» Uutishuone » Uutiset » Sivistan ratkaisut, joiden avulla Suomessa riittää osaajia tulevaisuudessakin

Sivistan ratkaisut, joiden avulla Suomessa riittää osaajia tulevaisuudessakin

Suomi on pitkään ollut koulutuksen tilaa ja tuloksia kuvaavan Pisa-tutkimuksen kärkisijoilla ja on edelleen. Viime vuosina suunta on kuitenkin ollut laskeva.

– On aika herätä siihen, että osaamisen eteen on tehtävä työtä, sanoo Sivistan elinkeinopolitiikan johtaja Heikki Kuutti Uusitalo.

Sivistan ratkaisuja:

1. Opiskelupaikkojen lisääminen ja riittävä resursointi.

  • Suomen tavoitteena on nostaa korkeakoulutettujen nuorten aikuisten osuus 50 prosenttiin. Tässä on jääty selvästi jälkeen OECD-maiden parhaimmistosta. Koulutusmääriä ja rahoitusta on lisättävä. Tutkinnon jo suorittaneille tarvitaan parempia jatkuvan oppimisen vaihtoehtoja kuin uuden tutkinnon aloittaminen alusta.

2. Koulutusta koskevan järjestämislupasääntelyn keventäminen.

  • Kun esimerkiksi tietyllä alueella havaitaan tarve uudenlaiselle koulutukselle, toimijan pitäisi voida oman rahoituksensa puitteissa kohdentaa tarjontaa uudelleen. Tällä hetkellä muutoksiin vaaditaan aikaa vievä lupaprosessi. Koulutusta pitäisi voida vapaammin tarjota myös muilla kuin kansalliskielillä.

3. Työnantajien ja kouluttajien tiiviimpi yhteistyö.

  • On luotava kannustimia yhteistyön tiivistämiseen.
  • Tilauskoulutukset on otettava laajempaan käyttöön. Jos yrityksellä on tarve, he voivat omaa rahaa käyttäen tilata lisäkoulutusta henkilöstölleen – myös tutkintokoulutusta tai tutkintojen osia. Tästä on hyviä esimerkkejä muun muassa rakennusalalta.

4. Osaajatarpeen ennakoinnin kehittäminen

  • Tällä hetkellä osaamisen tarpeita kartoitetaan osaamisen ennakointifoorumilla, jossa on mukana koulutuksen ja elinkeinoelämän edustajia.
  • Tätä mekanismia pitäisi merkittävästi kehittää ja ottaa käyttöön digitaaliset työkalut, kuten tekoäly ja datan louhinta.
  • Käytännössä ennakkotieto työelämän tarpeista pitäisi kytkeä koulutuksen suunnitteluun.

– Pelkäänpä, että osaajapula on Suomelle krooninen ja paheneva ongelma näillä syntyvyysluvuilla. Tarvitsemme maahanmuuton lisäksi kaikki keinot, joilla osaamistasoa saadaan nostettua. Työ on aloitettava nyt, Uusitalo sanoo.

Lue lisää osaajapulan vaikutuksista sivistysalaan: Pahenevaan osaajapulaan on vastattava kaikilla koulutustasoilla – polku lähtee jo varhaiskasvatuksesta

Kirjoitus on julkaistu Mustreadissa 2.3.2023.

Jaa

Seuraa