Kodin ja koulun yhteistyö kriisitilanteissa – miten siinä onnistumme? Näin vastaavat Vanhempainliitto ja Sivistystyönantajat

Koronakriisi koettelee suomalaista yhteiskuntaa laajasti. Poikkeustilanne on koskettanut syvästi myös opetus- ja koulutusalaa, oppilaita, heidän perheitään, opettajia ja kouluja. Kouluissa ja oppilaitoksissa tämä on tarkoittanut pitkälti siirtymistä etäopetukseen. Uusia toimintatapoja on otettu käyttöön nopeassa aikataulussa. Kodin ja koulun yhteistyön merkitys on kasvanut entisestään.

Millaisia ajatuksia yhteistyö kriisiaikana herättää Vanhempainliiton toiminnanjohtaja Ulla Siimes ja Sivistystyönantajien toimitusjohtaja Teemu Hassinen?

Mikä on tärkeää koulun ja kodin yhteistyön onnistumisessa ja miten asiaa voisi edistää?

– Kriisitilanteessa näkyy se, millaista kodin ja koulun yhteistyö on ollut ennen kriisitilannetta. Jos yhteistyö on rakennettu positiiviselle, hyvälle pohjalle, on asioiden hoitaminen kriisitilanteessakin helpompaa, sanoo Siimes.

– Tärkeintä on kodin ja koulun yhdessä osoittama asenne siitä, että tästä selvitään. Parhaimmillaan koti ja koulu ovat yhdessä nähneet jopa mahdollisuuden loikata etuajassa tulevaisuuden toimintatapoihin. Lapset ja nuoret ovat tähän luonnostaan valmiita, ei pidä meidän vanhempien tätä rajoittaa, jatkaa Hassinen.

Vaikka yhteistyö olisi ollut vähäistä ennen kriisiä, on tässä tilanteessa yhteistyötä mahdollista tiivistää.

– Minusta on tärkeää ajatella, että jokainen – niin koulun henkilökunta kuin vanhemmatkin – tekee varmasti parhaansa. Tilanne on kaikille uusi, eikä kukaan pystynyt siihen valmistautumaan. Alun pienen haparoinnin jälkeen toimintatavat opetuksen suhteen alkavat vähitellen löytyä ja opetus sujua. Kannustavat ja rohkaisevat viestit puolin ja toisin luovat tunnetta siitä, että tässä haasteellisessa tilanteessa ollaan yhdessä ja että tästä selvitään, Siimes toteaa.

Vanhempien tulee uskaltaa olla yhteydessä kouluun, kun kysyttävää on

Jos taas vanhemman näkökulmasta jokin asia askarruttaa tai jos lapsen oppiminen ei tunnu etäopetuksessa sujuvan, on tärkeää, että vanhemmat uskaltavat ottaa matalalla kynnyksellä yhteyttä kouluun ja pohtia yhdessä koulun henkilöstön kanssa, mitä asialle voisi tehdä.

– On selvää, että tässä tilanteessa näkyy aiempaa selvemmin hyvä yhteistyö tai sen puute. Hyvä että näkyy, tilannekuva selkiytyy. Myös se tosiasia, että joka kodissa vanhemmilla tai vanhemmalla ei ole mahdollisuutta tai tahtoa olla läsnä lapsensa koulunkäynnissä on tunnustettava. Tähän puuttuminen ei saa olla vain oppilaaseen kohdistuvia tukitoimia, saati opettajiin kohdistuvia lisävaatimuksia – tulee myös löytää keinot kannustaa kutakin vanhempaa kantamaan vastuunsa omasta roolistaan lapsensa tukijana. Vastuumme vanhempina on aina suuri, sanoo Hassinen.

– Lapset ja nuoret ovat hyvin erilaisia ja etäopetus voi tuoda eteen uusia haasteita. On tärkeää, että vanhempi ei jää yksin huolensa kanssa. Toisaalta joidenkin lasten kohdalla etäopetus on tuonut koulunkäyntiin paljon positiivista – esim. jotkut erityistä tukea tarvitsevat lapset ovat pärjänneet etäopetuksessa jopa paremmin kuin luokkaopetuksessa. On tärkeää viestiä myös näistä havainnoista opettajalle, painottaa Siimes

Onko kriisissä tullut kodin ja koulun yhteistyössä esille jotain sellaista, mitä ei ole pystytty ennakoimaan tai mihin jatkossa tulee kiinnittää enemmän huomiota?

Etäopetustilanne tuo opetuksen kodeissa näkyväksi ja vastaavasti monen kodin tilanteen näkyväksi opettajalle. Koulut ja kodit tulevat ehkä aiempaa paremmin tutuiksi toisilleen.

