» Uutiset » Ihmiseen on rakennettu sisäinen oppimisen ilo − Sivistystyönantajat SuomiAreenalla

Ihmiseen on rakennettu sisäinen oppimisen ilo − Sivistystyönantajat SuomiAreenalla

– Mikä siinä on, että ei tästä pienestä kansasta saada kaikkea osaamista esiin?, kysyi paneelin puheenjohtaja Antti Loukola, Helsinki Business Collegen toimitusjohtaja ja rehtori. Suomalaisen yhteiskunnan rakentamiseen on aina tarvittu kaikkien panosta ja osaamista. Pienenä maana meillä ei ole varaa jättää ketään osallistumatta, niin yhteiskunnallisesta kuin inhimillisestä näkökulmasta. Tämä korostuu erityisesti nyt taloudellisesti vaikeina aikoina. Kaikkia tarvitaan, erilaisia kykyjä ja taitoja, tietoja ja lahjakkuuksia. Mutta miten saamme kaikista parhaan irti?

Keskustelussa haluttiin vastuksia siihen, huomioidaanko Suomessa erilaiset oppijat ja saako meillä olla huippu-urheilijoiden ja huipputaiteilijoiden lisäksi muita huippuosaajia. Koulutuksen tasa-arvoa käsiteltiin laajasti.

– Koulutuksen tasa-arvo tarkoittaa minulle mahdollisuuksien tasa-arvoa. Taataan kaikille mahdollisuus koulutukseen, totesi Iltalehden pääkirjoitustoimittaja Kreeta Karvala.

– Koulutuksen tasa-arvo on sitä, että koulutusjärjestelmä auttaa puskemaan sen rajan yli, mihin toiset saavat tukea omalta perheeltään, sanoi Muutosvoima –valmennusohjelman perustaja Aleksej Fedotov.

Jari Salminen Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitokselta korosti puolestaan toista näkökulmaa. Hänen mukaansa tasa-arvo tarkoittaa valinnan mahdollisuuksia, jotta yksilöillä on mahdollisuuksia erilaisiin koulupolkuihin.

Keskustelussa korostui myös yksilön oma rooli oppimisessa.

– Joskus pitäisi oppilaiden ottaa oma vastuu oppimisesta, totesi HIFK jääkiekon päävalmentaja Antti Törmänen. Toisaalta yksilöiden väliset erot luovat haastetta koulutusjärjestelmälle. Neste Oyj:n satama-toimintojen johtaja Elina Herrala oli huolissaan huipuista, jotka jäävät havaitsematta. Toisaalta hän otti esille myös sen, että osalle ei koulusta jää edes perustaitoja.

Aktiivista ja innostunutta keskustelua kuvaa Jari Salmisen huomio oppimisesta. Hänen mukaansa ihmiseen on rakennettu sisäinen oppimisen ilo. Mutta kun erilaisuuksia ei huomata, se saattaa viedä oppimisen ilon ja tuottaa turhautumista.

Sivistystyönantajat ry järjesti ensimmäistä kertaa paneelikeskustelun SuomiAreenalla Porissa tiistaina 14.7. Keskustelun otsikko ”Ei oppi ojaan kaada – entä tasapäistävä koulutus” houkutteli Kaupungintalon aurinkoiselle pihalle toista sataa kuulijaa.

Keskustelun jälkeen MTV haastatteli Antti Loukolaa Ja Aleksej Fedotovia. Haastattelu on nähtävissä MTV Katsomossa päivämäärällä 14.7. ja otsikolla ”Kaikki on mahdollista kun tehdään yhdessä”.

Jaa

Seuraa