» Uutiset » Kansainvälinen osaaja Caroline Bondier: polkuni opintoihin ja töihin Suomeen

Kansainvälinen osaaja Caroline Bondier: polkuni opintoihin ja töihin Suomeen

Suomalainen koulutus houkuttelee maahamme uusia osaajia. Vuonna 2017 ulkomaalaiset suorittivat Suomessa yhteensä 3776 korkeakoulututkintoa. Työperäisen maahanmuuton rinnalla voidaan puhua koulutusperäisestä maahanmuutosta. Merkittävä osa Suomessa tutkinnon suorittaneista ulkomaalaisista lähtee kuitenkin muualle töihin. Syinä ovat muun muassa työpaikan löytämisen vaikeus, kielimuuri ja oleskelulupakäytäntöjen byrokratia.

Samaan aikaan Suomen väestöennusteen mukaan työikäisen väestön määrä jatkaa vähentymistä. Se tarkoittaa entisestään pahenevaa pulaa osaajista koko maassa. Työelämässä tapahtuvat muutokset ja väestörakenteen kehitys lisäävät osaavan työvoiman tarvetta.

Kansainvälisten osaajien näkemyksiä ja kokemuksia opiskelusta ja työn löytämisestä Suomessa

Sivista haastatteli kansainvälisiä osaajia, jotka ovat hakeutuneet opiskelemaan Suomeen ja onnistuneet löytämään täältä työpaikan.

Julkaisemme nyt sarjan tarinoita, joissa tuomme esiin heidän kokemuksiaan ja näkemyksiään. Kaikki haastateltavat suorittivat opintonsa Suomessa 2000-luvun alkupuolella ja ovat työskennelleet Suomessa useita vuosia.

Ensimmäisenä on vuorossa Ranskasta Suomeen muuttanut Caroline Bondier. Caroline työskentelee tällä hetkellä KONEella, tehtävänimikkeenä Head of TRB Process development and Program management.

Miten päädyit Suomeen, mitä opiskelit ja missä olet työskennellyt?

– Opiskelin Ranskassa Bordeaux`n Business University`ssä. Tulin Erasmus-vaihdon kautta Suomeen ja jäin tänne. Suoritin BBA:n HAMKissa 2000-luvun alussa. Ennen kuin löysin ensimmäisen työpaikan, tein todella paljon töitä hakemisen eteen; lähetin yli 100 CV:tä. Onneksi onnistuin löytämään työpaikan, jossa työskentelin sitten viisi vuotta. Halusin kuitenkin vielä syventää osaamistani ja aloitin International Business Management (IBMA) opinnot Haaga-Heliassa, kertoo Caroline.

– Haaga-Helian koulutusohjelmassa minua kiinnostivat paitsi sisällöt myös mahdollisuus joustavaan opiskeluun, koska olin töissä samanaikaisesti. Opintojen keskivaiheessa aloitin nykyisessä työpaikassani KONEella. Valmistuin 2012. Olen todella tyytyväinen opintoihin sekä sisältöjen että metodien suhteen. Erityisesti arvostan sitä, että pystyin yhdistämään työssä oppimaani siihen, mitä opiskelin, Caroline jatkaa.

Miten mielestäsi kansainväliset opiskelijat työllistyisivät paremmin Suomeen?

– Opintoihin olisi hyvä sisällyttää lisää tietoa suomalaisesta työelämästä. Ensimmäisen työpaikan hakemiseen tulee saada enemmän apua ja tukea (mentorointia, yrityskäyntejä, harjoittelujaksoja). Oma aktiivisuus työnhaussa on myös erittäin tärkeää, toteaa Caroline.

– Kansainvälisiä opiskelijoita ja osaajia voisi osallistaa paremmin, kun suunnitellaan heille tarkoitettuja kursseja ja palveluita, Caroline lopettaa.

Caroline on itse lähtenyt edistämään kansainvälisten osaajien asemaa Suomessa ja on mukana uudessa kansainvälisille naisille suunnatussa järjestössä International Working Women of Finlandissa, jossa hän toimii hallituksen jäsenenä.

 

Caroline Bondier

 

Jaa

Seuraa