» Uutishuone » Tiedotteet » Sivistystyönantajien solmimien työehtosopimuksien voimassaolo päättyy 31.1.2018 – neuvottelut jatkuvat

Sivistystyönantajien solmimien työehtosopimuksien voimassaolo päättyy 31.1.2018 – neuvottelut jatkuvat

31.01.2018

Neuvotteluja uusien työehtosopimuksen ehdoista on käyty aktiivisesti ja rakentavassa yhteistyössä loppusyksystä 2017 alkaen. Työehtosopimusten kehittämistä on myös valmisteltu neuvotteluosapuolten yhteisissä työryhmissä jo ennen neuvotteluiden alkamista.

Valtion säästötoimet ovat koskettaneet kaikkia koulutuksen järjestäjiä ja se tuo osaltaan haasteita myös työehtosopimusneuvotteluihin. Taloudellinen tilanne korostaa erityisesti sopimusten kustannusvaikutuksia.

Julkisuudessa keskustelu on painottunut palkankorotustasoihin. Palkoista keskustelun lisäksi useassa neuvottelupöydässä kehitetään työehtosopimuksia sisällöllisesti.

–Eri toimialoilla on hyvin erilaisia tarpeita kehittää työehtosopimusten sisältöjä. Lisäksi toimialat ovat taloudellisesti eri tilanteissa ja se tekee eri alojen tilanteen vertailun hankalaksi, toteaa Sivistystyönantajien työmarkkinajohtaja Anne Somer.

Työehtosopimusten voimassaolon päättymisen johdosta voimaan tuleva sopimukseton tila ei itsessään aiheuta välittömiä vaikutuksia.

Sivistystyönantajilla on vahva tahtotila löytää ratkaisut uusista työehtosopimuksista mahdollisimman pian.

–Samanaikaisesti, kun työsuhteen ehtoja kehitetään kaikkien osapuolten näkökulmasta, on yhteistyössä vastuullisesti turvattava toiminnan edellytykset. Uskon, että jatkamme neuvotteluita hyvässä yhteishengessä, toteaa Sivistystyönantajien toimitusjohtaja Teemu Hassinen.

Sivistystyönantajien kanssa neuvotteluosapuolia ovat palkansaajajärjestöt Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto JYTY, Opetusalan ammattijärjestö OAJ ja Palkansaajajärjestö Pardia.

Lisätietoja,

Teemu Hassinen p. 050 562 7004
Toimitusjohtaja, sivistystyönantajat

Anne Somer p. 050 345 2134
Työmarkkinajohtaja, Sivistystyönantajat

Jaa

Seuraa