» Uutiset » Sivista: Työllisyyspalveluiden uudistamisessa odotettava kuntakokeilun tuloksia

Sivista: Työllisyyspalveluiden uudistamisessa odotettava kuntakokeilun tuloksia

Hallituksen lakiesitysluonnos työllisyys- ja yrityspalveluiden uudelleenjärjestämiseksi on parhaillaan lausuntokierroksella. Uuden lain myötä työvoimapalvelut siirtyisivät kuntien järjestämisvastuulle. Parhaillaan on käynnissä työllisyyden kuntakokeilu, jossa osa TE-toimistojen työnhakija-asiakkaista siirtyi kuntien asiakkaiksi. Kuntakokeilu kestää vuoden 2024 loppuun.

– Ennen valtavan hallinnollisen uudistuksen viemistä pysyvämmin rakenteisiin on odotettava kuntakokeilun vaikutusarvioinnin valmistumista syksyllä 2023. Tuntuu erikoiselta, että uudistus tehdään ennen kuin kuntakokeilun työllisyys-, kustannus- ja hyvinvointivaikutuksista on arvioituja tuloksia, sanoo Sivistystyönantajien va. johtaja Heikki Holopainen.

Uudistuksen myötä muutoksia tulisi muun muassa työvoimakoulutusten järjestämiseen. Tällä hetkellä työvoimaviranomaiset hankkivat työvoimakoulutuksia ulkopuolisilta järjestäjiltä kilpailutuksilla.

– Työvoimapalveluiden järjestämisvastuun siirtyessä kunnille näemme uhkana, että koulutuksia hankitaan enemmän in-house -toimintoina. Reilulla kilpailulla taataan laadukkaat ja kustannustehokkaat työvoimakoulutukset. Yksityiset koulutuksenjärjestäjät ja myös esimerkiksi korkeakoulut tuottavat laadukkaita työvoimakoulutuksia, Holopainen toteaa.

Sivista kannattaa koulutuksenjärjestäjiä tuomaan näkemyksensä esiin lausuntoprosessissa. Lakiesitysluonnos on lausuttavana lausuntopalvelussa 27.6. saakka. Palvelusta löytyy myös Sivistan lausunto.

Lisätietoja: Heikki Holopainen, p. 0400 639 331

Jaa

Seuraa