» Uutiset » Osaamistason nosto ja osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen edellyttävät riittävää perusrahoitusta kaikilla koulutusasteilla

Osaamistason nosto ja osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen edellyttävät riittävää perusrahoitusta kaikilla koulutusasteilla

Koulutuspanostuksista on syytä pitää kiinni myös taantuman aikana. Osaamistason nosto ja osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen edellyttävät riittävää perusrahoitusta kaikilla koulutusasteilla.  Perusrahoituksen pysyvät korotukset ovat keino varmistaa kaikkien koulutuksen järjestäjien toimintaedellytykset. Esimerkiksi tarpeelliset indeksikorotukset turvaavat vain tämän päivän toimintaa, eivätkä ole investointi uuteen.

Hallituskauden merkittävin rakenneuudistus on oppivelvollisuusiän nosto 18 vuoteen. Hallituksen esitysluonnoksen on tarkoitus lähteä lausunnoille lähiaikoina.

– Pidämme valmistelu- ja lausuntoaikaa kohtuuttomana koulutuksen järjestäjien näkökulmasta. On perusteltua siirtää oppivelvollisuuden valmistelua vuodella eteenpäin.  Näin voidaan varmistaa, että valmistelu on laadukasta ja koronaviruksen vaikutuksista opetukseen ja koulutukseen tiedetään enemmän, sanoo Sivistan johtaja Laura Rissanen.

Tuoreimmat Pisa-tulokset kertovat, että suomalaisten nuorten lukutaito on edelleen maailman parhaimmistoa. Samaan aikaan heikkojen lukijoiden osuus on kasvanut lähes 14 prosenttiin. Tämä vaarantaa hallituksen tavoitteen koulutuksen tasa-arvosta ja koulutustason nostosta. Siksi on tärkeä turvata perusopetuksen riittävät resurssit kaikkien koulutuksen järjestäjien osalta. Vapaan sivistystyön mahdollisuuksien hyödyntäminen entistä vahvemmin heikommin pärjäävien opiskelijoiden ja maahanmuuttajien kouluttamisessa on myös keskeistä.

Osaamiseen ja TKI-toimintaan kohdistetut resurssit ovat välttämättömiä, kun lähdetään rakentamaan uutta kasvua. Jo ennen koronakriisiä talouden kasvua vaikeutti osaajapula, jonka haasteellisuuden ennakoitiin jatkuvan. Tilanne ei ole muuttunut. Kasvua tukevat investoinnit on toteutettava viipymättä.

Lausuntomme voit lukea täältä.

Lisätietoja:
Laura Rissanen p. 041 5404505
Johtaja, Sivista

Jaa

Seuraa