» Uutishuone » Tiedotteet » Laura Rissanen Sivistystyönantajien elinkeinopolitiikasta vastaavaksi johtajaksi

Laura Rissanen Sivistystyönantajien elinkeinopolitiikasta vastaavaksi johtajaksi

30.10.2018

Laura Rissanen, VTM, on nimitetty 1.1.2019 alkaen elinkeinopolitiikasta vastaavaksi johtajaksi Sivistystyönantajiin. Rissanen siirtyy tehtävään Kokoomuksen eduskuntaryhmän pääsihteerin tehtävästä. Hän on aiemmin työurallaan toiminut mm. opetusministerin erityisavustajana.

–Korkea osaaminen on avain suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan menestymiseen, mikä korostuu entisestään työelämän murroksessa. Sivistassa pääsen aitiopaikalle edistämään Suomen menestymistä myös tulevaisuudessa, sanoo Rissanen.

Laura Rissanen tulee johtamaan Sivistan elinkeinopoliittista edunvalvontaa. Tehtävä pitää sisällään Sivistan jäsenten edunvalvontaa elinkeino-, koulutus- ja tutkimuspolitiikan alueella. Tehtävässä on mahdollisuus vaikuttaa Suomen tulevaisuuteen ja kehittää Sivistan toiminnan vaikuttavuutta.

–Saamme erinomaisen ja kokeneen osaajan yhteisöömme. Vahvat verkostot, kyky vaikuttaa ja alan tuntemus olivat oleellisia valintakriteereitä, kun tehtävää täytettiin, sanoo Sivistystyönantajien toimitusjohtaja Teemu Hassinen.

Lisätietoja,

Teemu Hassinen p. 050 562 7004
Toimitusjohtaja, Sivistystyönantajat

Jaa

Seuraa