– Etäopetus on saattanut tehdä vanhemmille aiempaa selvemmin näkyväksi sen, miten eri tavalla eri opettajat tekevät työtään. Meillä on maailman parhaat opettajat, joten jokaisen opettajan kädenjäljen pitääkin näkyä opetuksessa. Toisaalta, jos opettajalla on ollut vaikeuksia löytää omaa tapaansa toimia etäopetustilanteessa ja vanhemmasta tuntuu, että opetus ei lapsen näkökulmasta oikein suju, voi vanhemman olla vaikeata ottaa asiaa puheeksi, Siimes sanoo.

– Opetus ja opettajat ovat yhtäkkiä tulleet osaksi monen perheen aikuisten arkea. Tiedän, että tämä on hienosti muistuttanut meitä siitä, että olemme etuoikeutettuja ollessamme maailman parhaiden opettajien maassa. Ehkä yllätyksenä on voinut tulla oman lapsen rooli ja panos opetuksessa – aktiivinen vai arka. Yhtäkkiä moni meistä vanhemmista on päässyt käytännössä seuraamaan lapsensa kouluarkea, Hassinen toteaa.

Etäopetus on lisännyt kotien ja koulujen välistä vuorovaikutusta

Nykyisen kriisin jälkeen on kouluissa hyvä pysähtyä hetkeksi pohtimaan viestintää, jotta se arjessakin olisi mahdollisimman sujuvaa. Kodin ja koulun välisessä vuorovaikutuksessa eri toimijoiden (opettaja, rehtori, opetuksen järjestäjä) viestinnän tulisi olla linjakasta ja yhdenmukaista.

– Etäopetus on varmasti lisännyt viestinnän määrää kotien ja koulujen välillä hurjasti ja on saattanut kuormittaa niin opettajia kuin vanhempiakin. Kaikki positiiviset kokemukset tästä kriisiajan yhteistyöstä kannattaa pitää mielessä ja lähiopetukseen palattaessa miettiä, mistä hyvistä kokemuksista ja toimintatavoista voisi ja kannattaisi jatkossakin pitää kiinni, sanoo Siimes

– Selvää on, että nyt saavutettu tietoisuus koulun ja kodin välillä puolin ja toisin on jotain todella arvokasta mistä tulee pitää kiinni jatkossakin, jatkaa Hassinen.

Kodin ja koulun yhteistyön tärkeydestä on puhuttu etenkin pienempien oppilaiden kohdalla. Miten näette yhteistyön tarpeen myös esim. lukioissa ja ammatillisessa koulutuksessa?

Lapset ja nuoret ottavat iän myötä yhä enemmän vastuuta omasta oppimisestaan, mutta silti he itsekin toivovat, että vanhemmat tukevat koulunkäynnissä ja opiskelussa

– Uskoisin, että huoltajien aiempi kiinnostus lapsen oppimiseen kantaa myös toisella asteella. Parhaimmillaan toisella asteella nuori osoittaa itsenäisyyttä ja vastuullisuutta, mistä vanhemmat saattavat olla ylpeitä, painottaa Hassinen.

– Kotien kanssa tehtävä yhteistyö on tärkeää myös yläkoulussa ja toisella asteella. Ja toki yhteistyövelvoite on myös lakiin kirjattu, kun kyse on alaikäisistä lapsista. Kodin ja koulun yhteistyömuodot ovat vähän erilaisia eri ikäisten lasten ja nuorten kohdalla, mutta jokaisessa oppilaitoksessa olisi syytä pohtia, millaiselle arvopohjalle yhteistyötä halutaan rakentaa, Siimes jatkaa.

Lapsille ja nuorille se, että vanhempi ”hoitaa oman hommansa”, eli mm. osallistuu vanhempainiltoihin, lukee ja katsoo Wilma-merkinnät ja osallistuu arviointikeskusteluihin, kertoo, että hänen koulunkäyntinsä ja opiskelunsa on tärkeä asia.

– Lukion opetussuunnitelman perusteissa kotien kanssa tehtävä yhteistyö on vahvasti kirjattu ja olisi hienoa nähdä vastaava kehitys myös ammatillisessa koulutuksessa, sanoo Siimes.

– Jos nuori vielä hakee itseään ja motivaatiotansa, on tässä iässä oma turvallinen vanhempi edelleen paras auktoriteetti kannustamaan tulevaisuuden rakentamiseen. Tämän vuoksi myös toisella asteella tulee oppilaitoksen ja vanhempien vuorovaikutuksen olla riittävän tiivistä, jotta itsenäistyvän nuoren tilanne opinnoissaan on selkeä myös vanhemmille, lopettaa Hassinen.