Opetuksen kehittämisestä avaimia osaajapulaan – Helsingin yliopistossa opetuksen kehittäminen on jatkuvaa ja sitä pitää saada paremmin näkyviin

Osaajapula puhuttaa. Eri toimialat ovat tuoneet, ja tuovat, ilmi huolensa tilanteesta, johon on onneksi löydettävissä ratkaisuja. Jotkut ratkaisuista toimivat nopeasti kuten esimerkiksi täsmäkoulutus, toiset taas voivat viedä kauemmin vaikkapa eri alojen houkuttelevuuden eteen tehtävä työ. Eri toimialojen vetovoima näkyy myös siinä, minne opiskelijat hakeutuvat opiskelemaan. Niin sanotuilla hakupainealoilla riittää hakijoita roppakaupalla ja kaikki halukkaat eivät pääse sisään, kun taas jotkut alat tekevät kaikkensa, jotta houkuttelevat opiskelijoita. Opiskelijoiden houkuttelevuuden lisäksi on oleellista puhua pitovoimasta eli siitä, että opiskelijat eivät keskeytä opintojaan ja valmistuvat.

Tässä juttusarjassa puhumme opiskelijoiden pitovoimaan liittyvästä tärkeästä teemasta eli opetuksesta ja sen kehittämisestä.

Haastattelimme Helsingin yliopiston edustajia siitä, miten kiinnostavalla opetuksella pidetään kiinni opiskelijoista ja varmistetaan heidän valmistumisensa. Kyse on mitä suurimassa määrin siitä, että työmarkkinoille valmistuu tarpeeksi eri alojen osaajia.

Hakupaine- ja muilla aloilla on erilaiset lähtökohdat opetuksen kehittämiseen, mutta työ on molemmissa tapauksissa tärkeää ja osa yliopiston arkipäivää. Opetus ei kehity tyhjiössä, vaan sen taustalla on tutkimusta ja vuorovaikutusta opiskelijoiden kanssa. Opetuksen kehittäminen ei myöskään tapahdu ilman resurssointia, siihen tulee panostaa.

Erilaisia näkökulmia opetuksen kehittämiseen tuovat esiin kehitysjohtaja Susanna Niinistö-Sivuranta ja eri tiedekuntien edustajat: professori Anu-Katriina Pesonen (lääketiede), dosentti Anna Parpala (yliopistopedagogiikka), varadekaani Anu Laine (kasvatustieteellinen) ja vanhempi yliopistonlehtori Mikael Niku (eläinlääketieteellinen).

Opetus ja oppimisen ympäristöt ovat suuren haasteen edessä

– Helsingin yliopistosta voi sanoa, että opetusta kehitetään arjessa ja suuri osa opettajista suhtautuu siihen intohimoisesti. Tätä pitäisi kuitenkin saada enemmän esille, sillä opetuksesta ei tutkimuksen tavoin saa välttämättä näyttäviä otsikoita aikaiseksi, vaan kaikki upeat tulokset tehdään joka päivä. Pitäisi myös muistaa, että opetustyötä tehdään, jotta yhteiskunnan eri aloille valmistuu huippuosaajia. Koronan aikana lähiopetuksen merkitys on noussut eri tavalla esiin myös opiskelijoiden parissa. Erityisesti on ymmärretty yhteisön merkitys oppimiskokemuksiin ja se, miten ne kantavat pitkälle tulevaisuuteen, aloittaa Susanna Niinistö-Sivuranta.

– Erityisen merkityksellistä opetuksen kehittäminen on niiden opiskelijoitten kannalta, joilla on vaikeuksia suoriutua opinnoistaan. Tuntuu siltä, että se joukko, joilla on vaikeuksia edetä, on kasvamassa. Siksi opetus ja oppimisen ympäristöt ovat suuren haasteen edessä. Siinä tarvitaan monipuolisia opetuksen toteutuksen tapoja ja pedagogista johtamista, sanoo Anna Parpala.

