» Uutiset » Ammatillisessa koulutuksessa oppimista tukee opettajan ja ohjaajan yhteistyö

Ammatillisessa koulutuksessa oppimista tukee opettajan ja ohjaajan yhteistyö

OAJ väittää, että Sivistystyönantajat on ajanut opettajien roolin pienentämistä ammatillisen koulutuksen lainsäädännössä. Väite ei pidä paikkaansa. Sen sijaan OAJ tuntuu unohtaneen ammatillisten oppilaitosten nykyiset toimintatavat. Ammatillisten ohjaajien käyttäminen opettajien rinnalla on tälläkin hetkellä yleinen ja toimiva tapa.

Ammatillinen koulutus uudistuu. Uudistuksen onnistumisen kannalta on keskeistä, että kaikki ammatillisen koulutuksen tahot puhaltavat yhteen hiileen.

Oppilaitokset toteuttavat uudistuksen vaatimuksia asiakaslähtöisyydestä ja osaamisperusteisuudesta. Parhaan oppimistuloksen takaamiseksi tulee keskittyä opettajien ja muiden ohjausta antavien henkilöiden saumattomaan yhteistyöhön. Siten opetus ja ohjaus palvelevat parhaiten opiskelijaa ja koulutus tuottaa parhaat osaajat työelämään.

Opiskelijalle tämä tarkoittaa mahdollisimman paljon aikuisen ohjauksessa vietettyä aikaa ja ehyttä kouluviikkoa

Nyt tarvitaan yhteistyötä, eikä pakan sekoittamista

OAJ haluaa laajentaa ammatillisessa koulutuksessa opettajien tehtävänkuvaa nykyisestä. Aiemmin se on vastustanut opettajien hallinnollisten ja muiden tehtävien lisäämistä. Nyt OAJ pyrkii saamaan ammatilliselle ohjaajalle kuuluvia tehtäviä opettajan tehtäväksi.

Ammatillinen koulutuksen uudistus lisää yhteistyötä elinkeinoelämän kanssa. Yrityksiä ei tule huolestuttaa katteettomilla väitteillä. On vastuutonta Opetusalan ammattijärjestö OAJ:lta herättää elinkeinoelämässä huolta virheellisillä väittämillä.

– Ammatillisen koulutuksen uudistumisen onnistumisessa on luonnollisesti opettajilla keskeinen rooli, sanoo Sivistystyönantajien toimitusjohtaja Teemu Hassinen.

– Mutta tulee muistaa, että kuten muilla toimialoilla, myös opetusalalla on työnantajia, joille kuuluu työtehtävien järjestäminen, Hassinen jatkaa.

Yhteistyön merkitys muutosvaiheessa eri toimijoiden kesken on erittäin tärkeää. Ammatillinen koulutus tuottaa ammattiin liittyvän vahvan osaamisen. Ammatillisen koulutuksen muutoksessa ja toimintamallien kehittämisessä tarvitaan yhteistyötä, ei eripuraa.

Osaavat opettajat ja heidän pedagoginen osaaminen sekä sen rinnalla toimivat ammatilliset ohjaajat ovat myös tulevaisuuden ammatillisessa koulutuksessa laadukkaan koulutuksen tae.

Lisätietoja,
Teemu Hassinen p. 050 562 7004
Toimitusjohtaja, Sivistystyönantajat

Minna-Marika Lindström p.050 586 9969
Johtaja, Sivistystyönantajat

Jaa

Seuraa