osaajapula
Sivistan ratkaisut, joiden avulla Suomessa riittää osaajia tulevaisuudessakin
Suomi on pitkään ollut koulutuksen tilaa ja tuloksia kuvaavan Pisa-tutkimuksen kärkisijoilla ja on edelleen. Viime vuosina suunta on kuitenkin ollut laskeva. – On aika herätä siihen, että osaamisen eteen on tehtävä työtä, sanoo Sivistan elinkeinopolitiikan johtaja Heikki Kuutti Uusitalo. Sivistan ratkaisuja: 1. Opiskelupaikkojen lisääminen ja riittävä resursointi. Suomen tavoitteena on nostaa korkeakoulutettujen nuorten aikuisten osuus…
Pahenevaan osaajapulaan on vastattava kaikilla koulutustasoilla – polku lähtee jo varhaiskasvatuksesta
– Osaavat ihmiset ovat vientivetoiselle ja resurssiköyhälle Suomelle elinehto. Tarvitsemme pitkäjänteistä julkista rahoitusta tutkimukseen ja tohtorinkoulutukseen, sanoo Sivistan elinkeinopolitiikasta vastaava johtaja Heikki Kuutti Uusitalo. Pula osaajista on noussut keskeiseksi haasteeksi ja huolenaiheeksi miltei kaikilla aloilla. – Ilmiö koskettaa kasvavassa määrin myös koulutusalaa, sanoo Heikki Kuutti Uusitalo. Rekrytointi on vaikeutumassa. Sivistan koulutus- ja tutkimusalan barometri syksyltä…