» Lausunnot » Sivista kuultavana valtion talousarvioesityksestä vuodelle 2023

Sivista kuultavana valtion talousarvioesityksestä vuodelle 2023

Sivista oli sivistysvaliokunnan kuultavana valtion talousarvioesityksestä vuodelle 2023. Sivista on isossa kuvassa tyytyväinen sivistystoimialan rahoitukseen vuonna 2023. Inflaation myötä nouseva kustannustaso herättää kuitenkin huolta. Valtion T&K-intensiteetti on laskussa, mikä on tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotavoitteiden vastaista. Talousarvion jotkin erityisrahoitukset ovat hyviä, esimerkiksi vapaan sivistystyölle myönnetty 5 miljoonan euron lisärahoitus Ukrainasta tulevien pakolaisten kouluttamiseen on tärkeä yhteiskunnallinen panostus.

Otimme kuulemisessa kantaa erityisesti sivistysvaliokunnan määrittelemiin kuulemisen teemoihin: perustaidot ja osaamisen tuki, osaavan työvoiman saatavuus ja jatkuvan oppimisen kohtaanto, tutkimus- ja kehittämistoiminta, opettajankoulutus, kulttuuri koronasta selviämisen ja valtiontalouden näkökulmasta sekä liikunta, erityisesti lasten hyvinvoinnin tukemisen näkökulmasta.

Lue koko lausunto

Lisätietoja: johtaja Heikki Kuutti Uusitalo, p. 050 302 8246