Kohti SuomiAreenaa! Kisakallion Pauliina Vastamäki – liikunnan edistäminen on yhteinen asia!

Suomessa voi kouluttautua korkeakoulutasoa myöten taiteilijaksi – esimerkiksi näyttelijäksi tai muusikoksi, mutta urheilussa se ei ole mahdollista. Miksi se olisi tärkeää niin urheilijoiden kuin yhteiskuntamme kannalta? Voisiko urheilijatutkinto motivoida suomalaisia nuoria jatkamaan urheilu-uraansa, ja ylipäätään liikkumaan enemmän?

Sivistystyönantajat, Olympiakomitea ja Urheiluopistot ry järjestävät aiheesta keskustelun Porin SuomiAreenassa maanantaina 11.7. klo 11.

Haastattelimme Kisakallion liikuntataitojen ja koulutuksen kehittämisen asiantuntijaa, Pauliina Vastamäkeä lasten ja nuorten liikkumisen tilanteesta.

– Oma erityisosaamisalani on lasten ja nuorten liikuntataitojen kehittäminen ja lasten liikuttaminen. Olen työskennellyt teemojen parissa yli 10 vuotta. Vapaa-ajallakin vietän aikaa urheilun piirissä lasten ja nuorten valmentajana. Olen usean vuoden ajan vetänyt varhaiskasvatuksen hanketta, jossa on luotu erilaisia malleja ja työkaluja henkilöstölle motoristen taitojen havainnointiin ja lasten liikuttamiseen. Olemme huomanneet, että jo varhaiskasvatuksessa pitäisi saada lisää liikkumista lasten päivään ja se pitäisi huomioida paremmin alan toimintakulttuurissa, Pauliina Vastamäki aloittaa.

Miltä lasten ja nuorten liikkumisen tilanne näyttää nyt ja tulevaisuudessa?

– Tämä on hyvä kysymys; on vaikea yleistää, kun puhumme niin laajasta teemasta. Liikunta voi olla sekä omaehtoista arkiliikuntaa että ohjattua harrastustoimintaa. Kun peilaan vaikkapa omaan lapsuuteen, jolloin leikittiin ja pelattiin pihalla, niin tätä näkee nykyään vähemmän. Toisaalta on havaittavissa polarisoitumista, joka lähtee osittain myös vanhemmista ja heidän ymmärryksestään liikunnan merkityksestä lapsille ja nuorille. Esimerkiksi päiväkotiin voisi mennä kävellen tai pyörällä, jos tämä matka olisi yhdessä vanhempien kanssa opeteltu kulkemaan turvallisesti, kertoo Pauliina Vastamäki.

Kiireinen arki ja pitkät välimatkat saattaa asettaa tälle omat rajoituksensa. Lisäksi vanhemmat saattavat olla arkoja itse liikkumaan lasten kanssa. Koetaan että lapset tulisi pienestä pitäen viedä jo mukaan ohjattuun harrastustoimintaan. Todellisuudessa jokainen voi toimia liikkumisen mahdollistajana ja usein vanhempien kanssa vietetty aika onkin paras innoittaja lapselle.

Kavereiden ja vanhempien merkitys on suuri

– Pienet lapset liikkuvat ylipäätään päivän aikana enemmän, mutta vanhemmilla lapsilla, joilla olisi mahdollisuus myös omaehtoiseen liikkumiseen, liikkuminen vähenee. Heidän kohdallaan korostuu myös se, mitä kaverit tekevät! Jos kaverit eivät harrasta liikuntaa, liikunta jää helposti pois. Eli kavereiden ja vanhempien merkitys on suuri lasten ja nuorten liikuntatottumusten muodostumisessa, Pauliina Vastamäki toteaa.

Lasten ja nuorten liikunnan harrastamisessa olisi hyvä keskustella myös laadusta. Onko niin, että lajin harrastus lopetetaan, kun hauskuus loppuu? Loppuuko hauskuus, kun harrastukseen tulee mukaan kilpailuelementti ja harrastaminen muuttuu “ammattimaiseksi? Kaikki eivät halua kilpailla, se ei aina ole suurin motivaatio. Osalle tärkeintä on kuuluminen tiettyyn ryhmään, uusien taitojen oppiminen ja kavereiden kanssa oleminen.

