toimialakatsaus

Talouden heikot näkymät heijastuvat koulutusalan toimijoihin

Osaajapula vaivaa Suomea ja samaan aikaan liian moni nuori jää ilman jatko-opiskelupaikkaa, kertoo Sivistan kasvatus-, koulutus- ja tutkimusalan uusin barometri ja toimialakatsaus. Taloudelliseen tilanteeseen suhtaudutaan pessimistisesti kautta organisaatioiden korkeakouluja lukuun ottamatta.

Jatko-opintojen ulkopuolelle jää edelleen liian paljon nuoria – samalla osaajapula syvenee

Jatko-opintojen ulkopuolelle jää edelleen paljon nuoria, kertoo Sivistan tuore barometri ja toimialakatsaus. Vuoden 2021 kevään uusista ylioppilaista 83 prosenttia haki tutkintoon johtavaan koulutukseen, mutta 63 prosenttia ei jatkanut opintoja valmistumisvuonnaan. Ylioppilaista 26 prosenttia ei opiskele tutkintoa vielä 3,5 vuoden päästä ylioppilaaksi valmistumisesta. Vuosina 2018–2020 toteutettu korkeakoulujen opiskelijavalintauudistus on tehostanut opiskelijavalintaa, mutta jatkotutkimusta ja kehittämistä tarvitaan…

Koulutus- ja tutkimusalan barometri: Hyvinvointia tukevia palveluita tarvitsevien oppilaiden ja opiskelijoiden määrä on kasvanut kaikilla koulutusasteilla – koulutuksen järjestäjät lisänneet tukitoimia

Yli puolet yksityisistä koulutuksen järjestäjistä kertoo tuki- ja hyvinvointipalveluita tarvitsevien opiskelijoiden määrän kasvaneen vuoden aikana. Erityisesti tarve on kasvanut yliopistoissa ja yleissivistävässä koulutuksessa. Koulutuksen järjestäjät ovat vastanneet opiskelijoiden huutoon: puolet koulutuksen järjestäjistä kertoo omien panostustensa opiskelijoiden tuki- ja hyvinvointipalveluihin kasvaneen viimeisen vuoden aikana. Tiedot käyvät ilmi Sivistystyönantajien Suomen koulutus- ja tutkimusalan barometrista ja toimialakatsauksesta, joka…