» Tiedotteet » OAJ hylkäsi yksityisen opetusalan sovintoehdotuksen – Sivistystyönantajat on pettynyt

OAJ hylkäsi yksityisen opetusalan sovintoehdotuksen – Sivistystyönantajat on pettynyt

Sovittelija Jukka Ahtela antoi 24.5.2022 kolmannen sovintoehdotuksen yksityistä opetusalaa koskevassa työriidassa. OAJ hylkäsi sovintoehdotuksen jo kolmatta kertaa. Yksityistä opetusalaa edustava työnantajajärjestö Sivista sekä ammattiliitot JHL ja Jyty olisivat sen sijaan hyväksyneet ratkaisun.

– Kuntapuolen ratkaisulautakunnan hylätty ratkaisu on sekoittanut OAJ:n työmarkkinaneuvottelut ja se pyrkii valuttamaan yleisen linjan ylittäviä vaatimuksia yksityiselle sektorille. Erikoista sikäli, että kuntapuolella OAJ vaatii palkkojen kuromista umpeen yksityiseen sektoriin verrattuna ja samaan aikaan yksityisellä opetusalalla OAJ vaatii yleistä linjaa korkeampia korotuksia. Pyritään ilmeisesti luomaan jonkinlaista palkankorotusten ikiliikkujaa, sanoo Sivistan työmarkkinajohtaja Hanne Salonen.

OAJ:n hylkäämä sovintoehdotus olisi lisännyt palkallisia perhevapaita 26 päivällä ja tästä syntyvä lisäkustannus olisi katettu useilla pienillä tekstimuutoksilla. Palkankorotuksina olisi jaettu 1,9 % elokuun alusta lukien.

– Nyt opettajien palkankorotukset jäävät näillä näkymin yksityisellä opetusalalla monelta kuukaudelta saamatta, minkä lisäksi nykyiset perhevapaamääräykset uhkaavat vanhentua työehtosopimukseen elokuun alussa. Näitä menetyksiä ei pystytä enää työehtosopimuksella myöhemmin korjaamaan, Salonen toteaa.

Yksityisen opetusalan työehtosopimuksen piirissä työskentelee yhteensä noin 24 000 työntekijää. Työehtosopimuksen piiriin kuuluvat ammattikorkeakoulut, ammatilliset oppilaitokset, yleissivistävät ja vapaan sivistystyön oppilaitokset, urheiluopistot sekä taiteen perusopetus. Yksityisen opetusalan palkat ovat keskimäärin noin 100–300 euroa kuukaudessa korkeammat kuin vastaavissa kunnallisissa oppilaitoksissa.

Lisätietoja:

Hanne Salonen p. 040 520 4877

Työmarkkinajohtaja, Sivistystyönantajat

Jaa

Seuraa