» Uutishuone » Tiedotteet » Sivistystyönantajat: Valtiovarainministeriön talousarvioesitys yllätyksetön – hallituksen riihestä odotetaan pysyviä panostuksia tutkimus- ja kehittämistoimintaan sekä osaamistason nostoon

Sivistystyönantajat: Valtiovarainministeriön talousarvioesitys yllätyksetön – hallituksen riihestä odotetaan pysyviä panostuksia tutkimus- ja kehittämistoimintaan sekä osaamistason nostoon

Sivistystyönantajat ei sinällään ole yllättynyt siitä, että Valtiovarainministeriön talousarvioesityksessä ei ole kaivattuja panostuksia koulutukseen ja tutkimukseen.

– Olisimme kerrankin odottaneet myös Valtiovarainministeriöltä poliittisen ja julkisen keskustelun perusteella, että tieteeseen, tutkimus- ja kehittämistoimintaan kehysriihessä tehdyt leikkaukset olisi vähintään peruttu, johtaja Laura Rissanen toteaa.

Koronan vaikutusten paikkailu vaatii pysyvämpää rahoitusta kaikissa koulutusmuodoissa. Lisäbudjeteissa ja työllistävien erillisten hakujen kautta järjestyvä rahoitus ei ole järkevä tapa hoitaa selvää tarvetta.

Sivistystyönantajat odottaa hallituksen budjettiriihestä myös selkeitä ratkaisuja veikkausvoittovaroilla rahoitettujen toimintojen jatkorahoituksesta. Myös koulutus- ja työperäisen maahanmuuton esteiden purkamisen ja vaadittavien lisäresurssien osalta vaaditaan ratkaisuja.

Korkeakoulutuksessa on lisätty paikkoja runsaasti. Pysyvämpää rahoitusta tähän ei kuitenkaan ole saatu. Ammatillisen koulutuksen rahoituksen tilapäinen nousukin päättyy ensi vuoteen, budjettiriihessä onkin syytä päättää määräaikaisen 80 miljoonan lisärahan vakinaistamisesta.

– Niin korkeakouluissa kuin ammatillisessa koulutuksessa odotetaan jo ratkaisua rahoituksen jatkosta, jotta korkeampia aloituspaikkamääriä ja resursseja voidaan jatkaa myös ensi vuonna, ekonomisti Harri Hietala muistuttaa.

Elokuun alusta voimaan astunut oppivelvollisuuden laajennus työllistää niin toisten asteen oppilaitoksia kuin perusopetuksen järjestäjiä. Viestit oppilaitoksista kertovat, että uudistuksen kustannukset on alimitoitettu.

– Oppivelvollisuuden laajennuksen todellisia kustannuksia on seurattava tarkkaan ja jo budjettiriihen yhteydessä on tarkistettava tarvittaessa rahoitustasoa, Rissanen jatkaa.

Lisätietoja:
Johtaja Laura Rissanen, 041 540 4505
Ekonomisti Harri Hietala, 0500 789 906

Jaa

Seuraa