» Uutishuone » Uutiset » Koulutusjärjestelmän tulee huomioida yksilölliset erot entistä paremmin

Koulutusjärjestelmän tulee huomioida yksilölliset erot entistä paremmin

Toimialat, työelämä ja osaaminen muuttuvat. Ihmisillä tulee olla kykyä jatkuvaan muutokseen ja uuden oppimiseen. Tämä tarkoittaa väistämättä sekä positiivista asennoitumista uuden opettelua kohtaa että yksilöllisyyden huomioimista ja mahdollisuuksia oppia joustavasti.

Miten voimme tukea ja ohjata ihmisiä jatkuvan oppimisen tiellä ja miten koulutuksessa huomioimme samalla jatkuvasti muuttuvat osaamistarpeet?

Sivistystyönantajat ehdottaa, että henkilökohtaisia opinpolkuja pitää kehittää kaikilla koulutusasteilla. Jatkuvan oppimisen mahdollisuuksia tulee olla joustavasti tarjolla ja jatkuvan oppimisen rahoitus tulee saada nykyistä laajemmalle pohjalle.

Kysyimme toimitusjohtaja, rehtori Leena Kaivolalta, Kouvolan aikuiskoulutuskeskuksesta ja Kulosaaren yhteiskoulun rehtorilta, Lauri Hallalta, miten uuden oppiminen ja henkilökohtaiset opinpolut näkyvät niin nuoren kuin aikuisen oppijan koulupäivässä.

 

1. Mitä käytännössä joustavat opintopolut tarkoittavat, mainitse muutama esimerkki arjestanne?

Lauri: Sitä että opiskelun määrää voidaan joustavasti lisätä tai vähentää, sekä opiskelun kestoaika on joustava. Lisäksi opinnoista nykyistä suurempi määrä tulisi olla opiskelijan itse valitsemia kursseja. Valinnaiset kurssit luovat yksilöllisyyttä ja motivaatiota heikentämättä kuitenkaan yleissivistystä. Myös oppilaalle järjestettävän pedagogisen ja sosiaalisen tuen järjestäminen ongelmatilanteissa auttaa joustavasti eteenpäin. Ja samalla pitää mainita opiskelun eriyttäminen, jota täytyy tehdä sekä molempiin suuntiin, helpompaan ja haastavampaan, oppilaan yksilölliset kyvyt huomioiden.

Leena: Joustavat opintopolut toteutuvat meillä aikuiskoulutuksessa esim. osatyökykyisten (työvalmennus, kuntouttava työtoiminta) joustavana siirtymisenä opintoihin, jos asiat kehittyvät oikeaan suuntaan. Toisaalta, ammattikorkeakoulujen kanssa on keskusteltu väylien luomisesta toiselta asteelta korkea-asteelle, ja päällekkäisten opintojen purkamisesta. Tämä koskee tietysti lähinnä ammattikorkeakouluja.

 

2. Pystyttekö nykyään huomioimaan erilaiset oppijat (niin tukea tarvitsevat kuin nopeasti etenevät) niin hyvin, kuin haluaisitte?

Leena: Tunnistamme kyllä erilaiset oppijat, mutta koska heidän määränsä on ollut voimakkaasti kasvussa, emme voi käyttää yhtä opiskelijaa kohden niin paljoa resurssia kuin olisi tarvetta. Erityistä tukea tarvitsevia olemme onneksi osittain voineet tukea hankerahoituksella, mutta sehän on aina tilapäinen ratkaisu.

Lauri: Mielestäni kouluna teemme tässä erinomaista työtä. Tukea pyrimme järjestämään ennaltaehkäisevästi, eli ennen kuin ongelmat tulevat esiin. Ja sitten kun yksilöllisiä ongelmia esiintyy, ohjaamme riittävästi tukea niiden ratkaisemiseen. Nopeasti eteneville meillä on tarjolla eri tahtiin eteneviä ryhmiä sekä niin paljon valinnaisia opintoja, kuin kansallinen opetussuunnitelma sallii. Tässä olisi toki parantamista koko maan tasolla.