– Lasten parissa toimivien olisi hyvä ymmärtää tämän tehtäväsuuntautuneen ilmapiiriin merkitys ja sen vaikutus liikuntamotivaatioon. Eli jos harrastamisesta tulee liian vakavaa, niin lapsen tai nuoren kiinnostus liikuntaa kohtaan saattaa loppua. Harrastustoiminnan monimuotoisuudella tulisikin olla tärkeä rooli, jotta lapselle löytyisi erilaisia mahdollisuuksia käydä harrastamassa liikuntaa. Liikuntalajeissa on myös toiminnallisia sekä kulttuurisia eroja. Joissakin lajeissa esimerkiksi toiminnan sosiaalinen elementti korostuu eikä harrastamiselle ole asetettu niin tiukkoja rajoja. Tällaisia ovat esimerkiksi tanssi, cheerleading ja parkour, sanoo Pauliina Vastamäki.

Miten liikkumisen harrastamista voidaan helpoiten edesauttaa?

– Harrastamisen monipuolistaminen ja Suomen mallin edistäminen ovat tässä tärkeitä. Tuodaan liikkumisen eri mahdollisuuksia lähelle, esimerkiksi koulun yhteyteen. Seurat voisivat yhdessä koulun henkilöstön, esimerkiksi koulunkäyntiavustajien kanssa luoda toimintaa, joissa erilaiset harrastukset olisivat osa vaikkapa koulujen iltapäivätoimintaa. Näin toteuttajina olisivat sekä lapset hyvin tuntevat kasvattajat että liikkumisen ammattilaiset. Lisäksi lapsilla olisi mahdollisuus päästä kokeilemaan ja löytämään itselle kiinnostavin liikkumismuoto, Pauliina Vastamäki painottaa.

Toisaalta kysymystä pitäisi tarkastella myös koko koulupolun ajalta. Miten varhaiskasvatuksesta lukioon ja ammatilliseen koulutukseen olisi mahdollista saada sellainen aikataulurakenne, joka jättää tilaa liikkumiselle ja fyysiselle aktiivisuudelle, luonnollisena osana koulupäivää? Mitä on mahdollista tehdä? Miten voimme hyödyntää vaikkapa koulujen pihoja ja ympäristöä?

– Suomesta löytyy hienosti suunniteltuja kouluja ja pihoja: miten niissä voisi kannustaa liikkumiseen, eikä kieltää? Kiinnostavaa olisi myös tietää, ketkä pihoja ovat suunnittelemassa, ja kuullaanko tai osallistetaanko suunnittelun aikana liikunnan asiantuntijoita tai lapsia ja nuoria, jotka toimintaympäristöä tulevat käyttämään? kysyy Pauliina Vastamäki.

Mitä eri tahot voivat tehdä yhdessä liikkumisen edistämiseksi?

– Kaikkea ei voida tietenkään ulkoistaa varhaiskasvatukseen ja kouluun, vaikka lapset ja nuoret viettävätkin niissä ison osan päivästään. Perheiden roolia ei sovi unohtaa; vanhempiin voisi vaikuttaa esimerkiksi tietoa lisäämällä. Liikkumisen mahdollistamisen terveyttä ja toimintakykyä edistävä rooli pitäisi saada paremmin esiin, pohtii Pauliina Vastamäki

Missä yhteyksissä voisimme kannustaa lapsia ja vanhempia liikkumaan yhdessä? Matalan kynnyksen palveluiden lisäksi tarvitaan riittävästi tietoa siitä, mihin lapsen voi ohjata liikkumaan. Ennen kaikkea olisi hyvä muistaa myös, että liikkumiseen ei tarvitse olla suorite, vaan sen pitäisi luoda ja tuoda hyvinvointia.

Innokkuutta liikkumisen edistämisen yhteistyöhön löytyy, ja useat tahot kehittävät jo erilaisia innovatiivisia toimintamuotoja- ja tapoja. Liikkumattomuuden ilmiö kuitenkin konkretisoituu arjessa ja sitä pitää tarkastella isompien yhteiskunnallisten rakenteiden kautta. Monialaisella yhteistyöllä voisi poistaa esteitä sekä lisätä mahdollisuuksia ja sitä kautta edistää lasten ja nuorten liikkumista niin määrällisesti kuin laadullisesti.

Liikkumisen edistäminen on ottaa meidän kaikkien yhteinen asia joten onnistutaan yhdessä!