» Uutishuone » Tiedotteet » Kannustaako palkansaajapuoli jäseniään lakkoon tietoisesti virheellisillä väittämillä?

Kannustaako palkansaajapuoli jäseniään lakkoon tietoisesti virheellisillä väittämillä?

04.03.2018

Palkansaajajärjestöt ovat arvostelleet yliopistojen työriitaan liittyen voimakkaasti työnantajia edustavaa Sivistystyönantajia. Vaikka tilanteen tulkinta huomioidaan eri näkökulmista, on ilmeistä, että palkansaajapuoli haluaa tietoisesti virheellisellä viestinnällään kannustaa jäsenistöään lakkoon. Lakko on laillinen työtaistelutoimenpide, mutta siihen kannustaminen väärin perustein ei ole rehtiä tai kestävää ketään kohtaan.

Neuvotteluiden, saati työriidan sovittelun sisältöä ei tule julkisuudessa avata. Siksi palkansaajien edustajien on myös julkisuudessa helpohko esittää virheellisiä väittämiään. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin jotain todettava palkansaajien muutamaan väitteeseen.

Jo toteutuneeseen Helsingin yliopistoon kohdistuvaan lakkoon ei lähtökohtaisesti päädytty työnantajan hylättyä sovittelijan sovintoesityksen. Lakkoon päädyttiin palkansaajien keskeytettyä neuvottelut ja tästä seuranneiden heidän käynnistämien työtaistelutoimenpiteiden johdosta.

Väite, että Sivistystyönantajat on halunnut halpuuttaa palkkoja, ei pidä paikkaansa. Sivistystyönantajat on neuvotteluiden alusta asti pitänyt kiinni siitä, että palkankorotusprosenteista voidaan lopullisesti puhua vasta kun työehtosopimuksen sisällöistä on saatu riittävästi sovittua. Tätä tasoa ei ehditty saavuttaa, ennen kuin palkansaajapuoli keskeytti neuvottelut ja aloitti työtaistelutoimenpiteet.

Sivistystyönantajien on kuvattu kiristäneen ja sanelleen neuvotteluissa. Ilmaisun värikkyys kertoo väitteestä jo jotain sellaista, minkä akateeminen työyhteisö kyllä ymmärtää kyseenalaistaa. Neuvotteluita on käyty marraskuusta lähtien ja neuvotteluissa on käsitelty molempien osapuolten tavoitteiden mukaisia esityksiä. Jos muuta väittää, niin palkansaajapuoli väheksyy jo omia neuvottelijoitaankin.

Väite, että työnantaja olisi sanellut palkkausjärjestelmän uudistamisen ei pidä paikkaansa. Ennen kuin palkansaajapuoli keskeytti neuvottelut, oli palkkausjärjestelmästä tehty useita uusia versioita palkansaajapuolen vaatimuksia huomioiden. On myös huomioitava, että järjestelmää, jonka kehittäminen on molempien osapuolien tavoite, on sovitusti kehitetty yhteistyössä jo useiden vuosien ajan.

Työnantaja arvostaa työntekijöitään. Henkilöstö on koulutus- ja tutkimusalan toimijoiden toiminnan kulmakivi ja siitä halutaan pitää hyvää huolta. Huolenpitoon liittyy myös se, että henkilöstön määrä ja mahdollisuus huomioida hyvä suoriutuminen halutaan turvata. Nyt meidän neuvotteluosapuolien tulee keskittyä ratkaisun hakemiseen, näin valvomme jäsentemme etua parhaiten.

Lisätietoja,

Teemu Hassinen p. 050 562 7004
Toimitusjohtaja, Sivistystyönantajat

Jaa

Seuraa