» Uutiset » Sivista: Tutkimus- ja kehittämisrahoituksen kasvattamiselle saatiin hyvä parlamentaarinen suunnitelma

Sivista: Tutkimus- ja kehittämisrahoituksen kasvattamiselle saatiin hyvä parlamentaarinen suunnitelma

Parlamentaarinen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) työryhmä julkaisi tammikuussa luonnoksen tutkimus- ja kehittämisrahoituksen pitkäjänteiseksi suunnitelmaksi. Suunnitelmassa linjataan, millä periaatteilla ja millaisiin tarpeisiin tutkimus- ja kehittämisrahoitusta pitäisi tulevien vuosien aikana suunnata.

Vuoden alussa tuli voimaan tutkimus- ja kehittämistoiminnan (T&K) rahoituslaki, jonka tarkoituksena on kasvattaa T&K-rahoitusta pitkäjänteisesti siten, että vuoteen 2030 mennessä T&K-rahoituksen osuus bruttokansantuotteesta nousee neljää prosenttiin nykyisestä kolmesta prosentista. Kasvusta kaksi kolmasosaa on tarkoitus tulla yksityisistä lähteistä ja kolmasosa julkisista. Julkisen rahoituksen osalta laaditaan hallituskausittain kahdeksanvuotinen rahoituksen käyttöä koskeva suunnitelma.

– Parlamentaarinen ryhmä on laatinut hyvän ja tasapainoisen suunnitelman. Se ottaa huomioon tärkeimmät TKI-rahoituksen tarpeet sekä tunnistaa koulutuksen ja tutkimus- ja innovaatiotoiminnan yhteyden, sanoo päällikkö Heikki Holopainen Sivistystyönantajista.

Parlamentaarinen ryhmä ehdottaa, että rahoitusta pitää suunnata muun muassa korkeakoulujen suoraan rahoitukseen sekä yritysten, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyöhön.

– Nämä ovat tärkeitä painotuksia. Korkeakouluille suunnattava rahoitus lisää koko TKI-järjestelmän kykyä hyödyntää uutta tietoa ja osaamista ja vahvistaa ulkopuolisen rahoituksen käytön tehokkuutta. Yhteistyörahoitukseen taas on jäänyt aukko, joka hidastaa uuden tiedon hyödyntämistä yrityksissä ja yhteiskunnassa laajasti, Holopainen toteaa.

Rahoituslaki toteutuu ensimmäisen kerran vuoden 2024 valtion budjetissa. Lain mukaan tuleva hallitus hyväksyy varsinaisen pitkän aikavälin rahoitussuunnitelman, mutta parlamentaarisen ryhmän työ antaa sille vakaan pohjan.

– Odotamme, että parlamentaarisen ryhmän tekemät linjaukset näkyvät vahvasti parhaillaan tekeillä olevissa valtion talouskehyksissä, sanoo Holopainen.

 

Lisätietoja:

päällikkö Heikki Holopainen, p. 040 063 9331, heikki.holopainen@sivista.fi

johtaja Heikki Kuutti Uusitalo, p. 050 302 8246, heikki.kuutti.uusitalo@sivista.fi

 

Parlamentaarisen TKI-työryhmän suunnitelmaluonnos

Lue Sivistan lausunto kokonaisuudessaan

Jaa

Seuraa