ammattiosaaminen

Ammatillinen koulutus on perusta kasvulle

Ammatillinen koulutus on hyvä väylä työllistymiseen, mutta myös tärkeä keino Suomen kilpailukyvyn ja talouskasvun vahvistamiseen, kirjoittavat Maiju Korhonen ja Jussi-Pekka Rode. ”Vaikka ammatillisen koulutuksen perusta on vahva, koulutusta pitää kehittää työelämän muuttuessa.”

Suomi tarvitsee ammattiosaajia – ammatillinen koulutus ei voi olla säästökohde

Opetus- ja kulttuuriministeriö on virkapuheenvuorossaan 15.2. esittänyt ammatillisen koulutustarjonnan vähentämistä ja resurssien ohjaamista koulutustasoa nostavaan koulutukseen. Ehdotus koskee erityisesti aikuisväestöä ja jatkuvan oppimisen tarjontaa. Ammatillista koulutusta ja muita koulutusmuotoja tai niiden rahoitusta ei pidä asettaa vastakkain. Osaamis- ja koulutustason nostamiseksi tarvitaan sekä vahvaa ammattiosaamista että korkeampaa osaamista. Koulutusjärjestelmän kehittämistä tulee tehdä pitkäjänteisesti ja tiiviisti yhteistyössä…

Toimiva yhteistyö oppilaitosten ja yritysten välillä edellyttää jatkuvaa ja avointa vuoropuhelua – case TAKK ja Lännen Palveluyhtiöt

Yhteistyö yritysten kanssa on lisääntynyt ammatillisessa koulutuksessa, ilmenee Sivistan koulutus- ja tutkimusalan barometrista ja toimialakatsauksesta vuodelta 2022. Myönteinen kehitys on jatkunut edellisestä vuodesta. Ammatillisen koulutuksen kohdalla on hyvä muistaa, että emme puhu vain nuorten koulutuksesta. Tutkintoon johtavassa ammatillisessa koulutuksessa opiskelee vuositasolla noin 340 000 opiskelijaa, joista reilu puolet on iältään 15–24-vuotiaita ja vajaa puolet yli…