» Uutishuone » Uutiset » Mitä mahdollisuuksia Työmarkkinatori tarjoaa koulutusalan toimijoille? Lähde mukaan yhteistyökumppaniksi!

Mitä mahdollisuuksia Työmarkkinatori tarjoaa koulutusalan toimijoille? Lähde mukaan yhteistyökumppaniksi!

Työmarkkinatori on työ- ja elinkeinoministeriön sekä KEHA-keskuksen kehittämä uudenlainen digitaalinen työelämäpalvelu, joka vastaa muuttuvan työelämän tarpeisiin tuomalla yhteen työnhakijat ja työnantajat sekä osaamisen kehittämisen ja työelämän palveluntarjoajat. Työmarkkinatori auttaa sekä henkilöasiakkaita että työnantajia eteenpäin työelämässä.

Työmarkkinatorin keskeisenä tavoitteena on edistää osaamisen tarjonnan ja kysynnän kohtaamista työmarkkinoilla. Tässä Työmarkkinatorin yhteistyökumppaneiden tarjoamat palvelut ovat avainasemassa. Yhteistyökumppaneiden ansiosta henkilöasiakkaat löytävät Työmarkkinatorilta avoimien työpaikkojen lisäksi tietoa ja palveluita esimerkiksi oman osaamisen kehittämiseen, urasuunnitteluun ja työnhakuun. Työnantajat taas löytävät työnhakijoiden lisäksi palveluita ja tukea esimerkiksi henkilöstönsä osaamisen kehittämiseen ja rekrytointiin.

Työmarkkinatorilla työn ja tekijöiden kohtaaminen perustuu osaamiseen, mikä haastaa työnhakijaa tunnistamaan ja kuvaamaan omaa osaamistaan. Tässä Työmarkkinatori tukee työnhakijaa. Työnhakuprofiilia täyttäessä osaamissuosittelija ehdottaa sopivia osaamisia kirjoitettuun tekstiin perustuen. Osaamiseen perustuva työn ja tekijöiden kohtaaminen haastaa myös työnantajaa tunnistamaan ja kuvaamaan tarvitsemaansa osaamista. Osaamissuosittelija auttaa tässäkin. Sopivia työpaikkoja ja työnhakijoita ehdotetaan toisilleen työpaikkailmoitusten ja työnhakuprofiilien perusteella. Yhteistyökumppaneiden palveluiden avulla Työmarkkinatori myös ohjaa henkilöasiakkaita ja työnantajia kehittämään omaa ja työntekijöiden osaamista ajoissa – oikean ja sopivimman palveluntuottajan kautta.

Yhteistyökumppanit ovat mukana rakentamassa tulevaisuuden työelämäpalveluita

Yhteistyökumppanit voivat tuoda omat palvelunsa Työmarkkinatorille, jossa ne saavat näkyvyyttä sekä henkilö- että yritysasiakkaiden keskuudessa. Julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin palvelut ovat tasaveroisesti esillä Työmarkkinatorilla. Myöhemmin Työmarkkinatorin on tarkoitus tarjota työelämään liittyvää tilastotietoa, jota yhteistyökumppanit voivat hyödyntää esimerkiksi palveluidensa kehittämisessä.

Yhteistyökumppanit pääsevät osaksi työelämän verkostoa, jonka on tarkoitus tarjota ainutlaatuiset lähtökohdat uusien liiketoimintamahdollisuuksien löytymiselle, innovaatioyhteistyölle ja työelämän uusille kumppanuuksille. Yhteistyökumppaneiden palveluista rakentuu verkko, joka tukee työelämämme hyvinvointia ja onnistumista.

Nyt on erinomainen aika lähteä mukaan yhteistyökumppaniksi

Nyt on erinomainen aika lähteä mukaan yhteistyökumppaniksi, sillä Työmarkkinatori ja sen verkosto kasvavat ja kehittyvät aktiivisesti. Olette ensimmäisten joukossa vaikuttamassa siihen, minkälaisia palveluita käyttäjät löytävät Työmarkkinatorilta. Yhteistyökumppaniverkoston työ on vasta aluillaan, joten nyt on hyvä hetki vaikuttaa siihen, millaiseksi verkoston toiminta kehittyy.

Liittymällä yhteistyökumppaniksi jo nyt varmistatte, että palvelunne ovat näkyvillä asiakkaille, kun kaikki tekniset ratkaisut otetaan Työmarkkinatorilla käyttöön. Yhteistyökumppaniksi liittyminen ja palveluiden tuominen on maksutonta.

Yhteistyökumppaneiksi ovat tervetulleita kaikki työelämän, yrittäjyyden ja osaamisen kehittämisen palveluja tarjoavat toimijat. Työmarkkinatori on osa työ- ja elinkeinoministeriön ja KEHA-keskuksen TE-digi-hanketta ja sitä kehitetään ja ylläpidetään julkisin varoin.

Lisätietoja:
Sointu Kouki, p. 050 351 2438, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kehittämisasiantuntija, KEHA-keskus

Jaa

Seuraa