» Uutiset » Sivista: Hallituspuolueiden vahvistettava sivistyksen edellytyksiä budjettiriihessä

Sivista: Hallituspuolueiden vahvistettava sivistyksen edellytyksiä budjettiriihessä

Valtiovarainministeriö julkaisi tänään ehdotuksensa vuoden 2023 talousarvioksi. Ehdotus toimii pohjana hallituspuolueiden neuvotteluille syksyn budjettiriihessä. 

Sivistystyönantajat Sivista on tyytyväinen siihen, että kevään kehysriihessä päätetyt panostukset tiederahoitukseen sekä ammatilliseen koulutukseen ovat odotetusti mukana budjettipohjassa. Lisäksi Sivista pitää tärkeänä ehdotusta kohdentaa määrärahaa turvapaikanhakijoiden ja tilapäisen suojelun piirissä olevien lasten varhaiskasvatukseen.  

Valtiovarainministeriön budjettiehdotus jättää toivomisen varaa esimerkiksi ammattikorkeakoulujen harjoittelukorvausten sekä korkeakoulujen aloituspaikkojen lisäyksen rahoittamisen osalta. Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI) kokonaisrahoituksessa ei myöskään olla sovitulla kasvupolulla, Sivista muistuttaa.  

Sivista pitää tärkeänä, että ministeriöiden ja VM:n välisissä jatkoneuvotteluissa sekä hallituspuolueiden budjettiriihessä vahvistetaan koko sivistyskentän toimintaedellytyksiä.  

– Valtiovarainministeri ennusti talouteen hallan vaaraa. Uhkaavat näkymät edellyttävät osaamiseen pohjaavaa kasvua. Suomessa tulee olla maailman parhaat edellytykset koulutukselle ja tutkimukselle, jotta olemme paitsi osaava kansakunta, myös vetovoimainen maa tulla töihin, opiskelemaan, opettamaan ja tutkimaan, elinkeinopolitiikan johtaja Heikki Kuutti Uusitalo sanoo. 

–  Viime vuosien kriisit ovat jättäneet jälkensä sekä oppimiseen että lasten ja nuorten hyvinvointiin. Opetukseen, liikuntaan, taiteeseen ja kulttuuriin tehtävillä panostuksilla paikataan oppimisvajetta ja edistetään hyvinvointia, Uusitalo sanoo. 

Tutkimukseen ja koulutukseen on viime vuosina suunnattu rahoitusta EU:n elpymispaketista (RRF). Elpymisrahoituksen päättyminen ja hallituksen aiemmin päättämät leikkaukset rasittavat edelleen TKI-rahoituksen kokonaisuutta. 

– Suomi ei ole vielä sillä tutkimuksen ja innovaatioiden neljän prosentin kasvu-uralla, jossa olemme yhteisesti linjanneet haluavamme olla. Parlamentaarisen TKI-ryhmän yhteispäätöksen mukaista rahoituslakia kaavaillaan voimaan vasta 2024, ja ensi vuodelle määrärahat jäävät kauas tavoitteesta, Uusitalo sanoo. 

– Myös opetustehtävänsä osalta korkeakoulut joutuvat edelleen toimimaan ahtaassa raossa, kun opiskelijamääriä on nostettu ilman vastaavaa pysyvää rahoitusta. Jotta koulutuksen laatu ei kärsi, rahoituksen on oltava pitkäjänteistä.  

Työvoimapulasta kärsivälle sote-alalle erityisen ajankohtainen asia on, että ammattikorkeakoulut joutuvat nykyään maksamaan korvauksia alan työpaikoille opiskelijoidensa pakollisesta harjoittelusta. Hallitus on luvannut korvata nämä rahavirrat, jotka ovat sote-alan koulutuksesta poissa. Ratkaisu on löydettävä budjettiriihessä, Sivista vaatii. 

 

Lisätiedot: 

elinkeinopolitiikan johtaja Heikki Kuutti Uusitalo, puh. 050 302 8246, heikki.kuutti.uusitalo@sivista.fi 

Jaa

Seuraa