Meri Tanska
Yhteistyötä työelämän kanssa
Koulutus. Sanan ympärille kietoutuu monta asiaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Koulutus esiintyy, kun puhutaan säästöistä, viennistä, henkisestä pääomasta ja talouskasvusta. Koulutus luo mahdollisuuksia työelämässä, menestystä kansainvälisessä kilpailussa ja mahdollisuuksia tasa-arvoon. Suomalainen sivistys ja koulutus on ollut pitkään yksi kansallisista ylpeydenaiheistamme. Miten käy tälle ylpeydenaiheelle, kun valmistua pitäisi ja entistä vähemmillä avuilla. Eivät ne ylimääräiset opintopisteet ja lisäkoulutus…
Kesäduunina järjestöhommia
Kesä – se aika vuodesta, jolloin opiskelijoiden luku-urakka taukoaa, ja nokka kääntyy kohti virkistäviä tuulia. Monelle se tarkoittaa kesätyöpaikkaa uusien haasteiden parissa. Lähes neljänkymmenen lähetetyn työhakemuksen ja uutteran etsinnäin tuloksena kesätyöpaikka löytyi EK:n jäsenliitosta Sivistystyönantajilta. Onneksi näin, sillä kesätyökampanjoista huolimatta, monelle kesätyöpaikka on kiven takana. Työskennellessäni täällä Eteläranta 10:ssä, mieleeni on herännyt ajatuksia siitä, millaisiin…