» Uutiset » Kansainvälinen osaaja Jesus Cabrera: opintojen kautta suomalaiseen työelämään

Kansainvälinen osaaja Jesus Cabrera: opintojen kautta suomalaiseen työelämään

Suomalainen koulutus houkuttelee maahamme uusia osaajia. Vuonna 2018 ulkomaalaiset suorittivat Suomessa yhteensä 4191 korkeakoulututkintoa. Työperäisen maahanmuuton rinnalla voidaan puhua koulutusperäisestä maahanmuutosta. Merkittävä osa Suomessa tutkinnon suorittaneista ulkomaalaisista lähtee kuitenkin muualle töihin. Syinä ovat muun muassa työpaikan löytämisen vaikeus, kielimuuri ja oleskelulupakäytäntöjen byrokratia.

Samaan aikaan Suomen väestöennusteen mukaan työikäisen väestön määrä jatkaa vähentymistä. Se tarkoittaa entisestään pahenevaa pulaa osaajista koko maassa. Työelämässä tapahtuvat muutokset ja väestörakenteen kehitys lisäävät osaavan työvoiman tarvetta.

Kansainvälisten osaajien näkemyksiä ja kokemuksia opiskelusta ja työn löytämisestä Suomessa

Sivista haastatteli kansainvälisiä osaajia, jotka ovat hakeutuneet opiskelemaan Suomeen ja onnistuneet löytämään täältä työpaikan.

Julkaisemme nyt sarjan tarinoita, joissa tuomme esiin heidän kokemuksiaan ja näkemyksiään. Kaikki haastateltavat suorittivat opintonsa Suomessa 2000-luvun alkupuolella ja ovat työskennelleet Suomessa useita vuosia.

Vuorossa on Meksikosta Luxemburgin kautta Suomeen muuttanut Jesus Cabrera, joka työskentelee nykyään it-alan yritys Tuxerassa.

Haluan painottaa, että tärkeintä työn hakemisessa on itse olla aktiivinen, sanoo Jesus.

Miten päädyit Suomeen, mitä opiskelit ja missä olet työskennellyt?

– Asuin ennen Suomeen tuloa ulkomailla ja muutin perhesyistä Suomeen. Aloitin insinööriopinnot aikoinaan Meksikossa, mutta en tuolloin valmistunut. Olen työskennellyt koko urani mm. liiketoiminnan, johtamisen ja laatukysymysten parissa, kertoo Jesus.

– Kun tulin Suomeen minulla oli mahdollisuus saada opintoni päätökseen. Etsin työkokemukseeni sopivaa opintokokonaisuutta ja löysin Haaga-Helian kansainvälisen liiketoiminnan ohjelman (BBA). Haaga-Helian opinnoissa pystyin hyvin hyödyntämään aiempaa osaamistani, Jesus sanoo.

– Opiskelijoille oli myös tarjolla kursseja CV:n päivitykseen ja työn hakemiseen. Haluan painottaa, että tärkeintä työn hakemisessa on itse olla aktiivinen. Tulee tunnistaa omat vahvuutensa, mutta olla myös nöyrä. Löysin ensimmäisen ja nykyisen työni opiskelun aikana, kun olin etsinyt töitä aktiivisesti parin vuoden ajan, Jesus jatkaa.

– Osaan seitsemää kieltä ja opettelin suomea, jota ymmärrän, mutta en puhu kovin hyvin. Kielen osaaminen on tärkeä, koska tietyissä tehtävissä suomea tulee osata todella sujuvasti esimerkiksi henkilöstöön liittyvissä toimissa. Nykyisellä työpaikallani on 18 eri kansallisuutta, joten puhumme englantia, kertoo Jesus.

Miten mielestäsi kansainväliset opiskelijat työllistyisivät paremmin Suomeen?

– Kuten jo aiemmin mainitsin, työnhaussa tulee olla todella aktiivinen. Kannattaa verkostoitua laajasti, olla mukana tilaisuuksissa esim. itse olin vapaaehtoisena Slushissa, Jesus painottaa.

– Opintojen aikana ulkomaalaisille opiskelijoille tulisi olla enemmän tarjolla tietoa siitä, miten suomesta löytää työtä, yritysyhteistyötä tulee olla tarjolla jatkuvasti, sanoo Jesus lopuksi.

 

Jaa

Seuraa