 

3. Mitä koulutusjärjestelmässä pitäisi korjata, jotta yksilöllisyys voidaan huomioida paremmin?

Lauri: Kuten totesin, parannettavaa riittää koko maan tasolla. Taiteissa ja liikunnassa lahjakkaita tuetaan monin tavoin, mutta akateemista lahjakkuutta ja sen mukaan eriyttämistä pidetään monesti eriarvoistavana.

Leena: Ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmä painottaa tutkintojen suorittamista ja työllistymistä, ja noin 50 % rahoituksesta tulee tätä kautta. Rahoitusjärjestelmän rakenne ei palvele erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden ottamista opiskelijoiksi tästä syystä. Kuitenkin juuri tämä kohderyhmä tarvitsisi mahdollisuuden päästä työmarkkinoille sekä itsensä, että koko yhteiskunnan takia. Erityisen tuen kerroin on hyvä, mutta takapainoinen rahoitusjärjestelmä edellyttää, että tukea joudutaan aluksi antamaan normaaleilla resursseilla, mikä rasittaa organisaatiota kovasti.

 

4. Mitä ajattelette nyt vaalikeskusteluissa paljon esillä olleesta oppivelvollisuusiän nostosta?

Leena: Oppivelvollisuusiän nosto on kapea tapa ajatella asiaa. Pitäisi tarkastella koko kokonaisuutta, varhaiskasvatusta, koulun ja päiväkodin rajapintaa, oppimisen herkkyyskausia (ei ole mitään näyttöä siitä, että 7-vuotiaat ovat parhaassa iässä oppia lukemaan, usein se tapahtuu jo aiemmin) ja toisessa päässä työmarkkinoille tulemisen ikää. Jos ammatillisen tai amk-tutkinnon suorittaneet tulisivat työmarkkinoille vuoden nykyistä nuorempina, niin saisimme noin 40000 henkilöä lisää työmarkkinoille tällä tavalla.

Tutkimusten valossa tiedämme, että työllistyminen ilman tutkintoa on nykyään vaikeaa, ja työurat (varsinkin naisilla) ovat merkittävästi lyhyempiä. Tässä johdanto, miksi oppivelvollisuutta pitäisi laajentaa, mutta ei vain laittamalla perään yksi vuosi lisää. Ammatillisen reformi jäi mielestäni vajaaksi siten, että kaikki tutkinnot ovat yhtä pitkiä. On ammatteja, joihin riittäisi lyhyempikin koulutus, kunhan rakennetaan sellainen systeemi, jossa ei ole umpiperiä. Eli tutkintoa pitää voida täydentää jos elämä tai mieli muuttuu.

Eli kysymys ei ole mielestäni kyllä tai ei, vaan vaatii koko systeemin uudelleenajattelua.

Lauri: Olen nähnyt tilanteen sosioekonomisesti hyvin erilaisten alueiden koulujen rehtorin paikalta. Oppivelvollisuusiän nostaminen olisi taloudellista tukea hyvin tai kohtuullisesti pärjäävien lukiolaisten ja ammattikoululaisten vanhemmille. Jos sen sijaan halutaan estää nuorten syrjäytymistä koulutuksesta, pitäisi resurssi kohdentaa maksuttoman varhaiskasvatuksen aloittamiseen jo viisivuotiaana sekä peruskoulujen resurssien varmistamiseen.

Syrjäytyminen näyttää alkavan jo 10 – 15 -vuoden iässä, jolloin oikeanlainen, nopea ja riittävä tuki ja yksilölliset opiskelumahdollisuudet voisivat estää huonon kehityksen. Meidän on mahdotonta saada kouluihin osaa syrjäytymisvaarassa olevista tai jo syrjäytyneistä yläasteikäisistä, vaikka he kuuluvat oppivelvollisuuden piiriin. Oppivelvollisuusiän ulottaminen toisen asteen opintoihin tuskin tukisi yhtään paremmin syrjäytyneitä nuoria. He tarvitsevat täsmätoimia, ja parhaiten ne toimivat jo syrjäytymiskehityksen alkuvaiheessa peruskoulun aikana.