkittua tietoa meille kaikille. Tutkittu tieto yllättää ja innostaa ajattelemaan uudella tavalla. www.tutkittutieto.fi

Jaa

Seuraa