» Uutishuone » Uutiset » Hallitusohjelman korkeakoulupolitiikan välitilinpäätös – loppukaudelle suunta on oikea

Hallitusohjelman korkeakoulupolitiikan välitilinpäätös – loppukaudelle suunta on oikea

Koulutus ja tutkimus ovat kantaneet suhteessa suurimman taakan julkisen talouden tasapainottamisesta. Leikkaukset ovat olleet vaikeita. Säästöjen rinnalla on hyvä muistaa, että Suomen hallitus on myös vienyt eteenpäin korkeakouluille hallitusohjelmassa olevia positiivisia asioita.

Julkisuudessa paljon keskustelua herättänyt korkeakoulujen pääomitus on askel oikeaan suuntaan ja erinomainen aloite. Siihen liittyvän, Ministeri Grahn-Laasosen, asettaman työryhmän tulee saattaa pääomituksen ehdot ja mahdolliset muut rahoitustavat sellaisiksi, että ne tukevat parhaalla mahdollisella tavalla korkeakoulujen strategioihin pohjautuvaa laadukasta työtä.

Toinen tärkeä avaus on rahankeräyslain uudistaminen. Uudistamistyön suunta on hyvä ja erityistä kiitosta voi antaa siitä, että keräysoikeus avataan myös ammattikorkeakouluille. Korkeakoulukeksintölaki on kolmas korkeakoulukentälle tärkeä edistettävä asia. Nykykäytäntöjen selkeyttäminen on tarpeen. Hyvä, että tähänkin on tartuttu.

Lisäksi Team Finlandin uudistamistyö on kannatettavaa. Tässä yhteydessä tulee koulutustoimijoita kuunnellen miettiä, kuinka Team Finland voisi tarjota parhaan mahdollisen tuen koulutusviennille, jota aiempi lainsäädäntöuudistus tutkintojen myynnin osalta tukee.

Päävastuun toimintansa kehittämisestä kantavat luonnollisesti korkeakoulut itse. Korkeakoulujärjestelmän kehittämistyö onnistuu parhaiten jatkossakin, kun sitä tehdään ennakkoluulottomasti ja rakentavassa yhteistyössä korkeakoulujen, valtioneuvoston ja keskeisten sidosryhmien kesken. Tulevaisuutta ei luoda peruutuspeiliin katsomalla, vaan eteenpäin tähystämällä.

Lisätietoja,
Teemu Hassinen, toimitusjohtaja, Sivistystyönantajat, 050-5627004

Heikki Holopainen, asiantuntija, Sivistystyönantajat, 0400-639 331

Jaa

Seuraa