» Uutishuone » Uutiset » Rahoitus kuntoon niin yliopistot selviävät lisätehtävistä

Rahoitus kuntoon niin yliopistot selviävät lisätehtävistä

Yliopistot eivät selviä niiden harteille kaavailluista uusista mittavista tehtävistä ilman merkittävää rahoituslisäystä, viestittävät Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI, Sivistystyönantajat, Professoriliitto ja Tieteentekijöiden liitto Säätytalon hallitusneuvotteluihin.

Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiossa linjataan, että puolet 25-34 -vuotiasta suorittaisi korkeakoulututkinnon vuoteen 2030 mennessä. Nyt tämä osuus on 42 prosenttia. Jatkuvan oppimisen merkitystä korostetaan lähes kaikkien puolueiden vaaliohjelmissa.

– Osaamistason nostaminen on tärkeää. Aloituspaikkojen lisääminen ja jatkuva oppiminen tuovat kuitenkin tehtäviä, joiden kunnolla tekeminen edellyttää lisäresursseja. Yliopistoindeksin tulee olla voimassa koko hallituskauden, mutta se ei yksin riitä. Perusrahoitukseen tarvitaan tasokorotus, jolla kompensoidaan aiemmin tehtyjä kestämättömiä leikkauksia, järjestöt vaativat.

Suomen keskeisissä verrokkimaissa on tehty viime aikoina merkittäviä päätöksiä tutkimusrahoituksen lisäämisestä. Professoriliitto, Tieteentekijöiden liitto, UNIFI ja Sivistystyönantajat edellyttävät, että myös Suomessa viimein ymmärretään tutkimuksen tärkeys maan kilpailukyvyn kannalta. Puolueet ovat korostaneet tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoituksen nostamista neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä. Korkeakouluvision tiekartan mukaan valtion tulisi kaksinkertaistaa omat T&K-menonsa vuoden 2018 tasosta, joka oli noin 1,9 miljardia, jotta tavoite saavutetaan.

– Mittavan tavoitteen saavuttamiseksi odotamme hallitusohjelmaan konkreettista suunnitelmaa. Luotamme siihen, että tuleva hallitus näkee panostukset korkeimpaan koulutukseen ja tutkimukseen investointeina – ei kuluerinä, järjestöt toteavat.

LISÄTIETOJA:
toiminnanjohtaja Johanna Moisio (Tieteentekijöiden liitto), 0400 874 135
puheenjohtaja Jouni Kivistö-Rahnasto (Professoriliitto), 045 657 5757
puheenjohtaja Jukka Mönkkönen (Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI), 040 7288 057
johtaja Laura Rissanen (Sivistystyönantajat), 041 540 4505