» Uutishuone » Uutiset » Koulutuksen ja tutkimuksen satojen miljoonien eurojen säästöt uhkaavat tuhansia opiskelijapaikkoja – vaihtoehtoja täytyy löytää

Koulutuksen ja tutkimuksen satojen miljoonien eurojen säästöt uhkaavat tuhansia opiskelijapaikkoja – vaihtoehtoja täytyy löytää

Jos 750 miljoonan euron säästö muutetaan esimerkiksi yliopistojen
opiskelijapaikoiksi, Suomessa on viiden vuoden päästä 54000 yliopisto-opiskelijaa vähemmän kuin tällä hetkellä. Luku vastaa puolta nykyisestä opiskelijamäärästä.

Suomessa tulee parantaa kustannustehokkuutta monella rintamalla. Koulutus- ja tutkimusrahoituksessa se tarkoittaa, että rahaa on käytettävissä 750 miljoonaa euroa vähemmän hallituskauden lopussa kuin nyt. Keskustelussa katoaa helposti säästöjen suhde arkielämään, kun ilmaan heitellään eri laskentatapaan perustuen satoja miljoonia ja miljardeja. Sivistystyönantajat haluaa havainnollistaa leikkauksia laskemalla säästöt opiskelijapaikkoina tai työpanoksina. Korkeakouluihin kohdistuva yli 400 miljoonan euron säästö saadaan aikaiseksi, jos ammattikorkeakouluista lopetettaisiin kokonaan opetus tai yliopistoista lakkautetaan jokainen professuuri ja lisäksi 2300 tutkijanpaikkaa. Ammatillisen koulutuksen 248 miljoonan euron säästö vastaa yli 4000 opettajan työpanosta. Säästöt osuvat laajasti myös muihin koulutusasteisiin ja tutkimusrahoitukseen.

Kiperässä tilanteessa ovat paitsi korkeakoulut ja koulutuksen järjestäjät, myös koko Suomi. Koulutus ja tutkimus ovat työvoimavaltaista toimintaa. Lähes 70 % koulutuksen ja tutkimuksen kustannuksista koostuu henkilöstömenoista.

− Toimialan henkilöstövaltaisuudesta johtuen, kyky vastuullisiin työmarkkinaratkaisuihin korostuu. Säästöillä on myös merkittävät heijastusvaikutukset talouskasvuun, yhteiskunnalliseen hyvinvointiin ja opiskelijoihin, sanoo Sivistystyönantajat ry:n toimitusjohtaja Teemu Hassinen.

Osaaminen ja koulutus ovat voimavaroja, jolla Suomi voi erottautua tulevaisuudessa ja jolla luodaan pohjaa uudelle kasvulle. Hallituksen kärkihankerahoituksesta tulee varata osuus myös koulutuskentän uudistusten toteuttamiseen. Uudistuksia tulee tehdä kuunnellen tarkasti opetus- ja koulutusalan työnantajia.

− Myös koulutuksen ja tutkimuksen verkostoon on ajan saatossa syntynyt rakenteita, joita on syytä arvioida kriittisesti. Viisaasti ja rohkeasti tehdyillä rakenteellisilla uudistuksilla sekä yhteistyöllä voidaan karsia päällekkäisyyksiä, uudistaa opetus- ja tutkimustyön tapoja ja samalla säästää kuluja. Tavoitteena on, että koulutuksen säästöjen vaatimat toimenpiteet kohdistuvat opetuksen ja tutkimuksen sijasta mahdollisimman pitkälle rakenteisiin ja tukitoimiin. Mutta henkilöstövähennyksiltä ei varmasti kaikkialla voida välttyä. Tavoiteltavat pitkäkestoiset säästöt saavutetaan usein viiveellä ja alkuvaiheessa resursseja tarvitaan uudistusten toteuttamiseen, muistuttaa Teemu Hassinen.

Lisätietoja,
Teemu Hassinen
Toimitusjohtaja, Sivistystyönantajat ry
050-5627004

Jaa

Seuraa