– Meillä eläinlääketieteelliseen on paljon hakijoita, mutta myös laajasti opetuksen kehittämistä. Kaikki valmistuvat ja työllistyvät. Teemme paljon töitä opetuksen kehittämisen eteen. Opiskelijoiden palautetta kuunnellaan ja opiskelijat ovat edustettuina johtoryhmissä sekä tiedekuntaneuvostoissa. Työelämä on myös vahvasti mukana ja sen edustajien kuulumisia kuunnellaan tarkasti, toteaa Mikael Niku.

Tarvitsemme lisää tarinoita opetuksen kehittämisestä ja opetuksen yhteisöllisyydestä

– Aloilla, jotka ovat hyvin osaamisperustaisia, kuten vaikkapa lääketiede, psykologia ja puheterapia, opetuksen kehittäminen on jokapäiväistä kauraa. Erilaisia kehittämisprojekteja on valtavasti ja verkostoyhteistyötä työelämän kanssa tehdään koko ajan. Julkisuudessa annettu kuva yliopisto-opetuksesta ei aina kuvaa todellisuutta. Ei täällä istuta rivissä luentosaleissa ja kuunnella yksin puhuvaa opettajaa. Tarvitsemmekin lisää tarinoita opetuksen kehittämisestä ja opetuksen yhteisöllisyydestä, Anu-Katriina Pesonen painottaa.

– Kasvatustieteessä negatiivinen uutisointi koskettaa koko opettajuutta. Tuntuu siltä, että julkisuudessa käsitellään usein vain vaikeita tilanteita ja haastavia oppilaita ja vanhempia. Tästä seuraa, ettei kukaan kohta halua opettajaksi, koska mielikuvat värittyvät kielteisesti. Yliopisto muodostaa jatkumon opettajuuteen. Meidän pitäisi saada postitiivisa juttuja kautta linjan ja kertoa, missä on saavutettu hienoja tuloksia, mikä sujuu hyvin, Anu Laine sanoo.

Opetuksen kehittämisessä tarkastellaan myös opiskelijoiden hyvinvointia

– Tässä on hyvä miettiä, mikä on median mielestä kiinnostavaa? Opetuksen kehittämisen esimerkit eivät ehkä vaikuta mahtavilta ja uraauurtavilta, mutta oikeasti niillä on suuri merkitys – opiskelijat oppivat ja syntyy hyvinvointia. opetuksessa tuetaan yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutusta. Digitaalisuus on nykyään laajasti hyödynnetty yliopisto-opetuksessa – eikä pelkästään koronan etäopetuksen takia. Yliopiston opetuksen kehittämisessä on nykyään kokonaisvaltaisempi näkökulma ja aina otetaan huomioon myös opiskelijoiden hyvinvointi ja jaksaminen. Se myös näkyy myös opetuksen kehittämisessä, Anna Parpala jatkaa.

Opettaminen tarvitsee lisää arvostusta

– Hyvä yksittäinen huomio opetuksen kehittämiseen on, että viimeisen 10 vuoden aikana opetushenkilökunnan pedagoginen koulutus on kehittynyt, Mikael Niku toteaa.

– Kyllä. Opettaminen tarvitsee lisää arvostusta. Paljon on tapahtunut ja kursseille tullaan motivoituneina, niille on jopa jonoa, vaikka kurssit eivät ole pakollisia. Helsingin yliopisto on pioneeri yliopiston pedagogisessa koulutuksessa, sitä toteutetaan laajasti. Ja siinä on mukana opiskelijoiden hyvinvoinnin näkökulmaa, tavoitteena on luoda oppimista tukevia hyvinvointikursseja, kertoo Anna Parpala

Lopuksi haastateltavat toteavat, että opetusta kehitetään, koska yhteiskunta muuttuu.

– Koulutamme tulevaisuutta varten, eikä kukaan ei tiedä varmaksi, mitä se tuo tullessaan.

Kuvat HY

Mikael Nikun kuva Linda Tammisto