» Tiedotteet » Lähes puolet maamme peruskouluista mukana Kodin ja Koulun Päivässä 28.9.2018

Lähes puolet maamme peruskouluista mukana Kodin ja Koulun Päivässä 28.9.2018

24.09.2018

Valtakunnallista Kodin ja Koulun Päivää viettää tänä vuonna jo lähes puolet kaikista maamme peruskouluista. Yhteensä tapahtuman järjestää 1200 oppilaitosta. Peruskoulujen lisäksi päivää vietetään esikouluissa, päiväkotikouluissa ja lukioissa.

Kodin ja Koulun päivää vietetään 28.9. Sivistystyönantajat on jo toista kertaa mukana tässä arvokkassa yhteistyössä.

Kodin ja koulun yhteistyö on kirjattu uusiin opetussuunnitelmiin entistä vahvemmin. Kirjaus velvoittaa oppilaitoksia rakentamaan toimivaa yhteistyötä huoltajien kanssa. Yhteistyön tavoitteena on vahvistaa oppilaan hyvinvointia, motivaatiota ja oppimista. Perinteisten vanhempainiltojen ja vuotuisten arviointikeskustelujen lisäksi tarvitaan kuitenkin yhteisöllisiä ja osallistavia tapahtumia, jotta koulun aikuiset ja perheet tulevat aidosti tutuiksi.

Valtakunnallisen Kodin ja Koulun Päivän tavoitteena on myönteinen, matalan kynnyksen tapahtuma, jossa vanhemmat voivat osallistua yhdessä tekemisen kautta lasten kouluarkeen. Yhteisen tekemisen lomassa voidaan luontevasti käydä keskustelua kouluyhteisöä sekä lasten ja nuorten kasvua ja oppimista koskevista asioista.

Kiitosta rehtoreilta ja vanhemmilta

Kodin ja Koulun Päivä on saanut rehtoreilta ja opettajilta kiitosta erityisesti siitä, että koulut voivat toteuttaa päivän omista lähtökohdistaan, ja että se tarjoaa vanhemmille aidosti aikaa ja tilaa tutustua lapsen kouluympäristöön, opettajiin ja koulukavereihin sekä muihin vanhempiin. Päivä myös vastaa vanhempien toiveisiin, sillä kyselyjen mukaan he toivovat informaatiopitoisten vanhempainiltojen sijaan enemmän toiminnallisia tapahtumia, joissa he voivat osallistua ja jakaa kokemuksiaan yhdessä lasten ja koulun henkilöstön kanssa.

Valtakunnallista Kodin ja Koulun Päivää vietetään vuosittain syyskuun viimeisenä perjantaina, tänä vuonna 28.9. Mukaan ilmoittautuneet oppilaitokset ovat saaneet ennakkoon kertoa, millä tavalla he aikovat päivää viettää. Vanhempien ja lasten kanssa lähdetään luontoretkelle, järjestetään kyläkierroksia ja erilaisia teemailtoja mm. monikulttuurisuuden, mediakasvatuksen, turvallisuuden tai esimerkiksi ympäristön suojelun tiimoilta. Kouluyhteisöissä järjestetään kirpputoreja, kulttuurikahviloita, peli-iltoja ja taidenäyttelyitä. Uudet koulut esittelevät tuoreita tiloja kotiväelle, osa kouluista juhlii Kodin ja Koulun Päivänä vuosijuhlaa, remontin valmistumista ja esimerkiksi vanhempainyhdistyksen organisoimaa uutta leikkipihaa. Suosittu tapa viettää päivää on myös rehtorin tarjoamat aamukahvit vanhemmille sekä avoimet ovet oppitunneille.

Kodin ja Koulun Päivän teemana on tänä vuonna kiitoskulttuuri.

Tutkija ja Positiivinen CV konseptin luoja Kaisa Vuorinen muistuttaa Kodin ja Koulun Päivän videolla myönteisen palautteen voimasta. Katso tästä.

Lista suomenkielisistä kouluista.
Lista ruotsinkielisistä kouluista.

Lisätietoja:

Ulla Siimes, Suomen Vanhempainliitto, 040 553 0981
Micaela Romantschuk, Förbundet Hem och Skola, 050 336 2016

Kodin ja Koulun Päivää suunnittelevat ja toteuttavat yhteistyössä Opetushallitus, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ, Suomen Rehtorit ry, Finlands Svenska Lärarförbund FSL, Suomen Kuntaliitto, Opetus- ja sivistystoimen asiantuntijat OPSIA ry, Sivistystyönantajat, Förbundet Hem och Skola i Finland ja Suomen Vanhempainliitto. Kodin ja Koulun Päivää tukee Sosiaali- ja terveysministeriö Veikkauksen tuotoilla.

www.kodinjakoulunpaiva.fi
#kodinjakoulunpäivä

Jaa

Seuraa