» Uutishuone » Lausunnot » Koulutuksen ja tutkimuksen rahoitukseen pysyvyyttä

Koulutuksen ja tutkimuksen rahoitukseen pysyvyyttä

Sivistystyönantajat oli kuultavana valtion talousarvioesityksestä 2022 eduskunnan sivistysvaliokunnasssa 19.10.2022. Kuulemisen teemana oli talousarvion lisäksi erityisesti korona-ajan aiheuttama oppimisen ja hyvinvoinnin vaje, kulttuuri ja liikunta, tiede ja tutkimus sekä osaamisen ja työvoiman tarpeen kohtaanto-ongelma.

 Sivistan lausunnossa korostetaan, että koko koulutusketjun pitkäjänteisten ja ennakoitavien resurssien turvaaminen varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen ja tutkimukseen on välttämätöntä, kun lähdetään rakentamaan uutta kasvua. Jo ennen koronakriisiä talouden kasvua vaikeutti osaajapula, jonka haasteellisuuden ennakoitiin jatkuvan. Tilanne ei ole muuttunut. Kasvua tukevat investoinnit on toteutettava viipymättä.

Kahdella edellisellä hallituskaudella koulutuksen ja tutkimuksen rahoitusta leikattiin pysyvästi lähes 1,5 miljardia euroa. Siten koulutuksen kunnianpalautuksessa on vielä tehtävää.  Pohjoismaiselle tasolle pääseminen edellyttäisi noin 2 miljardin nousua rahoituksessa, kuten Sivista on mm. lausunnossaan koulutuspoliittisesta selonteosta valiokunnalle esittänyt.

Kaiken kaikkiaan koko koulutusketjun rahoituksen osalta on keskeistä pitkäjänteinen ja ennakoitava rahoitus. Ilman riittävää perusrahoitusta emme saavuta asetettuja koulutuspoliittisia tavoitteita. Osaamistason nosto ja osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen edellyttävät perusrahoituksen korotusta kaikilla koulutusasteilla.  Perusrahoituksen pysyvät korotukset ovat keino varmistaa kaikkien koulutuksen järjestäjien toimintaedellytykset. Esimerkiksi tarpeelliset indeksikorotukset turvaavat vain tämän päivän toimintaa, eivätkä ole investointi uuteen.

Sivista korostaa erityisesti sitä, että oppivelvollisuuden laajentamisen kustannusten seurannan on oltava lisäksi nopeaa ja lisäbudjetissa on lisättävä rahoitusta oletettuja suurempien kustannusten kattamiseen. Tiede-, TKI-rahoituksen sekä korkeakoulutettujen määrän noston ja ammatillisen koulutuksen kestävän rahoituksen osalta vaaditaan pysyviä ratkaisuja. Tulevaisuuden kannalta ratkaisevia investointeja ei kyetä tekemään vuosittain vaihtelevaan rahoitukseen pohjautuen.

Lue koko lausunto.

Lisätietoja: johtaja Laura Rissanen, 041 540 4505