rahoitus

Ilona Lundström: Suomi paalupaikalle EU:n tutkimus- ja innovaatiotoiminnassa

Suomi on kuluneen talven aikana tehnyt tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan historiaa. Parlamentaarinen työryhmä on määrittänyt Suomen TKI-toiminnalle kunnianhimoisen tavoitetason niin määrällisesti (kuuluisa 4 % BKT:sta) ja laadullisesti. Suositusten toimeenpano on lisäksi betotoitu kahdella rahoituslailla, toinen koskien suoraa rahoitusta ja toinen t&k-verovähennyksiä. Parlamentaarisen työryhmän suositukset koskivat myös EU-rahoitusta. Sen hyödyntämisen edellytyksiä tulee kasvattaa. Hyvästä kohti erinomaista…

Tiukka viesti tulevalle hallitukselle: Koulutustason nosto ei onnistu ilman riittävää rahoitusta

Puolueet ovat luvanneet olla leikkaamatta koulutuksesta. Tämä on hyvä alku, mutta se ei riitä vielä koulutustason nostamiseksi. Kaikki osaaja- ja työvoimantarve-ennakoinnit kertovat samaa kieltä: korkeakoulutetuille on kasvava kysyntä. Tällä hetkellä 25-34 -vuotiaista n. 40 prosentilla on korkeakoulututkinto. Elinkeinoelämällä sekä työmarkkina- ja koulutusalan ammattilaisilla on yhtenevä käsitys siitä, että jatkossa korkeakoulututkinto tarvitaan vähintään puolille nuorista. Korkeakoulujen…